Onko masentunut isä hyvä isä?

Se isä on paras ja ainoa isä, mitä lapsella on. Ja masennus ei ole mikään tauti/tila, mikä jäisi vaikuttamaan loppuelämään. Siitä myös toivutaan. Hoitoon kannattaa hakeutua ja ottaa kaikki apu vastaan, mitä saa. Ja vaikka usein masennustaipumus/herkkyys pysyy ja masennuskaudet voivat uusiutua, voi lapsella olla ihan hyvä elämä perheessään.

How about a keksitry story?

Voi ja ei. Oma isäni oli masentunut ja osoitti kyllä rakkautta ja välittämistä silloin kun pystyi ja minulla on hyviä muistoja lapsuudestani isän kanssa (jos mahdollista, niin ottakaa kuvia myös niistä hyvistä hetkistä muistoksi!). Kuitenkin isän masennus oli myös mörkö, jonka jouduin nuorena aikuisena käsittelmään. Nyt onneksi olen tasapainoinen ja myös välit vanhempiini ovat hyvät. Jos perheessänne on masennusta, niin kehotan jollain lapsen ymmärtämällä tavalla viestimään lapselle, että masennus ei ole lapsesta johtuvaa ja, että vielä tästä selvitään. Ne olisin halunut itse kuulla jo alle kouluikäisenä.

Vierailija kirjoitti:

Voi ja ei. Oma isäni oli masentunut ja osoitti kyllä rakkautta ja välittämistä silloin kun pystyi ja minulla on hyviä muistoja lapsuudestani isän kanssa (jos mahdollista, niin ottakaa kuvia myös niistä hyvistä hetkistä muistoksi!). Kuitenkin isän masennus oli myös mörkö, jonka jouduin nuorena aikuisena käsittelmään. Nyt onneksi olen tasapainoinen ja myös välit vanhempiini ovat hyvät. Jos perheessänne on masennusta, niin kehotan jollain lapsen ymmärtämällä tavalla viestimään lapselle, että masennus ei ole lapsesta johtuvaa ja, että vielä tästä selvitään. Ne olisin halunut itse kuulla jo alle kouluikäisenä.

Tämä on ystävä perheen tilanne. Heille syntyi vauva, isä masentui ja muutti sukulaisilleen. Jäi myös töistä sairaslomalle. Olen yrittänyt olla ystäväni tukena ja valaa uskoa siihen että mies palaa vielä kotiin ja paranee.

Ei välttämättä. Itse en ainakaan masentuneena jaksa olla empaattinen, pitkäpinnainen ja muiden tarpeisiin vastaava sillä lailla kuin hyvä isyys edellyttäisi. Olen äreä ja omissa oloissani, kaikenlainen kitinä ja tarvitsevuus ahdistaa, niin kuin tietysti myös oma kyvyttömyyteni toimia kuten pitäisi. Perhe-elämä pahentaisi masennustani ihan varmasti.

Mun isä oli masentunut. Eikä todellakaan ollut hyvä isä.

Niin no sanotaanhan sitä, että masentunut äitikin on hyvä äiti. Saattaa olla tai olla olematta, riippunee ihmisen persoonasta muutenkin. Ei kaikki "henkisesti terveetkään" ole hyviä vanhempia. Se on huono merkki, jos mies haluaa karkuun perhettään.