Ranskalaismieheltä puuttuu aivoista 90 prosenttia - työskentelee valtion virkamiehenä
Suomen Kuvalehti kertoo miehestä, joka viettää suhteellisen tervettä elämää lähes ilman aivoja.
Ranskalaismies oli nuorena kärsinyt jonkin verran terveysongelmista, mutta elänyt normaalia elämää. Tapauksesta kirjoitti Lancet-lehti jo vuonna 2007, jolloin mies oli 44-vuotias.
Hän oli Lancetin mukaan mennyt naimisiin, saanut kaksi lasta ja työskenteli valtion virkamiehenä.
Mies oli mennyt lääkäriin, koska oli tuntenut heikkoutta vasemmassa jalassaan. Tutkimuksissa havaittiin, että hänen päänsä oli lähes täynnä nestettä, aivoille oli jäänyt vain pieni tila pääkallon reunoilla.
Suurin osa aivoista oli tuhoutunut 30 vuoden aikana, kun päähän kertyi vettä.
Lancetin mukaan mies oli muuten normaali, mutta hänen älykkyysosamääränsä oli keskivertoa (100) alhaisempi. Verbaalinen älykkyysosamäärä oli 84 ja suorituskykyä mittaava älykkyysosamäärä 70.
Sosiaalisissa tilanteissa mies pärjäsi ja hoisi työnsä normaalisti.
Suomen Kuvalehti kertoo tutkimuksista, joiden mukaan aivojen jäljellä olevat alueet voivat ottaa hoitaakseen tuhoutuneiden osien tehtäviä.
Aivot kykenevät muovautumaan uudelleen esimerkiksi vakavien aivovaurioiden jälkeen.
PEKKA NUMMINEN
pekka.numminen@iltalehti.fi
Kommentit (6)
Miten tuossa jutussa voidaan käyttää sanaa "hoisi". Taitaa aivoista puuttua 99 %.
Avainsanat: valtion virkamies. Se kertoo kaiken aivottomuudesta.
Me muut käytetään 10 % aivokapasiteetista, tuo ranskalainen
100 %, kun sillä ei ole kuin 10 % aivomassasta jäljellä.
Sumeeta logiikkaa kirjoitti:
Me muut käytetään 10 % aivokapasiteetista, tuo ranskalainen
100 %, kun sillä ei ole kuin 10 % aivomassasta jäljellä.
Se on pelkkää urbaania legendaa, että ihminen käyttäisi vain kymmentä prosenttia aivokapasiteetistaan.
Älykkäämpi kuin yksikään nasse kuitenkin.
Eihän tuo nyt mitään, suomessa virkamiehiltä puuttuu 100% aivoista