Kysymyksiä ihmissuhteesta ,jossa toiseen ei voi luottaa

Kannattaa. Jos viihdyt hänen seurassaan ja pidät hänestä. Mutta älä anna hänen käyttää sinua taloudellisesti hyväksesi.

Kyllä minulla on ystävä johon en voi luottaa, eikä se asiaa haittaa. Minä vaan en todellakaan esim. lainaisi hänelle rahaa, pyytäisi häntä avuksi mihinkään kriittiseen asiaan (koska voi olla että tekisi oharit) tms. Mutta juttuseurana oikein mukava ihminen. 

Jos nautit hänen seurastaan, voit tavata, kunhan rajaat itse ajan ja paikan ja muut ehdot. Epäluotettavat ihmiset kyllä yleensä aiheuttavat niin paljon murhetta ja epäselvyyksiä, että kannattaa olla tarkkana ja pitää rajat.

Jos koet saavasi iloa satunnaisista tapaamisista niin miksei.

Mutta muistat vain aina, ettei voi luottaa.

Ei jos suhde enemmän ahdistaa kuin tuottaa iloa tai onnellisuutta elämään. Mutta riipuu sinusta pystytkö olemaan ahdistumatta henkilön seurassa johon ei voi luottaa 100%. Tosin mielestäni harvoihin ihmisiin voi luottaa noin suuresti ainakaan jokaisella mahdollisella ystävyyden osa-alueella.

Kymmenen vuotta huijarin kanssa naimisissa olleena voin sanoa omasta kokemuksestani, että on hyödytöntä olla missään tekemisissä. Seura voi olla kivaa ja seksikin luistaa, mutta epäluotettavat ottavat aina "omansa" pois ja korkojen kera.

Mun mielestä voi olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä, johon ei voi luottaa, jos muuten pidät hänen seurastaan, mutta ehkä ei kannata kertoa hänelle sellaisia asioita mistä et voi luottaa ettei puhu eteenpäin? Tai et lainaa hänelle rahaa, jos et luota saavasi takaisin? Tai et ota tosissasi asioita mistä hän puhuu, jos puhuu esim. palturia?

Vierailija kirjoitti:

Ei jos suhde enemmän ahdistaa kuin tuottaa iloa tai onnellisuutta elämään. Mutta riipuu sinusta pystytkö olemaan ahdistumatta henkilön seurassa johon ei voi luottaa 100%. Tosin mielestäni harvoihin ihmisiin voi luottaa noin suuresti ainakaan jokaisella mahdollisella ystävyyden osa-alueella.

Olen itse joutunut muutaman kerran elämässä miettimään samaa. Kerran seurustelusuhteessa jossa mies osasi hyvin manipuoloida minua liian hyväuskoista, valehteli ummet lammet, onneksi pääsin eroon suhteesta. Toisen kerran huomasin yhden ystävän peittelevän ongelmiaan valheilla. Ei niiin paha, mutta ei sekään kivaa. Jonkun kerran huolestuin tosiaan hänen asioistaan kun uskoin jutut, mietin ja huolehdin. Kun tajusin jälkikäteen kaiken olleenkin sumutuskertomuksia otin kyllä etäisyyttä. Nykyään ollaan harvoin tekemisisssä,jotenkin ei tunnu itsestä kivalta kun joutuu toisen puheita epäilemään. MIeluummin olen tekemisissä ihmisten kanssa joihin voin luottaa.

Saattaa olla eroja siinä, missä asioissa ja miksi johonki nihmiseeen ei voi luottaa.

Minulla on hyviäkin ystäviä, joihin en voi luottaa joissain tietyissä asioissa, yksinkertaisesti siksi, että he eivät ymmärrä niistä paljonkaan tai ainakin ymmärtävät vielä vähemmän kuin minä itse. Oma aviomieheni on talousasioissa tämmöinen. Entinen väitöskirjanohjaajani on urasuunnittelun kohdalla tämmöinen. He eivät koskaan tarkoita pahaa, vaan tekevät päinvastoin parhaansa minun hyväkseni -  tiedostain vain, että he eivät useinkaan vain tiedä tai tajua, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Minulla on myös kollegoja, joiden kanssa teen jatkuvaa yhteistyötä, vaikka tiedän, että heidän lojaalisuutensa on jossain muualla ja konfliktitilanteessa he, täysin riippumatta aikaisemmista sopimuksista, hyppäävät sihen veneeseen, jossa kuvittelevat itse voittavansa. Teen yhteistyötä myös sellaisten kollegojen kanssa, joista tiedän, että heidän osaamisensa ei vaan riitä toteuttamaan osaa siitä, mitä he lupaavat - mutta salaa itsekseni suunnittelen homman niin, ettei se ole välttämätöntäkään.

