En tykkää olla seurassa

Millään en pysty enää olemaan kenenkään kanssa ilman, että hermostun.
Missä kaikkien kunnioitus? Olen 18v nuori mies ja vaihdoin armeijan siviilin, koska koin etten tahdo suojella kiusaajia, jotka eivät antaneet minun käydä peruskoulua rauhassa ja jäin kokematta asioita.

Kävin tänään ravintolassa ensimmäistä kertaa moniin vuosiin, viimeksi kävin viisi vuotiaana vanhempien kanssa. Kukaan ei ole ikinä ollut seurassani vapaa ajalla tai pyytäyt ulos. Välillä mietin miksi lahjoitan rahaa kadulla pummeille tai veteraanien keräykseen. Kun katon ympärilleni jokaisella on face,insta,twitter yms. sosiaalisia tilejä. Olen ulkopuolinen vailla kavereita. Olen mielummin yksin kuin kuuluisin tähän yhteiskuntaan. Useasti yritin päätäni nostaa suon keskeltä pyytää kavereita ja aina sain päälläni juoksu hiekkaa. En vain kestä.

Olin hyvin nolostunut ravintolassa. Ensimmäistä kertaa joku sanoi: Hei, mitä saisi olla?
Vastasin iloisesti: Mitä vain on tarjolla... Sain lautasen, lusikan ja haarukan. Koin ensimmäistä kertaa ylpeyttä.
Ensimmäiset 15minuuttia buffetissa oli helvettiä kun kaikki tuijotti minua. En uskaltanut syödä enempää kuin pari lautasellista...

Hävettää kun en koulussakaan, koskaan syö ruokalassa. Muilla on ajoneuvot ja vehkeet ym. Minulla on vain vanha fillari. Toisten vanhemmat välittää lapsistaan... Omani sanoi minulle kuusi vuotiaana, että "Tästä alkaa se taival julmaan maailmaan, jossa sinun on selviydyttävä omillasi. Älä välitä vaikkei kukaan tykkäisi sinusta tai sinulla ole kavereita ulkonäkösi takia. Muista pysynä vahvana".

Sen jälkeen en ole puhunut vanhemmilleni eron jälkeen. Kuljen kaduilla aamusta iltaan purkki ja valmis ruokaa ottaen markettien pakasteista. Katson kateellisine muita päin, joiden vanhemmat välittää lapsistaa ja kirjoittaa roskaa faceen. En juo, enkä polta, enkä käy alkossa yms paikoissa, missä nuoriso kävisi. Käyn koulua vain pakolliset määrät ja usein feikkaan saikkuni, jota unohdettaisiin koulussa minut kokonaan että käyn sitä kyseistä koulua. Tähän asti kaikki kirjoitukseni ovat ollet pelkästään approbaturia. En ostanut yhtään koulu kirjoja, käyny juhlissa. Koen päivittäin tarpeeni olla yksin varastossa tekemättä mitään ja tuijottamalla tyhjyyteen.

Yritin netissä saada kavereita feikki facen avulla. Ei onnistunut sain vain ainoastaan haukuntaa päälle.
Yritin Kik messangerissa tehdä kavereita sain vain munan kuvia ja haukuntaa jokaiselta.
Yritin snapchatissa saada kavereita sain vain muna kuvia ja törkyisiä kommentteja.
Kaikki sovellukset koluttu, yhtään kaveria en ole löytänyt ja monta harrastusta harrastettu ja ymmärretty ettei kukaan tahdo olla kanssani.

Unelmoin, että jonain päivänä muutan pois Suomesta ja asun jossain korkealla vuoristossa kaukana kaikesta elämästä ja saisin ruuan postin kautta seuranani saisi olla vain pelikonsolit ja televisio. Ihmisten ilkeys satuttaa kun on henkisesti ja fyysisesti rappiutunut.