Miten aloittaa "mitä me ollaan"-keskustelu?
Ollaan tapailtu miehen kanssa kolmen kuukauden ajan, ja tästä pari viimeistä kuukautta ollaan vietetty kaikki yöt yhdessä. Ei oikeastaan tehdä ikinä mitään päiväsaikaan, vaan päivisin käyn töissä ja harrastuksissa ja nään ystäviäni, ja sitten joskus illalla jompikumpi aina soittaa toiselle ja mies pyytää minut luokseen. Rentoudutaan, jutellaan, katsotaan telkkaria jne.
Aloitettiin tää juttu vähän oudossa tilanteessa niin, että itse olin vasta eronnut parisuhteesta ja miehelläkin oli vielä asioiden selvittelyt kesken eksänsä kanssa. Alussa puhuttiin asiasta ja tultiin siihen tulokseen, että yritetään nyt, muttei odoteta liikoja, kun tilanne on mitä on. Nyt nuo jutut on unohdettu, mutta 'suhteemme' tila on vieläkin ihan auki. Kumpikin on tämän parin kuukauden ajan mm. käyttänyt Tinderiä (ja olemme asiasta jutelleetkin), joskin molemmat ovat poistelleet koko sovelluksen useampaan kertaan. Itse siksi, ettei kiinnostusta vain riitä, miehen syistä en tiedä. Toivottavasti samat ajatukset.
Aiemmin tämä ei ole haitannut, nyt tilanne tuntuu jotenkin kummalliselta. En ole nukkunut omassa kodissani pariin kuukauteen ja oletus on aina se, että menen miehen luokse illalla. Mies on ehdottanut, että lähdettäisiin johonkin viikonloppureissuun yhdessä. Nukutaan joka yö yhdessä, mutta kuitenkin tindaillaan ja siis "katsellaan muita". Huomaan tuntevani oloni mustasukkaiseksi, jos miehen Tinder esim. ilmoittaa uudesta viestistä kun katsellaan jotain tabletin näytöltä.
Haluaisin ottaa asian puheeksi ja jotenkin selventää tämän tilanteeni, mutta en ole ollut tässä tilanteessa niin moneen vuoteen, etten jotenkin vaan osaa. En haluaisi vaikuttaa liian hyökkäävältä tai vaativalta, mutta samalla pelottaa, että alan rakastua ihmiseen jolla ei välttämättä olekaan samat ajatukset. Miten te olette aloittaneet tuon keskustelun?
Kommentit (16)
Mihin tuollaista keskustelua tarvitaan?! Miksi teidän pitäisi olla "jotain"?
"Tindaillaan"?? Taisin löytää uuden inhokkisanan.
Älä ainakaan aloita kysymyksillä kuten "mitä me ollaan" tai "mikä tämä meidän juttu on", ne ovat ihan karmeita. Etenkin miehet haluavat kokemukseni mukaan konkretiaa, selkeitä kysymyksiä joihin voi vastata mieluiten kyllä tai ei (sori yleistys).
Kerro, miltä susta tuntuu. Esim. Viestin tulo tilanteessa, kerro,että nyt mä oon mustasukkainen. Yms. miehen reakointi kertoo jotain. Ja siitä voi poikia keskustelua. Jos sua ei kiinnosta Tinder, lopeta käyttö. Sano se miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Älä ainakaan aloita kysymyksillä kuten "mitä me ollaan" tai "mikä tämä meidän juttu on", ne ovat ihan karmeita. Etenkin miehet haluavat kokemukseni mukaan konkretiaa, selkeitä kysymyksiä joihin voi vastata mieluiten kyllä tai ei (sori yleistys).
Jep, tämän vuoksi tein aloituksen.. En todellakaan halua kysyä noin, mutta samalla pää lyö tyhjää kun yritän miettiä jotain järkevämpää.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi vaikuttaa liian hyökkäävältä tai vaativalta, mutta samalla pelottaa, että alan rakastua ihmiseen jolla ei välttämättä olekaan samat ajatukset. Miten te olette aloittaneet tuon keskustelun?
Niin. Kun ihminen voi olla vastuussa vain omista tunteistaan, tavoitteistaan ja ajatuksistaan. Oletko enemmän peloissasi vai rakastumassa?
Entäs sitten jos rakastutkin? Runoilijat on sen kannalla, että parempi rakastaa ja pettyä kuin koko ikänsä pantata sydäntään. Tietty semmoinen sattuu, mutta niin tekee myös elämättä jätetty elämä.
Ainoa, mitä voin tuohon neuvoa on, että älä unohda omaa elämääsi, ystäviäsi ja harrastuksiasi. Ja jos olet tyytyväinen yhdessävietettyyn aikaanne, niin arvosta sitä. Jos taas homma ei ole sitä, mitä toivoisit sen olevan - keskustelkaa ja tee omat päätöksesi.
Toista ihmistä nyt ei voi väkisin muuttaa mieleisekseen. Eikä toisen vastuulle voi sysätä omaa onneaan. Näitä on ihan liikaa, jotka itkevät menettäneensä vuosia elämästään, koska se toinen ei tehnytkään kuten olisi pitänyt.
"Tuntuuko sustakin tää meidän juttu sellaiselta, että voitais lopettaa muiden tapailu / etsiminen?"
"Sun kanssa on hyvä olla. Haluaisitko alkaa seurustella ihan oikeasti, siis niin ettei tapailtaisi / katseltaisi enää muita?"
Karusellinaisen ongelma, osa 184784848.
Vierailija kirjoitti:
Karusellinaisen ongelma, osa 184784848.
Mieshän se tuossa hyväksikäyttää, etkö ymmärrä? "Oletus on, että olen joka yö miehen punkassa". Hyi yök.
En ikinä suostuisi moiseen ellei mies halua sitoutua. En osaa samaistua ongelmaasi, ap. Miksi pitää miettiä niin vaikeasti, ettei voi edes puhua asioista suoraan? Et halua olla sen panopuu, ja tätä ei voi sanoa ääneen, koska?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karusellinaisen ongelma, osa 184784848.
Mieshän se tuossa hyväksikäyttää, etkö ymmärrä? "Oletus on, että olen joka yö miehen punkassa". Hyi yök.
En ikinä suostuisi moiseen ellei mies halua sitoutua. En osaa samaistua ongelmaasi, ap. Miksi pitää miettiä niin vaikeasti, ettei voi edes puhua asioista suoraan? Et halua olla sen panopuu, ja tätä ei voi sanoa ääneen, koska?
Ja siis sitoutumisella en tarkoita mitään väkisin loppuelämän yhdessäoloa, vaan sitä, että jos nait minua, et nai keitään muita. Ja sama sääntö tietysti itselleni. Helppoa, kun sen osaa eikä ole liian helppo.
"Voitais jättää kortsut pois jos sovittais, ettei naida enää muita."
Kysyt vaan mieheltä miten hän teidän välit näkee. Jos vastaus on jotain sellaista että hyvähän tämä on näin, miksi pitäisi mitään nimeä keksiä meidän jutulle tms. se tarkoittaa sitten sitä että mies haluaa olla vapaa etsimään parempaa, eli sinä et ole mitenkään tärkeä.
Oman kokemukseni mukaan, jos mies on ihastunut ja haluaa parisuhdetta, hän ihan itse sen ilmaisee ja aloittaa koko keskustelun. Mutta käy se keskustelu, vaikka tuloksena sitten olisikin tapailun lopettaminen. Älä jää roikkumaan turhaan.
"Tykkään sun kullikarusellista, mutta voisitko lempata ne muut naiset että saisin ratsastaa yksin?"
up