Sitten on niitä, joiden voi odottaa aktiivisesti puukottavan selkään tilaisuuden tullen. Heidän kanssaaan kannattaa tehdä mahdollisimman vähän yhteistyötä, mutta yleensä heitäkin on pakko jotenkin sietää.

Itselläni on puoliso jonka tekemisiin olin luottanut niin kuin luonnollisesti pitääkin. Nyt on käynyt ilmi, että hänellä on ollut seksisuhde exäänsä meidän yhdessäolon aikana. Samoin hiljakkoin kävi ilmi, että hän tapailee työkaveriaan salaa. Arkiasioissa hän on myös jäänyt valehtelusta kiinni monta kertaa ilman että olen niitä hänelle paljastanut.

Itselleni tilanteen tajuaminen on ollut kova shokki ja järkytys. Toisaalta meidän arki on ihan mukavaa ja hauskaa. Viihdymme hyvin yhdessä.

Olen ajatellut elää hetkessä ja nauttia kaikesta tässä ja nyt. Olen varautunut siihen, että kaikki voi olla toisin tulevaisuudessa. Puolisooni en voi enkä halua enää luottaa, enkä jaksa suhtautua vakavasti enää hänen kertomuksiinsa, mutta mitä sillä on loppujen lopuksi väliä. Onko sillä mitään merkitystä mitä hän kenenkin kanssa tekee silloin kun on poissa kotoa. Jos arki ja yhdessäolo sujuu niin se on tärkeintä.

Voin sitten itsekin olla vähän rennommin ja avoimin mielin liikenteessä kun tapaan uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

Voit vastata puhelimeen ja olla tekemisissä, kunhan pidät rajat. Sano suoraan ettet luota, ei mitään "sivistyneitä" valkoisia valheita tms. Hänen pitää ymmärtää, ettei onnistu sinua huijaamaan. Sen jälkeen pallo on hänellä: haluaako olla itse yhteyksissä enää, kun tietää ettei sama enää onnistu kuin ennen ja että näet hänen läpi. Ehkei edes halua itse enää ottaa yhteyttä. (Saattaapa esittää loukkaantunuttakin.)

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla eroja siinä, missä asioissa ja miksi johonki nihmiseeen ei voi luottaa.

Minulla on hyviäkin ystäviä, joihin en voi luottaa joissain tietyissä asioissa, yksinkertaisesti siksi, että he eivät ymmärrä niistä paljonkaan tai ainakin ymmärtävät vielä vähemmän kuin minä itse. Oma aviomieheni on talousasioissa tämmöinen. Entinen väitöskirjanohjaajani on urasuunnittelun kohdalla tämmöinen. He eivät koskaan tarkoita pahaa, vaan tekevät päinvastoin parhaansa minun hyväkseni -  tiedostain vain, että he eivät useinkaan vain tiedä tai tajua, mitä oikeasti pitäisi tehdä.

Minulla on myös kollegoja, joiden kanssa teen jatkuvaa yhteistyötä, vaikka tiedän, että heidän lojaalisuutensa on jossain muualla ja konfliktitilanteessa he, täysin riippumatta aikaisemmista sopimuksista, hyppäävät sihen veneeseen, jossa kuvittelevat itse voittavansa. Teen yhteistyötä myös sellaisten kollegojen kanssa, joista tiedän, että heidän osaamisensa ei vaan riitä toteuttamaan osaa siitä, mitä he lupaavat - mutta salaa itsekseni suunnittelen homman niin, ettei se ole välttämätöntäkään.

Sitten on niitä, joiden voi odottaa aktiivisesti puukottavan selkään tilaisuuden tullen. Heidän kanssaaan kannattaa tehdä mahdollisimman vähän yhteistyötä, mutta yleensä heitäkin on pakko jotenkin sietää.

Aika surullista tuo elämäsi, et voi luottaa kehenkään. Toivottavasti tuo omavoimaisuutesi ei joskus käänny itseäsi vastaan: kun laittaa kaikki paineet itselle eikä uskalla muihin luottaa voi hankalammassa elämäntilanteessa voimat loppua. Ei yliopistossa kaikki ihmiset ole selkäänpuukottajia ja tuskin ne sinun ohjaajat uhalla sinulle vääriä neuvoja antaa. Kai on tarkoituskin, että väitöskirjaa tekevä kykenee itse päätöksentekoon omissa asioissaan: ottaa vastaan kaiken informaation ja käy sen läpi päätöksentekonsa tueksi. Kaikki nuo esimerkkisi olivat ihan OK, mutta mieti asennettasi: onko oikeasti kyse luottamuksesta vai vaan erilaisista mielipiteistä ja niiden vertailusta? Ja ehkä kuitenkin perheessä noita asioita ei noin kannattaisi ajatella: en luota mieheni mielipiteeseen kuulosta aika huolestuttavalta, miehesi ei varmasti tuosta pitäisi.