Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Perheeni on aina moittinut minua ja sitten vielä ihmettelevät miksi itsetuntoni on huono

Vierailija
10.04.2017 |

Olen saanut jo pienestä asti kuulla aina vain moitteita itsestäni. Isä patisti harrastamaan liikuntaa vaikka en pitänyt liikunnasta, tykkäsin piirtää ja askarrella. Isä joskus pyysi näyttämään mahaani, kun oli eronnut äidistäni eikä ollut nähnyt minua moneen vuoteen uimapuvussa tai tiukassa paidassa.

Veljeni samoin arvosteli aina lihomistani. Meikkaamisen aloitettuani hän alkoi moittia sitäkin. Ja samoin teki äiti ja veli.

Äiti taas aina häpesi ujouttani ja puhumatonta kauttani, jolloin en siis puhunut muille kuin perheelleni.

Muistan senkin hyvin elävästi, kun tätini tuli käymään ja piikittelevänä ihmisenä arvosteli sitä kuinka monta pehmolelua sitä lapsi tarvitsee ja pyöritteli silmiään. No, minkäpä minä sille voin että minulle ostettiin niitä usein yllätyksenä.

Ei minulla huono lapsuus ollut. Päinvastoin. Mutta perheeni olisi toivonut että minusta tulisi menestynyt ja sosiaalinen ihminen, jolla on ystäviä, joka liikkuu ja voi hyvin ja joka tietää asioista.

Mutta kun en minä ole sellainen. Minulla on ihan hyvä olla itseni kanssa kunhan olen saanut hyvät yöunet ja olen suht terve. Minä en tavoittele kuuta taivaalta, elämäntehtäväni ei ole menestyä vaan nauttia ihan pienistä, muille hyvin mitättömistä asioista, kuten herkullisesta maitokahvista, uusista kengistä tai siitä, että saan hymyn pieneltä lapselta tai että kassamyyjä toivottaa minulle hyvää päivänjatkoa kiitoksena siitä, että minä olin hänelle ystävällinen.

Minua ei olla koskaan hyväksytty perheessäni sellaisena kuin olen vaan aina annettu ymmärtää, että minun pitäisi olla muunlainen ja tehdä asioita mitä en halua tehdä.

Mistä tämä johtuu? Eikö ihminen saa olla "reppana" jos se on hänelle luontaista?

Kommentit (20)

Vierailija
1/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asiaa. Sinä et ole tehnyt väärää, olet ollut oma itsesi. Hyvä kun tunnet itsesi, monet ihmiset ovat siinä ihan hukassa, kuka ja millainen oikeasti on. Vanhempien tulisi hyväksyä ja arvostaa lapsi sellaisena kuin hän on eikä sellaisena kuin he tahtovat.

Vierailija
2/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi johtua vanhempien odotuksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joko otit yhteyttä iltapäivälehtiin?

Vierailija
4/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritä hakeutua sellaiseen seuraan, jossa tunnet olevasi hyväksytty. Mut siis en tarkoita mitään laitapuolen juoppo- tai huumenarkkari jengiä.

Vierailija
5/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sinä ole mikään reppana. Sinulla on kauniita ja viisaita ajatuksia.

Vierailija
6/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus lapsi / lapset ja vanhemmat ovat luonteeltaan, temperamentiltaan, ulospäinsuuntautuneisuultaan jne hyvinkin erilaisia. Vanhemmat eivät voi saa yrittää muovata ja tehdä lapsistaan kaltaisiaan, vaikka lapset onkin kasvatettava yhteiskuntaan kelvolliseksi. Lasten tulee saada kasvaa itsensä näköisiksi, sillä jokaisella ihmisellä täällä on oma erityinen elämäntehtävänsä (ja monesti se on eri kuin vanhemmillaan).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuisena saat päättää itse mitä haluat tehdä!

ainakaan minä en juuri muiden itkemisistä ole piitannut.

Tekee niitä asioita jotka itsestä tuntuu oikealle/hyvälle!

