Onko tähän jokin diagnoosi?
Siskoni kanssa ei pysty sopimaan mitään. Jos sovitaan että hän tulee lauantaina kello 18, hän tulee perjantaina kello 16. Yleensä selitys on se että se olikin hänestä parempi aika. Jos huomauttaa että sellaista ei sovittu, hän alkaa pilkata nipoksi.
Hän voi myös tehdä jotain ihan muuta kuin sovittu, myöhästyä aikatauluista ja samaten sopia "puolestasi" asioita. Siis niin että kutsuu esim vieraita meille. Aina jos sanoo ettei tällaisessa sovittu, hän on tavattoman ällistynyt että pitäisi pitää kiinni siitä aovitusta. Hän ikään kuin unohtaa kaiken saman tien.
Kello on aina ollut hänelle hankala, samaten työmäärien hallitseminen. Saattaa alkaa puuhata jotain isotöistä viisi minuuttia ennen lähtöä. Ja sitten myöhästyy kaksi tuntia.
Raha-asiansa ovat täysin solmussa.
Olen alkanut epäillä että hänellä on jokin adhd tai vastaava. Lukihäiriö löytyy. Onkohan hahmottamisessa jotain häikkää?
Elämä hönen kanssaan on todella raskasta