Vieraiden outo käytös vai kuvittelenko vaan?
Samanikäinen ystäväpariskunta oli meillä kylässä eilen. Jäin ihmettelemään heidän käytöstä. Tunnetaan yhteisen harrastuksen kautta ja tavataan harvoin, koska asutaan eri puolilla maata. Eli ei olla kauhean paljon tavattu harrastuksen ulkopuolella, somessa pidetty yhteyttä, nähty kilpailuissa ja tapahtumissa sekä viestitelty.
No eilen illalla he piipahtivat meillä kylässä, kun olivat täällä päin käymässä. Oltiin sovittu etukäteen, että tulevat meille istumaan iltaa. Tavattiin sovitusti torilla ja sieltä käveltiin meille kotiin. Kello oli jotain puoli kuusi. Me laitettiin ihan normaalisti tv auki ja ruvettiin istuskelemaan iltaa niin kuin aina. Minä päivitin fb:n ja viestittelin siskon kanssa viikonlopun mattopyykistä. Sitten seitsemän aikaan nämä vieraat rupesivat tekemään lähtöä. Minusta oli kyllä vähän aikaista, mutta ajattelin että haluavat ajoissa pehkuihin. Meijän ukkokin oli nukahtanut sohvalle. Kovin äkkiä ja vähän hiljaisina vieraat lähtivät, minkä panin merkille. Tämä asia jäi minua vaivaamaan ja juttelin siitä miehen kanssa kun se heräsi. Hän ei ollut huomannut mitään outoa vieraiden käytöksessä. Ehkä sitten vaan kuvittelin.
Sen viinipullon, minkä toivat vien siskolle tai juodaan saunan päälle lauantaina.
Kommentit (12)
Hehheh.
Tai no, onhan noita törppöjä isäntäväkiäkin noissa aiemmissa ketjuissa.
Ettekä olleet edes kalsarisillanne ja käyneet välillä saunassa? Ihme porukkaa, odottivat varmaan jotain seurustelemista tai jotain.
Ehkä he eivät tunteneet itseään tervetulleiksi, kun sä vain datailet ja katselet sivusilmällä telkkaa ja miehesikin vaan nukahtaa sohvalle. Kyllä mäkin vaan lähtisin suosiolla kotiin, jos meininki olisi noin passiivista.
Kyllä minä pidin tästä. Oli kivasti ironiaa eikä selitelty liikaa. Antaisin tyylipisteitä 4/5, sisällöstä sinänsä 2/5 ja yrityksestä 3/5.
Jälleen kerran: vittu te olette tyhmiä kun ette tajua! :)
Kyllä tuntuu nykyisin etteivät vieraat osaa enää käyttäytyä. Tullaan ja odotetaan että isäntäväki koko ajan keskittyisi heidän viihtyvyyteen. Vieras tulee ajallaan ,talo elää tavallaan.
Arvaillaan, mikä on se harrastus, joka on tuonut nämä ihmiset yhteen! Minä veikkaan kansantanhuja tai tangomarkkinoilla käymistä.
Provossa oli muuten yritystä, mutta valitettavasti viestiä ei tarvinnut lukea edes loppuun ennen kuin sen huomasi provoksi. 3/5
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuntuu nykyisin etteivät vieraat osaa enää käyttäytyä. Tullaan ja odotetaan että isäntäväki koko ajan keskittyisi heidän viihtyvyyteen. Vieras tulee ajallaan ,talo elää tavallaan.
Tuo on muuten juntein sananlasku mitä on. Joten voisitko lakata toistelemasta sitä joka toisessa ketjussa täällä? Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Arvaillaan, mikä on se harrastus, joka on tuonut nämä ihmiset yhteen! Minä veikkaan kansantanhuja tai tangomarkkinoilla käymistä.
Olen tavannut just tuollaisia ihmisiä moottoriurheilun jokamiesluokissa ja näissä erinäköisisdä kansanhiihdoissa. Monta hauskaa juttua olisi jos viittisi kertoa.
Aika jäätävää menoa jos on yhtään totta :D
Kesällä nää jäätävän huonot provot aina lisääntyy :(
0/5
ei jatkoon