Ystävä, nykyään entinen sellainen, käyttäytynyt sekopäisesti. Onko oikein kertoa käytöksestä kavereille?

Olipa vaikeaa saada tuo kysymys otsikon mittaiseksi...
Tilanne on siis se, että entinen paras ystäväni oli todella sekaisin. Ystävyydessämme oli epäterveitä puolia parhainakin aikoina, mutta en tajunnut kuinka sekaisin hän on ennen kuin hän otti avioeron ja alkoi käyttäytyä totaalisen holtittomaksi. Yksityiskohtiin en mene, mutta kyseessä on siis henkilö joka on mm. pahoinpidellyt erään tuntemattoman ihmisen minun ja hänen välisen riidan seurauksena. Ja tämä oli vielä silloin kun olimme ystäviä. Petti useasti entistä miestään, avioeron jälkeen ajautui tuhoaviin parisuhteisiin ja meni entistä enemmän sekaisin. Lopulta en enää mitenkään pystynyt perustelemaan itselleni miksi olemme edes ystäviä, koska en enää nähnyt hänessä lainkaan sitä vahvalta ja tasapainoiselta vaikuttavaa ihmistä, mikä hän oli mielestäni ollut kun tapasimme ensimmäisen kerran (minullakin on siis paljon ongelmia, ja historiani aikana olen hakeutunut aiemminkin ongelmaisten ihmisten seuraan. Tätä setvin nyt terapiassa).
Olen tuntenut suurta helpotusta kun olen onnistunut viime aikoina ylläpitämään terveitä, draamattomia ystävyyssuhteita tällaisen pienen porukan kanssa ja vasta nyt alkanut tajuamaan miten epäterve tuo entinen ystäväni oli, ja miten omituinen meidän ystävyytemme oli. Varsinainen kysymykseni on se, että onko väärin puhua ystäväni käytöksestä muille kavereilleni? He tuntevat tuon entisen ystäväni, mutta eivät läheisesti. Olen itse ollut aika loppuun kulunut viime aikoina ja tuo ystävyyden päättyminen oli siihen osatekijä. Siksi haluaisin puhua siitä muille, mutta toisaalta tunnen syyllisyyttä ystäväni asioista kertomisesta. Esimerkiksi se hänen tekemänsä pahoinpitely mistä aiemmin mainitsin oli sellainen, mistä ystäväni tunsi itsekin suurta häpeää jälkikäteen. Siksi tuntuu väärältä kertoa siitä ihmisille, jotka ovat hänet joskus tavanneet ja jotka epäilemättä leimaisivat hänet sen perusteella. Toisaalta tunnen tarvetta selittää ihmetteleville ihmisille, miksi emme enää ole tekemisissä, vaikka aiemmin olimme kuin paita ja peppu. Olen nyt vain selitellyt jotain epämääräistä siitä, että kaverini avioero pisti tämän vähän sekaisin ja tuntui ettei meillä enää ollut yhteistä, minkä vuoksi pidämme taukoa. Toisaalta mitä kauemmin olen olematta tekemisissä tuon entisen ystäväni kanssa, sitä selkeämmin tajuan, että en kaipaa häntä lainkaan elämääni, koska tunnen oloni paljon paremmaksi ja vapaammaksi nyt. Siksi olisin tyytyväinen ihan vain siihen, että moikkaillaan ja vaihdetaan kuulumiset jos tavataan. Toisaalta tuo entinen ystäväni on aika dramaattinen, ja luulen että todellisuudessa hän ei näin monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen enää suostu edes moikkaamaan minua.
Mitä mieltä olette, onko oikein paljastaa muille kavereilleni mitkä syyt johtivat siihen, etten enää ole ottanut tuohon entiseen kaveriini yhteyttä? Vai tulisiko vain pysyä neutraalissa tarinassa ja säästää yksityiskohdat terapeutilleni?
Muuten en tuntisi edes tarvetta tästä puhua, mutta tuo kaverini käytös pisti minutkin aivan sekaisin ja vaikutti todella negatiivisesti elämääni. Tuo entinen ystäväni ei muun muassa tullut mieheni kanssa lainkaan toimeen ja aiheutti paljon kitkaa meidän väliseen suhteeseen. Samoin jouduin useamman kerran ystäväni likapyykin selvittelijäksi ja jouduin jumiin pitämään esimerkiksi ystäväni salasuhteisiin liittyvää informaatiota salassa. Jostain syystä, ehkäpä etsiessään oikeutusta suhteilleen, tuo entinen ystäväni nimittäin sotki minutkin mukaan näihin salasuhteisiin, otti minut esimerkiksi mukaansa tavatessaan näitä miehiä, kertomatta minulle etukäteen. Jne. Lopputuloksena olin aivan sekaisin siitä ketä kohtaan minun pitäisi olla lojaali, ja miksi.