Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten suojelen lastani meidän raivokohtauksilta?
26.06.2016 |
Tunnen olevani epäonnistunut äiti, kun en pysty suojelemaan lastani meidän vanhempien raivokohtauksilta. Ollaan molemmat todella kipakoita temperamentteja ja en tietenkään suunnittele että nyt karjun ja heitän puhelimen seinään - kohtauksen vallassa käyttäydyn kuin mielipuoli. Olen heittänyt asioita, paiskonut ovia, itkenyt ja huutanut. Joskus jopa lyönyt. Mies ei minua koskaan löisi, mutta kohtauksessa hän haukkuu minua todella rumilla sanoilla ja käyttäytyy aggressiivisesti. Nyt joku ajattelee, että miksi lapsen teimme tällaiseen suhteeseen. Kyllä, oli harkittu päätös jatkaa ehkäisystä huolimatta alkanutta raskautta, mutta monta vuotta mietinkin kykenemmekö vanhemmuuteen juuri tämän takia. Yhdessä olemme olleet 8 vuotta, emmekä vieläkään osaa riidellä kypsästi. Lapsi on 1,5 vuotta. Muuten olemme hyviä ja normaaleja vanhempia, mutta riidat (syy voi olla mitätön) ovat liian rajuja lapsen katsottaviksi. Nytkin itken kun tätä kirjoitan, on niin paha olla, kun ollaan riidelty koko juhannus. Haluan lapselleni vain parasta enkä tajua miten voin provosoitua ja vajota lapsen tasolle riitatilanteissa. Kerron kyllä aina lapselle ettei ole lapsen vika jne., mutta ilmapiiri on usein viileä ja riitaisa kerralla monta päivää. Näitä riitoja tulee milloin mitenkin 0-3 kertaa kuussa. Itse en ole koskaan nähnyt vanhempieni riitelevän, ovat edelleen naimisissa. Ahdistaa käsittämättömän paljon ja välillä mietin olenko hullu. Löytyisikö täältä jotain vinkkejä siihen, kuinka meistä tulisi parempia vanhempia? Tänään harkitsin tosissani eroakin, mutta olisi sääli rikkoa muuten arjessa hyvin rullaava ja rakastava perhe tämän takia. Pelottaa ihan kamalasti millaisen miehen mallin tyttö saa, kun mies minua haukkuu suutuspäissään. En ikinä haluaisi tyttärelleni miestä joka häntä haukkuu. Mieheni on sosiaalisesti vähän taidoton, ja kun häneltä loppuu sanat ja argumentit hän alkaa huutaa "painu vittuun vitun ämmä" ja muuta rakentavaa. Jostain syystä en osaa lähteä tilanteesta, vaikka se olisi järkevintä, vaan vajoan itse samalle tasolle.
Kommentit (20)
Et voi suojella lasta mitenkään muuten kuin lopettamalla riitelyn. Tuon on ehdottomasti loputtava. Joka kerta kun aloitatte huutamisen, se on lapselle yhtä kauhea paikka. Aivan sama, minkä selityksen annat sille jälkikäteen.
Eli: jos riitely ei parisuhteessanne lopu, on parisuhteen loputtava. Tai lapsen elettävä jossain muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään, että sovitaan aina riidat. Joskus on mennyt viikkokin, mutta silti aina. Tällöin sovimme säännöt riitelylle jne., minulle on luvattu sata kertaa ettei tyttären tarvitse kuunnella äitinsä haukkumista. Pyydetään anteeksi puolin ja toisin. Lapsen nähden sovitaan, että tajuaa. Sitten tulee riita ja molemmilla napsahtaa päässä. Surullista.
Ap
Mistä te riitelette? Ottaako mies vastuuta käytöksestään? En pystyisi olemaan miehen kanssa mikä haukkuu mua riidan yhteydessä ylettömästi vaan suhde kuolisi siihen. Liian pitkä muisti.
