Miten luotettavana tai todenperäisenä pitäisit 10-vuotiaan havaintoa?
Sanoo nähneensä kaupungin keskustassa, kadulla kävellessään, ASEmiehen tuijottavan häntä. Selvitettiin google mapsista missä oli nähnyt ja kyseessä on pankkiautomaatti sisätilassa, ja sen ulko-ovesta oli tuijottanut häntä ase kädessään. Oli maininnut kaverille mutta kaveri ei ollut huomannut ja oli kiireinen.
Aiemmin ei ole mitään vastaavia ei ole havainnut, eikä mielikuvituskaan erityisen vilkas, vaan aika selväpäinen lapsi kyseessä. Kun kysyin miltä mies näytti niin osasi sanoa vain että vaaleaihoinen ja tummat vaatteet.
Juteltiin läpi normaalit varovaisuuskuviot ja asiat mitä pitää tehdä jos jokin tuntuu uhkaavalta. Sovittiin että liikkuu aina vain kaverin kanssa ja sanoo kaverillekin jos outoja näköpiirissä. Vähän kummalta juttu kuitenkin tuntuu. Miten suhtautuisit?
Kommentit (16)
Karhuryhmän jäsen? Pankkiautomaatin korjaaminen tms. ja asemies poliisi tai valvoja? Järjestyksenvalvoja?
Vaikea sanoa tuntematta lasta tai tilannetta muuten. Jospa on tulkinnut näkemänsä väärin? Luullut nähneensä aseen mutta se on ollut jotain muuta. Millainen ase lapsen mukaan oli kyseessä? Pieni käsiase vai joku isompi?
Lapsi on voinut nähdä väärin, mutta ei se tarkoita, ettei tilanne olisi ollut hänelle todellinen eli luulee nähneensä aseen, vaikka kyseessä olisi ollut vaikka silmälasikotelo, joita välillä näkee vyöllä. Varmasti tosi pelottavaa
Katselin jokunen viikko sitten brittirealityä poliiseista työssään. Siinä paikallinen häke sai ilmoituksen, että 10-12 vuotiaat lapset oli nähneet kidnappauksen. Lasten mukaan joku mies oli pakottanut naisen pakuunsa ja nainen oli huudahtanut jotain kidnappauksesta.
Poliisit meni paikalle kuulustelemaan lapsia ja pakun etsintä aloitettiin. Kun paku lopulta löydettiin, kävi ilmi, että kyseessä oli väärinkäsitys. Mies oli tullut sovitusti hakemaan naista ja käskenyt hypätä kyytiin, nainen oli huuhdahtanut kidnappauksesta ja hypännyt pakun kyytiin. Lapset ei osanneet tulkita tuossa mitään vitsiä vaan luulivat oikeasti, että kyseessä on kidnappaus kun nainen kerran niin huudahti. (Huolimatta siitä, että mies ei pakottanut naista kyytiin ja nainen itse sinne meni. Lisäksi tilanteessa on varmasti ollut jotain muutakin sellaista, joka olisi paljastanut vanhemmalle teinille/aikuiselle kyseessä olevan typerä pila).
Eli aika varauksella suhtautuisin ap:na lapsen juttuun.
Varustevyöllä on useita asioita, jotka voi lapsesta näyttää aseelta,. tai sitten oli ase, turvamiehiä on paljon suomessakin. Siviili poliisilla voi olla ase jne...
Asemies ei ollut näyttänyt vartijalta tai miltään univormu-mieheltä, vaan oli ollut tavallisissa tummissa vaatteissa. Oli nimenomaan TUIJOTTANUT lasta.
Ap
Siviilipoliisilla on aseita, turvamiehillä on aseita, ei ne aseet ole nyt NIIN ihmeellisiä että niistä kannattaa vauhkoontua, ja tuijottaa saa ihmisiä, ei se rikos ole. relaa ap.
Eli tämä oli ollut jonkin kiinteistön sisällä? Saattaisin itse tilanteessasi ottaa kiinteistön omistajaan/johonkin liikkeeseen yhteyttä ja kysyisin näkyykö valvontakamerassa mitään. On melko todennäköistä että lapsi on tulkinnut tilanteen väärin, mutta ei vara venettä kaada.
Vierailija kirjoitti:
Eli tämä oli ollut jonkin kiinteistön sisällä? Saattaisin itse tilanteessasi ottaa kiinteistön omistajaan/johonkin liikkeeseen yhteyttä ja kysyisin näkyykö valvontakamerassa mitään. On melko todennäköistä että lapsi on tulkinnut tilanteen väärin, mutta ei vara venettä kaada.
Miksi ottaa mihinkään yhteyttä. Jos jotain on joku viemässä niin maallista se vaan on.
Veikkaisin, että kyseessä oli tosiaan joku liikkeen vartija tms. Ja tuijotus... Aina välillä väsyneenä voi katsoa eteensä katsomatta mitään ja toinen voi tulkita sen tuijotuksena. Mulle kävi näin kerran yliopiston kirjastossa. Kirjoitin tietokoneella juttua, katsoin hetkeksi ikkunasta ulos ja pohdin mitä pohdinkaan. Niin Nainen, joka oli siinä ikkunan suunnassa sai jonkun slaagin ja alkoi tivata miksi tuijotan häntä. Väärinkäsityksiä sattuu joskus jopa aikuisille, miksei lapsillekin?
Vierailija kirjoitti:
veikkaan, että poika näki vaarin.
Vaari on taivaassa.
Vartija, kun kollegansa täytti automaattia?