Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte olla vanhempia monelle pikkulapselle yhtä aikaa?
26.02.2017 |
Yksi vauva sai jo hermoni kiristymään joten en kyennyt hankkimaan lapselle sisarusta leikkikaveriksi. En nimittäin usko, että mielenterveyteni olisi kestänyt vauva-aikaa samanaikaisesti taaperoiän kanssa.
Kommentit (14)
Näinhän se on. Kukaan ei käske sikiämään tappotahtia, vaikka jotkut sitäkin harrastaa. Ja sitten mammat itkevät uupumustaan. Jospa oppisivat sitten käyttämään ehkäisyä tai ristimään säärensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 1,7 vee, 4,6, ja 8. Ollaan jaksettu vaan. Tehdään paljon yhdessä ja perheenä, enkä ota turhaa stressiä mistään. Elämäntapa, rutiinit ja turha vouhotus pois.
Kun katson lähellä olevia äitejä, joilla on kaksi lasta pienellä ikäerolla, niin ei ne jaksakaan. Yksi kaverini sanoo, ettei muista pikkulapsiajasta mitään, koska oli niin väsynyt.
Yksi kaverini sanoi minulle, että he tekivät nopeaan tahtiin pikkusisaruksen, koska esikoinen oli niin helppo. Sitten syntyi kuopus, jolla oli mm. koliikkia, allergioita ja jatkuva korvatulehduskierre.
Se on hyvä asia, jos tiedostaa oman rajallisuutensa. Kaikissa asioissa on kuitenkin hyvät ja huonot puolensa. Toiset ihmiset jaksaa ja toiset ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäero 2.5v. ja ns. helpot lapset. Leikkineet kahdestaan taukoamatta heti kun nuorempi alkoi vähääkään leikistä ymmärtää. Nyt vasta kun isompi meni kouluun on tullut omat kaverit tärkeiksi mutta edelleenkin esim. juuri nyt sunnuntaiaamuisin leikit luistaa yhdessä. Elämäni paras ratkaisu on juurikin kaksi lasta. Tsägällä meillä olivat sitten terveitä ja kovia nukkumaan sekä toistensa sielunkumppaneita vaikka(tai ehkä juuri siksi?) sukupuolikin eri.
Tunnen monia yhden lapsen äitejä jotka on jotenkin kehittäneet sen ainokaisen kasvattamisesta täysin käsittämättön mission.
Siis kaikki pitää tehdä 150-prosenttisesti, aikuisen pitää olla lapselle aina "läsnä", ruoan vain absoluuttista luomua, kasvatuksen seurata vähintään viittä kasvatusopaata jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni asia on asennekysymys. Meillä on nyt 1v kuopus ja 4.5v tuplat. Ihan hyvin olen jaksanut, jokaiselle lapselle riittää huomiota ja aikaa. Meillä kävi siivooja jo ennen kuin sain lapsia, joten en nähnyt mitään syytä siihen, etteikö hän edelleen tulisi 2 vko välein. Jokapäiväisen siistimisen ehtii hyvin isompien kerhoonviemisten ja pienemmän kanssa muskarissakäymisten välissä.
Halusin helpon ja mukavan äitiyden ja tein siitä juuri sellaisen!
Jaa-a. Jotenkin siitä on selvitty. Kolme lasta joista esikoisella ja kuopuksella ikäeroa 4 1/2 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nää nykyajan parisuhteet kestäkään lapsiarkea.
Niin.. Ja voidaan kysyä myös miten jaksaa kun lapset on esim. Ala-aste ikäisiä. On koulujutut, kaverijutut, harrastukset, kitinät ja vaatimukset. Rajat kotiintuloista yms yms yms. Ruokamenot kasvaa, pyykkiä tulee vaan enemmän ja enemmän... Niin se vain on, pienet lapset pienet murheet ja isommat lapset isommat murheet. Ei se helpota ehkä koskaan-vastuu ja vanhemmuus jatkuu ja jatkuu. Muuttaa muotoaan. Ei ole helppoa nytkään isompien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi edes kuvitella, mitä tekisin, jos en saisi tehdä omia juttujani silloin kun vauva nukkuu pitkät päiväunet (tai edes käydä kunnon vaunulenkillä), vaan minulla olisi taapero pyörimässä jaloissa. Nyt kun taapero nukkuu päiväuniaan, on minulla päivän ainut hetki hoitaa kotitöitä ja illalla miehen tullessa kotiin pääsen monta kertaa viikossa (ei nyt sentään joka päivä, mutta sitä en voi olettaakaan mieheltäni, joka on suuri apu) lenkille/harrastamaan/tapaamaan ystäviä jne. Elämä on oikein hyvää yhden lapsen kanssa. Sanojaa mua itsekkääksi, mutta nautin elämästäni ainokaiseni kanssa ja lapsikin vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monia yhden lapsen äitejä jotka on jotenkin kehittäneet sen ainokaisen kasvattamisesta täysin käsittämättön mission.
Siis kaikki pitää tehdä 150-prosenttisesti, aikuisen pitää olla lapselle aina "läsnä", ruoan vain absoluuttista luomua, kasvatuksen seurata vähintään viittä kasvatusopaata jne.
Aivan, se onkin parempi vaihtoehto, että helmoissa roikkuu puolentusinaa pirpanaa eikä ennätä keneenkään heistä tutustua, perehtyä henk.kohtaisesti, ja siihen vielä tuholaistorjuntamyrkkyjä täynnä oleva ruokavalio niin voilà! Hyvän "kasvatuksen" ainekset ovatkin kasassa :DD
No oma esikoinen oli jo himpun isompi kuin kaveripiirissä keskimäärin, kun kuopus syntyi. Esikko oli 2v 8 kk kun vauva syntyi.
Helpotti niin että oli monessa asiassa jo melko omatoiminen. Ja oli kyllä mustasukkainen, mutta mustasukkaisuus ei kohdistunut vauvaan koska ymmärsi jo esim. sen ettei toista saa lyödä tms. Minulle kyllä kiukutteli kun halusi huomiota enemmän.... vauvaa hoivasi ja suojeli.
Nyt lapset 4,5 v ja pienempi pian 2v. Pienempi on tooooooodella touhukas, täysin vahdittava, kovassa uhmassa yms. Jaksan koska isompi on niin omatoiminen, tosin hän jää edelleen liikaa paitsioon ja se harmittaa minua. Mutta jos nyt tähän yhtälöön tulisi vauva niin voi kamala. En siis todellakaan ymmärrä näitä nykyisiä maks. kahden vuoden ikäeroja. Tollanen nippanappa 2v on vielä ihan vauva ja äidin helmoissa.