Lapsi pois teiltä heti. Hirveää henkistä väkivaltaa lasta kohtaan tuo teidän käytös. Kasvakaa aikuisiksi. En tajua miten ap äitinä kehtaa käyttäytyä niin lapsen edessä, sama homma tuon isän kanssa, siis KUINKA TE KEHTAATTE?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat ilmeisesti ymmärtävät, kuinka haitallinen toimintamallinne on lapsellenne? Jos näin on, suosittelisin hakemaan ulkopuolista apua rakentavan vuorovaikutuskeinojen löytämiseen myös riitatilanteessa. Itse olen toisinaan hyvin herkkä "räjähtämään" ja omien käyttäytymismallieni tunnistaminen ja muuttaminen on auttanut itseäni rakentavampaan suuntaan (esim. "sä et ikinä..." -> "musta tuntuu, että sä et ymmärrä kuinka tärkeää mulle olisi, että huomioisit..."). On mahtavaa, että tunnistat muutostarpeen itsessäsi ja tilanteessanne, se on ainoa oikea alku! Lisäksi kuulosti erittäin hyvältä, että riidat aina sovitaan. Riitely ei kuitenkaan ole kovin usein tapahtuvaa ("0-3 krt/ kk") ja pitkä parisuhteenne kertoo aidosta rakkaudesta/ kiintymyksestä? Uskon, että kaipaatte vain vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja ja konkreettisia asioita, joita riitelytilanteessanne korjata. Jos molemmat ovat tähän halukkaita, uskon, että voitte muuttua ja opettaa myös lapsellenne rakentavan riitelyn taidon.
Lyöt siis puolisoasi. Jos olisi roolit toisin päin niin naista kehotettaisiin VÄLITTÖMÄSTI lähtemään. Samaa voisin kyllä suositella nytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaa vastuun, mutta vasta hyvänä hetkenä. Eli kun on rauhoittunut. Sanoo, ettei kenenkään pitäisi kuulla moista jne. Joskus lepyttelee kukilla ja saattaa vaikka monta viikkoa hieroa ja siivota ja kokata tms. Vitsailen silloin, että hyvä kun riidellään niin saan pitkään sovitteluja. Sitten taas jossain vaiheessa napsahtaa. Riidellään kotitöistä, rahasta, omasta ajasta. Nuorempana olin mustasukkainen, jolloin riideltiin exään liittyvistä jutuista. Nyt tuntuu, että fudis menee kaiken edelle ja se kiristää vannetta.
Ap
Kuulostaa omalta lapsuudeltani. En koskaan viihtynyt kotona, sillä "koti" oli minulle vastenmielinen, pelottava paikka. Vanhempiini en koskaan muodostanut tervettä suhdetta. On vaatinut paljon kasvaa kutakuinkin tasapainoiseksi aikuiseksi, kun vanhemmat eivät ole olleet siinä tukena vaan pikemminkin esteenä. Jos et osaa elää miehen kanssa, eroa. Tai ehkä lapsi otetaan joskus vielä huostaan. Surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi aikuinen ihminen olla noin kyvytön hallitsemaan itseään ja elämäänsä?
Sääli lasta!
Kiitos nimimerkki <3, et tiedä miten paljon viestisi piristi ja antoi miettimisen aihetta. Purskahdin itkuun siitä, hyvällä. Olen jostain syystä tämmöinen tunteella eläjä, mutta nyt vanhemmuutta harjoitellessa se ei enää samalla tavalla käy päinsä. Ja rakkautta on, se on varma. Meillä se roiskuu hyvässä ja pahassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kasvanut riitaisessa kodissa, tosin riidat olivat äitini ja isompien sisarusteni välillä. Se oli kamalaa, sellaista jota joutuu itse terapiassa käymään läpi. Jonkinlainen terapia voisi olla paikallaan, jos et itse kykene olemaan menemättä tilanteeseen. Kun sinä muutut, tilanne muuttuu. Voit toki myös itseapukirjojen avulla hakea ymmärrystä, mutta voi olla että tarvitsisit ihmisen vierellesi tukemaan, jotta et tee tyhmästi.
Muuten voi olla että joskus riiteletkin oman lapsesi kanssa. Kun hän tulee teini-ikään eikä olekaan enää aina ihana, kiva lapsi, kykenetkö hallitsemaan itsesi ja käyttäytymään aikuisesti? Nyt on aika kohdata tämä asia, hyväksyä että näin on ollut ja mennä eteenpäin. Mikä sinut saa riitelemään? Toinen juttu, jos saisit kumppanisi mukaan niin, että kumpikin yrittää: nyt harmittaa, mut me tiedetään että tämä pitää hoitaa toisin, esim. kumpikin kirjoittaa paperille ajatuksensa asiasta ja vaikka pohditaan asiaa muutaman tunnin kuluttua tai seuraavana päivänä, mutta emme huuda lapsen nähden.
Todella hyvä ehdotus ja hyviä pointteja,12! Kiitos.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei helvetti mikä sekopää. Lapsestas tulee samanlainen.