Miks toteuttaa jonkun toisen elämän toiveita/unelmia?

nuo mollaamiset,haukkumiset jne jne.. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

sen jälkeen hymy naamallesi :)

Tsemppii ja hymyä sulle ap ;)

Vierailija
8/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hehän vain yrittävät tehdä sen mikä on sinulle hyväksi ohjatessaan esim. liikunnalliseen elämän tapaa. Puhumattomuus on epäkohteliasta, jne. Ja jokainen vanhempi toivoo, että lapsi kasvaan terveeksi yhteiskunnan jäseneksi, joka pärjää elämässään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena saat päättää itse mitä haluat tehdä!

ainakaan minä en juuri muiden itkemisistä ole piitannut.

Tekee niitä asioita jotka itsestä tuntuu oikealle/hyvälle!

Miks toteuttaa jonkun toisen elämän toiveita/unelmia?

nuo mollaamiset,haukkumiset jne jne.. toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...

sen jälkeen hymy naamallesi :)

Tsemppii ja hymyä sulle ap ;)

Ei se ihan näinkään ole. Kyllähän yhteiskunnan säännöt ne rajat määrittelee, joihin aloitajaa on koitettu jo lapsudessa ohjata. 

Esimerkiksi lihavuuteen puututaan, jos meinaa saada terveyspalveluja.

Esimerkiksi työelämässä vaaditaan sosiaalisiataitoja, eikä voi vain syrjäytyä, kun huvittaa olla reppana.

Vierailija
10/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vanhempien velvollisuus on kasvattaa lapsi niin, että lapsi aikuistuttuaan pärjää yhteiskunnassa omillaan, eli pystyy itse elättämään itsensä ja selviämään normaalitilanteista. Se edellyttää hyvää perusterveyttä ja tavanomaisia sosiaalisia taitoja. Eli jos lapsi vaan lihoo eikä puhu, niin olisin vanhempana aika huolestunut ja aivan varmasti patistelisin sellaista lasta jotenkin. Tietysti on niin, ettei jäkätys auta vaan pitäisi sitten saada ammattiapua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävä kyllä yhteiskunta aika vahvasti määrittää millainen ihmisen tulee olla, jotta pärjää. Jos ei halua syrjäytyä on pakko omata perustavanlaatuiset taidot ja terveys.

Vierailija
12/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä yhteiskunta aika vahvasti määrittää millainen ihmisen tulee olla, jotta pärjää. Jos ei halua syrjäytyä on pakko omata perustavanlaatuiset taidot ja terveys.

Rölli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset väittävät hyväksyvänsä erilaisuutta muttakun joku läheinen on erilainen hänen toivotaan muuttuvan. Se on prseestä.

Vierailija
14/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä teksti. Et sinä ole millään tavalla reppana vaan päinvastoin itsesi tunteva ja aito ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sympatiani heräsi ap:ta kohtaan. Älä enää sano itseäsi reppanaksi kun et sellainen ole!

Vierailija
16/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toiset kasvattajat kai ajattelevat, että kun maailma on niin kova paikka etenkin herkemmille, on lapselle vain hyvää elämään totuttautumista kuulla kotonakin pelkkää nälvintää.

Vierailija
17/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä kirjoitus sai minut hyvälle tuulelle, ap:llä on oikea elämän asenne!

Vierailija
18/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei keksi mitään tilanteeseen sopivaa puhuttavaa, niin pehmoisiako pitäisi puhua? Että kyllä se hiljaa oleminen on joskus viisaampaa kuin höpöjen puhuminen.

Vierailija
19/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä kirjoitus sai minut hyvälle tuulelle, ap:llä on oikea elämän asenne![/quote

kuinka niin hyvä ? uteliasuuttani vain/ohis

20/20 |
10.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä meni ja menee edelleen niin, että se ensimmäinen lapsi on aina olevinaan se paras. Minulle aina sanottiin "Ota itseäsi niskasta kiinni ja kulje siskosi jalanjälkiä".... öööö, en todellakaan. :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä neljä