HS: Asiantuntija: Jämäkkää lasta ei kiusata niin helposti

Muualla päin maailmaa esim. Aasia ei jonoteta vaan mennään periaatteella kuka kerkeää änkeämään ensiksi.

Totta. Mutta jutusta saa kuvan, että haastavat lapset ovat itsevarmoja, vaikka näin ei ole.

Äksyilevä, itsekäs uhmis ei tarkoita itsevarma lasta. Korkea temperamentti ei kerro itsevarmuudesta.

Itsevarma lapsi luottaa omiin kykyihinsä ja osaa olla TARVITTAESSA jämäkkä.

Mutta ei koe tarvetta olla koko ajan haastava ja haastaa muuta lapsia tai aikuisia - koska on itsevarma.

Minusta jämäkkyys on vaikea asia. Kyllä minäkin osaan olla jämäkkä. Uskallan ja osaan sanoa suoraan , mutta nätisti. Mutta kun toinen ei silti usko/tottele/tee mitä tahdon - niin sitten en tiedä, mitä tekisin...

No eipä ole mennyt taas rahat hukkaan kun on tätä asiantuntija neroa koulutettu. Kuluttanut vielä palstatilaa keskeisestä lehdestä, vaikka varmasti jotain vähemmän itsestäänselvää ja kehittävämpää olisi löytynyt tilalle.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jämäkkyys on vaikea asia. Kyllä minäkin osaan olla jämäkkä. Uskallan ja osaan sanoa suoraan , mutta nätisti. Mutta kun toinen ei silti usko/tottele/tee mitä tahdon - niin sitten en tiedä, mitä tekisin...

No toimiva keino oli ladata päin näköä jos muu ei auttanut. Toimi joka kerta. Sikäli hienoa, että asiantuntija suosittelee: ”Monesti lapsille opetetaan perusasiana, että pitää kutsua opettaja tai aikuinen apuun. Mutta emmehän me aikuisetkaan aina soita poliisille vaan hoidamme asiat itse. Meidän pitää myös luottaa lasten kykyyn ratkaista konflikteja.”.

Mun lapsia ei ole ikinä koulukiusattu. Pieniä hentoja tyttöjä, vieläpä muunvärisiä. Heillä on sellainen habitus ja asenne. Toinen tosi ujo ja silti pärjää.

En ymmärrä, miten lapsen jämäkkyys liittyy vanhempien haastamiseen!?

Eivät haastavat lapset usein ole itsevarmoja vaan päinvastoin. Ehkä näennäisesti, mutta oikeastihan sillä haastavuudella haetaan jotain, ei itsevarman tarvitse haastaa.

Minusta jämäkkä ja lapsi ei kuulu samaan lauseeseen. Lapsuushan juurikin on aikaa, jolloin ihminen kasvaa ja kehittyy. Joten lapsi ei lähtökohtaisestikaan voi olla jämäkkä, koska sellainen ominaisuus tulee vasta iän ja kehittymisen kautta.

Toki lapselle voi opettaa puolensa pitämistä mutta se onkin eri asia.

Eikähän vaan pyyhkäistä lakikirjoihin kun kerrran viidakon lait on julistettu toimivimmaksi pedagogiseksi lähestymistavaksi lasten kasvatuksessa. Tapelkoon rauhassa ja jos lapsi hyppii kotona silmille, niin vanhemman tehtävä on se hyväksyä. Muutenhan lapsi saattaa oppia jotain rajoja ja käytöstapoja, jotka häiritsevät viidakossa selviämistä muiden lasten kanssa, joiden itsetuntoa ei ole säännöillä nitistetty.

Niin? Entä sitten? Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus olla sellaisia kuin ovat, mutta nyt sanotaankin, että on nyt kyllä vähän oma vika jos tulet kiusatuksi.

Ei ole lapsen vika. Vanhemmat antaneet huonot geenit tai kasvattaneet tottelevaiseksi nössöksi.

Ymmärrän, mitä tässä ajetaan takaa.

Mulle on sattunut yksi sellainen lapsi (ei ole ainokainen, vaikka ainoa laatuaan meidän perheessä) joka pistää aina kaiken bumerangina takaisin.

Jos huudat, hän huutaa takaisin. Jos uhkailet, kiristät tai lahjot, saat lähipäivinä kuulla erinäisissä tilanteissa samoja neuvottelukeinoja. Lyömistä en ole koettanut, mutta varmasti lapsi löisi takaisin. Eli konfliktitilanteissa tosi veemäinen lapsi, jolta puuttuu täysin auktoriteettiusko, ja joka on täysin immuuni ryhmäpaineelle. Lapsen positiivisia puolia en ryhdy tässä luettelemaan, mutta niitäkin on paljon.

Hänellä on tietyt asiat, joista häntä olisi helppo kiusata, mutta ei häntä kukaan kiusaa.

Miten muuten pientä lasta voisi vähän opettaa pitämään puoliaan? Tarkoitan siis esim. vähän alle tai vähän yli 2-vuotiaita?

Jännä tuo oletus, että lapset jotenkin luontaisesti osaisivat toimia keskenään. Sosiaaliset taidot opitaan ja aikuisten tehtävä on opettaa niitä. Nimenomaan kun pienissä tilanteissa ensin harjoitellaan yhdessä toimimista, niin sitä myötä jatkossa lapset osaavat ratkoa samoja tilanteita keskenäänkin.