Aloitteen tekemisestä?
En aina ymmärrä, että miksi se on niin iso asia, kumpi tekee aloitteen? Eikö luulisi että tärkeintä on se, että seksiä on ylipäänsä ja se on laadultaan hyvää ja molempia tyydyttävää?
Kommentit (12)
enemmänkin mua häiritsee se että kun teen aloitetta että nyt voisin antaa suuseksiä ja käsipelillä tuottaan nautintoa niin se aina päätyy yhdyntään. muuten ei ongelmaa mutta aina ei jaksaisi peseytyä eikä limasen vehkeen päälle vaatteiden pukeminen ole kovin miellyttävää. orgasmit kun ei itsellä ole ollut kuin max kertaa koko elämäni aikana (nykyisen kumppanin kanssa) tajunnan räjäyttäviä monen tunnin session päätteeksi. Käsipelillä ja suuhoidolla pyrinkin pitämään huolta naisen tarpeista ja olen sanonut jopa suoraan että olisin valmis hänen kanssaan opettelemaan kunnolla hänen tarpeidensa hoitamisen ilman yhdyntää mutta ei mene jakeluun.
Enkä tarkoita etten saa itse orgasmia ollenkaan, saan kyllä ja useastikkin mutta ne nyt vain on semmosia että vartin päästä unohtunut miltä se oikein tuntui.
m24
Meillä molemmat tekee aloitteita aika tasapuolisesti. Mies tekee yleensä aina jos ei olla nähty vähään aikaan (asutaan eri osoitteissa vielä), itse sitten taas aamuisin/nukkumaan mennessä. Avoimesti puhutaan kaikesta ja näin on molemmista hyvä.
Kyllä sillä pidemmän päälle voi olla väliä. Tilanne hieman sama, kuin jos toinen ei koskaan oma-aloitteisesti sanoisi "Minä rakastan sinua", mutta vastaa kyllä: kyllähän toisen tunteet tulevat ilmi, mutta olisi mukava joskus tuntea itsensä hetken maailman ihanimmaksi ihmiseksi.
Vierailija kirjoitti:

Tuo sama koskee niin miehiä kuin naisiakin eikä kaikki ole kunnossa, jos haluja ja rakkautta ei tuoda esille tasapuolisesti. Ei niistä pistetaulukkoa tarvitse pitää, mutta tasapuolisuuden tuntuma pitää olla.
Eikä vakiovastaus "näytän sen muilla teoilla" riitä, koska silloin todellakin yrittää korvikkeilla kattaa puutteet ja pakenee todellisuutta. Intohimo on kadonnut ja se kannattaisi tunnustaa ja koittaa selvittää yhdessä voisiko sen vielä jotenkin löytää.
Mulla naisystävä aina valittaa siitä, että seksiä ei ole hänen aloitteesta koskaan joten nyt olemme tilanteessa jossa minä en voi tehdä aloitteita koska taas olisi seksiä vain minun aloitteesta ja hän ei taas tee aloitteita torjunnan pelossa, joten seksiä ei juuri ole.
Mutta kun se seksin määrä j alaatu yms on kiinni myös siitä aloitteesta? Jos mies tekee aloitteen on koko juttu ihan eri, kuin jos itse tekee. Se, mitä tapahtuu kun päästään petiin ja itse toimintaan on sitten eri juttu, fiilis on jo luotu..

Selvennä mikäli ymmärsin väärin. Eli kun sinä teet aloitteen, olet jo aloitetta tehdessä tunnelmassa mukana, mutta kun miehesi tekee, niin sinut pitää ensin lämmittää tunnelmaan?
Tämä on tpki ymmärrettävä pointti ja ihan oikeassa olet.
Entäs sitten ne miehet kenen täytyy myös päästä tunnelmaan mukaan? Onko siinä tapauksessa sitten kyse siitä että vuoroin vieraissa?
Ja kyllä itse miehenä nautin että mua viritetään tunnelmaan ja mitä pidempi intohimoisen halukas esileikki sitä kuumempi akti ja rajumpi orgasmikin. Ja luulen että useimmilla miehillä samoin. Ja hekin haluavat kokea sen että heitä halutaan ja latausta aktiivisesti nostetaan. Tapa osoittaa haluavansa tuottaa kumppanilleen hyvää eikä "vaan antaa" kun toinen on vailla. Ja samalla siis tapa osoittaa kunnioitusta ja rakkautta kumppaniaan kohtaan. Perinteisen parisuhteen ulkopuolella näin osoitetaan seksikumppanille tasavertaisuutta ja kunnioitusta. Osoittamalla halua tehdä toiselle hyvää ja siten haastaa toista toimimaan itseä kohtaan samoin. Nuorilla miehillä tahtoo olla aina kiire pesälle ku pelkäävät laukeavansa heti kättelyssä tai pelkäävät että lerpahtaa jos esileikki pitkittyy eikä se pidä virettä tarpeeksi yllä. Kun vireys on haettu etupäässä pornosta jossa etsitään aina uutta virikettä kun joku ei sytytä eikä oma mielikuvitus enää tahdo riittää siinä kilpailussa ja harvoin kumppanikaan jos ei se tarjoa vastaavaa viriketulvaa ku pornon antamat virikkeet.

Samoin kyllä nauttisin minäkin, harmikseni naiseni on aikamoinen marttyyri eikä tunnu ottavan ikinä minun kantaani huomioon, ainostaan hänen kokemallaan "väärydellä" on merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kun se seksin määrä j alaatu yms on kiinni myös siitä aloitteesta? Jos mies tekee aloitteen on koko juttu ihan eri, kuin jos itse tekee. