Miksi Venäjä sekaantuu vaaleihin länsimaissa?
Tukivat Trumppia ja nyt ovat rahoittaneet Le Peniä. Mikä motiivi Venäjällä on saada lännen supervaltojen johtoon nationalisteja ja ääriainesta?
Kommentit (24)
Miksi USA sotkeutuu joka paikkaan?
Eipä ole Suomen media puhunut wikileaksin salakuuntelu ja vakoilu paljastuksista. Auta armias jos olisi ollut Venäjä.
Koko venäjän sekaantuminen muiden maiden vaaleihin on epäuskottavampaa kuin joulupukin olemassaolo, kyseessä on vain saatanistien eli kulttuurimarxilaisten EU federalistien valhe, joka on juuri yhtä naivi ja oksettava sekä ainoastaan myötähäpeää herättävä kuin heidän oma älyllinen tasonsa.
Mutta aivopesu menee mainiosti läpi kansanosaan, jolle ei ole valitettavasti edes lusikalla järkeä annettu.
Ensimmäistäkään todistetta tällaisesta ei ole esitetty, ainoastaan syytöksiä, valheita ja mielipiteitä.
Jos venäjä on ainut joka suostuu lainaamaan rahaa Marinen puolueelle, on sekin häpeäksi federalistisille EU jätteille ja saastalle.
Samasta syystä kuin kaikki suurvallat sekaantuvat kaikkiin vaaleihin kaikkialla. Myös USA.
Syy on yksinkertaisesti omien etujensa ajaminen.
Trumpin tukemisesta nyt ei ole ainakaan vielä todisteita esitetty, btw.
Vierailija kirjoitti:
Tukivat Trumppia ja nyt ovat rahoittaneet Le Peniä. Mikä motiivi Venäjällä on saada lännen supervaltojen johtoon nationalisteja ja ääriainesta?
Opportunistipolitikot on nyt helppo huomata. Heti kun ne huomas että venäjä auttoi trumpin voittoon ni tää le pen alkoi julkisesti tukea venäjää. Meniskö kyllönen samaan syssyyn?
Joka paikassa puhutaan Venäjän antamasta tuesta Trumpille, miksi missään ei puhuta Clintonin kannattajista ja rahoittajista eli saudeista. Saudi-Arabia, tuo ihmisoikeuksien kehto, tuki Hillary Clintonia. Mutta se on sitten varmaan vaan hyvä?
Saudit lahjoo jenkkejä että saavat jatkaa sitä omaa toimintaansa. Jenkit saa rahaa jakenkiin öljyä niin homma pelaa. Venäjä ei ole tässä maailmassa se pahis. USA ja sen kumppanit on.
Heti ryntäsi joku puolustelemaan Venäjää monen kommentin voimin. Hmmm...
Vierailija kirjoitti:
Heti ryntäsi joku puolustelemaan Venäjää monen kommentin voimin. Hmmm...
Joo mm. minä. 21-vuotias suomalainen nainen. Työskentelen osa-aikaisena myyjänä ja opiskelen. En saa rahaa Pietarista, olisi ihab kivaa lisätienestiä kyllä.
Alkaa väsyttää tämä trolli vihjailu. Kaikki eivät näe Venäjää pahana. Jotkut ajattelevat eri tavalla kuin media käskee. Minä näen vihollisen ihan toisaalla.

Uskon tietysti. Koska kaikki mitä netissä kirjoitetaan on totta. *hih*

Mikä CIA trolli sinä olet? Miksi käännät keskustelua tähän suuntaan? Kuka maksaa palkkasi?
Huvittava yksityiskohta Venäjän sotkeutumispolitiikassa on se, että samaan aikaan kun syyttävät kaikkia maita "gasisteiksi ja natseiksi" tukevat oikeita fasisteja ja natseja. Päättäisivät jo tykkäävätkö vai eivätkö tykkää niistä fasisteista ja natseista.

Itse käännät keskustelua.minä tein tämän avauksen ja tahtoisin keskustella avauksen aiheesta enkä siitä mitä sinä haluaisit meidän keskustelevan. En aio reagoida provosointiisi tämän enempää. Mukavaa perjantaita missä ikinä sitten oletkin.
Tuo trollihuutelu on kyllä täysin aivotonta. Käytännössä jos sanoo yhdenkin valtavirrasta poikkeavan asian tai jotain Venäjämyönteistä, sanotaan heti trolliksi. Noinko aivopestyjä olette?
Varmaan Putinilla on näppinsä pelissä myös Suomen kunnallisvaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Huvittava yksityiskohta Venäjän sotkeutumispolitiikassa on se, että samaan aikaan kun syyttävät kaikkia maita "gasisteiksi ja natseiksi" tukevat oikeita fasisteja ja natseja. Päättäisivät jo tykkäävätkö vai eivätkö tykkää niistä fasisteista ja natseista.
"Fasisti" on Venäjällä yleinen haukkumasana. Kaikki, jotka ovat eri mieltä, ovat fasisteja. Vuosikymmenien aivopesu nääs. Vrt. 70-luvulla suomalaiset vasemmistolaiset huutamassa "provokaatio" aina kun joku oli eri mieltä. Tai haukkumasana "suomettuminen".
Vierailija kirjoitti:
Joka paikassa puhutaan Venäjän antamasta tuesta Trumpille, miksi missään ei puhuta Clintonin kannattajista ja rahoittajista eli saudeista. Saudi-Arabia, tuo ihmisoikeuksien kehto, tuki Hillary Clintonia. Mutta se on sitten varmaan vaan hyvä?
Saudit lahjoo jenkkejä että saavat jatkaa sitä omaa toimintaansa. Jenkit saa rahaa jakenkiin öljyä niin homma pelaa. Venäjä ei ole tässä maailmassa se pahis. USA ja sen kumppanit on.
USA:lla ja Saudi-Arabialla on pitkä yhteinen historia. Sitä ennen UK:lla ja Saudi-Arabialla. En ota kantaa, onko oikein tai väärin, mutta yhteistyö on alkanut jo kauan ennen Clintonia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi USA sotkeutuu joka paikkaan?
Eipä ole Suomen media puhunut wikileaksin salakuuntelu ja vakoilu paljastuksista. Auta armias jos olisi ollut Venäjä.
USA tosiaan sotkeutuu joka paikkaan. Järjestänyt mm. istuvan presidentin murhan (Salvador Allende) ja säätää pikkuvaltioita. Venäjä tekee samaa omalla tontillaan. Suurvallat hallitsevat maailmaa, ja me pienet vikisemme.
Kukaan muu kuin aivopesty ei voi olla venäjämyönteinen. Hyökkäävät itsenäisiin maihin, valloittavat alueita, käskevät naisia olemaan ylpeitä perheväkivallasta, ovat rasistisia, homofobisia, estävät vapaan lehdistön ja opposition toimintaa, murhaavat toisinajattelevia, harjoittavat aggressiivista informaatiosotaa ym. Kuka yhtään ajatteleva voisi olla Venäjän puolella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi USA sotkeutuu joka paikkaan?
Eipä ole Suomen media puhunut wikileaksin salakuuntelu ja vakoilu paljastuksista. Auta armias jos olisi ollut Venäjä.
USA tosiaan sotkeutuu joka paikkaan. Järjestänyt mm. istuvan presidentin murhan (Salvador Allende) ja säätää pikkuvaltioita. Venäjä tekee samaa omalla tontillaan. Suurvallat hallitsevat maailmaa, ja me pienet vikisemme.
"Omaan tonttiin" lasketaan luonnollisesti ns. lähiulkomaat.
Venäjä ei tykkää vahvasta EU:sta. Se haluaisi EU:n rikki, ja luoda sitten kahdenvälisiä suhteita samanmielisiin maihin. Erimielisiin maihin voisi vaikka vähän hyökätä, kuten Ukrainaan.
Venäjä muuten vaihtoi Ranskan vaalien ykkösehdokkaakseen LePenin sijaan oikeistolaisen Fillonin juuri ennen palkkaskandaalia, Fillonilla on vahvat suhteet Venäjälle ja hän mm haluaisi purkaa pakotteet.