Hyvä, jos viestini pystyi piristämään ja antamaan myös ajattelemisen aihetta. Tuntuu, että analysoit itse jo tilannetta niin kypsästi, että muutos on todella mahdollinen. Olen itse aiemmin elänyt vuosia henkisesti ja fyysisesti todella väkivaltaisessa parisuhteessa, jossa alistaminen ja täydellinen kunnioituksen puute oli läsnä joka hetki (onneksi pystyin tästä suhteesta irtautumaan). Kirjoituksestasi ei välittynyt samankaltainen tilanne, joten uskon aidosti, että teillä on mahdollisuus vielä muuttaa tämä ongelmakohta suhteessanne ja löytää teille toimivat mallit asioiden käsittelyyn, jos ei muuten, niin lapsenne takia, kuten alunperin kirjoititkin.
Kirjoitit myös, että "itse en ole koskaan nähnyt vanhempieni riitelevän, ovat edelleen naimisissa". Mistä oppia/ kopioida malli, jos sitä ei ole? Itse yh-äidin kasvattina en ole koskaan minkäänlaisia perheriitoja joutunut todistamaan, joten olen joutunut aikuisena opettelemaan, miten parisuhteessa voi riidellä "terveesti". Enää eivät lautaset lennä seinään.
Riitelyaiheenne kuulostavat sangen "pieniltä"/ "normaaleilta" - mitenkään riitoja vähättelemättä (kotityöt, raha, oma aika, fudis - mustasukkaisuus ei ilmeisesti enää onneksi aiheisiin kuulu?). Mielestäni pahempaa olisi, jos aiheinanne olisivat toistuvasti esim. epäluottamus, uskottomuus, mustasukkaisuus, riippuvuudet, väkivalta tms. Itse neuvoisin miettimään näitä asioita riitatilanteiden ulkopuolella, ennen "räjähdystä". Mikä oikeasti asiassa ärsyttää? Ulkopuolisuuden tunne? Tunne siitä, että toinen ei välitä tai ole kiinnostunut? Erilaiset intressit? Voisiko tämän ilmaista ääneen (ilman valittamista, vain toteamisena, ei riitatilanteessa)? Itse olen minä-viestinnästä kokenut olevan hyötyä ("Mua ärsyttää, kun musta tuntuu, että sä vaan pelaat, eikä meillä ole aikaa olla yhdessä"). Kirjallisuudesta/ ulkopuoliselta taholta voisitte varmasti löytää teille sopivat kommunikointikeinot - mikä toimii yhdelle, ei toimi toiselle. Kommunikointivaikeuksista konfliktitilanteessa kuitenkin lienee pohjimmiltaan kyse?
Enkä ole mikään asiantuntija enkä sellaisena halua esiintyä. Itse eilen kimpaannuin avomiehelleni _hyvin_ pienestä asiasta. Vuosien varrella olemme hioneet toisemme kulmat jo siihen pisteeseen, että hän osasi kysyä, mikä oikeasti on vikana. Kyse oli eräästä ystävääni liittyvästä asiasta, jota en edes osannut ajatella, ennen kuin hetkeksi pysähdyin koko tilannetta miettimään. Ilman avomieheni kysymystä en tätä välttämättä olisi huomannut. Siksi on tärkeää, että molemmat tuntevat myös toistensa toimintamallit. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää perheellenne <3
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa omalta lapsuudeltani. En koskaan viihtynyt kotona, sillä "koti" oli minulle vastenmielinen, pelottava paikka. Vanhempiini en koskaan muodostanut tervettä suhdetta. On vaatinut paljon kasvaa kutakuinkin tasapainoiseksi aikuiseksi, kun vanhemmat eivät ole olleet siinä tukena vaan pikemminkin esteenä. Jos et osaa elää miehen kanssa, eroa. Tai ehkä lapsi otetaan joskus vielä huostaan. Surullista.
Samoin omassa lapsuudenkodissani vanhempien kommunikaatio oli joko ainaista ilkeilyä tai huutamista toisilleen. Pelkäsin aina sitä kun kello tuli illalla viisi, sillä sen jälkeen huuto ja raivoaminen taas alkoi.
Mitä muuten luulet ap, että onko lapsesikaan teiltä myöhemmin turvassa? Nyt hän on vielä pieni, mutta kasvaessaan saattaa muuttua mielestänne niin ärsyttäväksi, että äiti tai isä kilahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vihanhallinta kurssille!!!!
Yhdyssanakurssille?
Alue: Aihe vapaa
Tiedät keinon eli lähteminen pois tilanteesta, mutta et käytä sitä. Niinpä. Lapsesi on niitä, jotka päiväkodissa käyvär raivona muiden päälle, koska se on kotoa annettu malli tilanteissa, joissa ei saa haluamaansa.