Aiheuttaisiko tämä sinussa huolta lapsesta?
Mietityttää eräs lähipiirin lapsi ja hänen elämänsä. Vaikea arvioida, onko kyseessä normaaleja tilanteita vai pitäisikö jo huolestua, siksi haluaisin kuulla muiden ajatuksia.
Lapsi on 6v. Sisar 8v.
Molemmat toistuvia kertoja ovat sanoneet, että eivät saa mennä kotiin ennen tiettyä kellon aikaa. Kyse on parista kolmesta tunnista, kun tätä "pakkoulkoilua" on. He mm. ovat käyttäneet tätä syynä kun haluavat käydä meillä vessassa.
Toisinaan he pyytävät minua soittamaan vanhemmilleen kysyäkseen jotain koska "ne ei vastaa ku mä soitan". Joskus olen soittanutkin, eikä minullekaan aina vastata. Ovat lenkillä tms. Kerran oli tilanne, kun pienempi satutti itsensä puistossa n. 1km päässä, eikä vanhemmat vastanneet puhelimeen/avanneet ovea kun heitä yritettiin tavoittaa. Lopulta eräs perheen ulkopuolinen kävi hakemassa lapset puistosta, pienempi oli satuttanut jalkansa eikä pystynyt kävelemään ja isompi kavereineen itki hysteerisinä, koska eivät jaksaneet kantaa pienintä. Onneksi kaverin äiti oli vastannut edes puhelimeen. Tytöt olivat matkalla kirjastoon koska eivät kuulemma saaneet mennä kotiin, nuorin oli läpimärkä ja aivan jäässä.
Tyttöjen äiti huuteli ikkunasta vointia, kun lapset tuotiin kotiin.
Nuorempi lapsi käyttäytyy kavereita kohtaan huonosti: uhkailee, kiristää, ahdistaa, kiroilee ja valehtelee aikuisille. On hyvin kiinnostunut aikuisten välisistä intiimeistä asioista, kysellen että "nukutaanko alasti"- tyyppisesti. Yrittää saada kavereita pussailemaan jne.
Lapsista on tehty yksi ilmoitus, koska pienempi oli sanonut että on ollut koko päivän ulkona eikä saa mennä sisään eikä kukaan avaa ovea. Vanhemmat sanoivat lapsen valehdelleen ja asia meni yhdellä kuulemisella ohi.
Mitä ajatuksia tämä herättää? En hirveästi kuitenkaan tiedä heidän perhe-elämästään. Kuulemma tyttö on haastava ja "kuriton", paljon huutoa kieltämättä kuuluu.
No kyllä niitä lasuja kannattaa tehdä. Jos joku on yhden kerran tehnyt ja äiti sanoo lapsen valehdelleen, niin eihän se sama voi mennä läpi montaa kymmentä kertaa. Erityisesti jos lasun tekijä itse kertoo ettei vanhempia saa kiinni vaikka lapsi olisi loukkaantunut tai hädissään.