Lue keskustelun säännöt.
Kun luin näitä "haluaisin pojan, pelkään että tulee tyttö" juttuja täältä, niin tuli mieleen, kun aloin asiaa ajattelemaan enemmän
01.03.2017 |
...että itsekin haluaisin ennemmin pojan, mikäli tekisin lapsen edes. En kuitenkaan halua lapsia lainkaan, mutta jos haluaisin.. Syy siihen on se, että itsekin pelkäisin kauheasti tytön puolesta tässä maailmassa. Täällä on niin paljon raiskauksia että niiden vuoksi pelkään eniten. En uskaltaisi päästää tyttöäni mihinkään.
Toinen syy on se, että naisia seksualisoidaan liikaa. Hirvittää ajatellakaan, minkälaiset ulkonäköpaineet tytölleni kenties tulisi.
Kolmas syy on se, että työelämässä naisissa arvostetaan enemmän ulkonäköä ja miehissä muita ominaisuuksia eli esim ammattitaitoa, älykkyyttä, koulutustaustaa jne. Niitä asioita, joita naistenkin kohdalla pitäisi arvostaa eikä sitä ulkonäköä.
Muitakin syitä löytynee, mutta tässä taitaa olla ne suurimmat.
Mielestäni tyttöjen elämä on paljon hankalampaa kuin poikien. Tyttöjen puolesta pitää pelätä liikaa kun taas poikien puolesta ei tarvitse niinkään.
Kommentit (12)
Ei juma, mikä järjen jättiläinen. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä toi on ihan naurettavaa. Jos kaikki ajattelis noin, ei ihmiskuntaa olisi. Tytön on helpompi saada hyviä ystäviä ja tyttö pääsee yleensä pälkähästä helpommin kuin poika, esimerkiksi jos minä otin vahingossa väärän kirjan ja oikea jäi kotiin opettaja vain nauroi, mutta pojalle taas suuttui aivan kamalasti. Lisäksi ystäväni, jotka ovat poikia, joskus kantavat tavaroitani, tappavat ötököitä ja avaavat purkkeja (olen itse aika heikko enkä saa oikein mitään auki, pojalle tuo olisi aika musertavaa ja hänelle varmaan naurettaisiin).
On ihan lapsesta kiinni, tarvitseeko pelätä vai ei, vaikka väillä vanhemmat pelköä ihan turhaan. Esimerkiksi oma äitini kuskaa minut pitkin hampain miespuolisten ystävieni luo (kaikki ovat minua 2-8 kuukautta vanhempia) peläten, että mut raiskataan tai murhataan, erityisesti kun vierailen kaverini luona, joka on kotoisin Japanista. Äiti pliis. Kaikkiin kavereihin olen tutustunut sitäpaitsi koulussa enkä käy koskaan bileissä tms, kavereistani kukaan, ei tytöistä kuin pojistakaan, harrasta alkoholia kännäysmielessä tai huumeita ja tupakkaa polttaa vain 18 vuotta täyttänyt naispuolinen ystäväni eikä hän tee sitä koskaan alaikäisten edessä.
Minusta äitin pitäisi enemmän pelätä juuri naispuolisia ystäviäni, jotka ovat täysi-ikäisiä, koska heille ei olisi homma tai mikään käydä ostamassa minulle alkoholia tai tupakkaa. Jätkillä ei riitä ikä ja suurinta osaa heistä kiinnostaa urheilu enemmän kuin naiset.
Toisaalta poikia syrjäytyy paljon tyttöjä enemmän. Miehet myös tekee rikoksia enemmän. En nyt tiedä olisko kovin kivaa olla vaikkapa raiskarin äiti. Eli ei ne pojatkaan ole turvassa, kaikkea voi sattua. Poikia hyväksikäytetään ym.
Minä voin rehellisesti myöntää toivoneeni enemmän poikaa. Kaikki tämä tosin suht epäkypsistä ja -relevanteista syistä; olin itse todella hankala lapsi ja teini (nykymaailmassa lapsen ikäisenä olisin varmasti jollain tasolla erityislapsi) ja pelkäsin, etten osaisi kasvattaa tyttöä vaan tekisin hänestä samanlaisen ihmishirviön kuin itse olin.
Sain tytön. Rakastin ja rakastan häntä äärettömyyksiin asti, eikä mikään yllämainituista ole hetkeäkään pelottanut (joskin tyttö on vasta 3-vuotias). Tiedän, että pärjään ja vaikken pärjäisi, voin aina turvautua ammattihenkilöstöön. Tosin ainakin toistaiseksi tyttö on lähes täysin luonteeni vastakohta, onneksi, joten ehkä tästä hyvä tulee :)
Mä toivon tyttöä.. Rehellisesti petyn vähän jos poika tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä halusin molemmat ja molemmat myös sain.
Mä toivoisin vieläkin äitiä, joka kohtelisi lapsiaan tasavertaisina, sukupuolesta riippumatta. Se olisi maailman paras äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua taas pelotti se pojan saaminen. Tuntui, etten osaa poikaa kasvattaa ja miesten maailma oli minulle vieras ja pelottava. Itsekin tyttönä / naisena olevana tuntui se tyttöjen maailma tutulta ja turvalliselta. Sainkin ensin tyttöjä,mutta sitten tuli poika. Niin vain opin pojankin kanssa olemaan. Eikä ollutkaan yhtään kamalaa. Lapset nyt jo aikuisia.
Kun odotin esikoista, toivon kovasti tyttöä (en tiennyt sukupuolta koska en halunnut tietää). Jossakin vaiheessa aloin ajatella että miksi. Miksi lapsen pitäisi olla tyttö. No koska kaikki muut sitä toitottivat. Totta kai äiti haluaa sen pikku prinsessan jne. Tietyllä tapaa siis muu maailma aivopesi siihen ajatukseen että naisen kuuluu toivoa tyttöä. Noh, aivan suloinen pojanpallero sieltä tupsahti. Sitten sukulaiset ja tuttavat alkoivat puhua että kaiketi vielä toinen lapsi tulee että saan sen tytön. Saatiin kyllä vielä kaksi tyttöä ja sukulaiset ihmettelivät että miksi pitää vielä kolmas lapsi tehdä, johan teillä on molempia "malleja" yksi. No daah, sen takia että haluttiin kolme lasta.
Ollaan pyritty siihen että lapset saavat kasvaa sellaisina kuin haluavat. Jos poika on halunnut prinsessamekon ja nuken, ne on ostettu. Jos tyttö on halunnut miekan, kilven tms. niin nekin on ostettu. Kasvatuksessa säännöt ovat olleet samat kaikille (tai noh, lähinnä kahdelle isommalle kun nuorin on vasta vuoden).
Oikeastaan en ole edes ajatellut että kasvatan tyttöjä ja/tai poikia vaan lapsia. Mutta karu tosiasia on myös se, että viimeistään päiväkodissa lapset oppivat että on "tyttöjen juttuja" tai "poikien juttuja". Siitä olen kovin harmissani koska se rajaa lapsen oikeutta olla sellainen kuin on ilman kiusaamista. Mutta tietysti sama homma on ihan iänkin puolesta. On liian lapsellinen kun kuuntelee tiettyä musiikkia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhat isukit saavat yleensä tyttöjä. Vanhana saadut lapset eivät myöskään ole yhtä kauniita kuin nuorena saadut.
Ja sitten kun isukilla on ohut hiuslaatu, hevosennaama, ihan sikakapea lantio ja liukku tikkujalat, niin eikö ne periydy tyttölapsille... Ei ole naisena kaunista yhtään.
Minä sain tytön mutta hän on nykyään poika. 😄 toisaalta huvittaa tämmönen minä sain.. me vanhemmat vain tehdään uusia ihmisiä ja he saavat elää elämänsä miten haluavat, ei ole velvollisuutta oikeastaan edes nähdä meitä enää jos ei halua. Eikä me täällä kauaa olla katselemassa. Tärkeintä että pärjäävät itse, ja vaikkei pärjäisi, sekin on elämää. Se ei ole kaikille sama ja reilua. Kannattaa vaan yrittää nauttia elämästä aina kun pystyy
niimpä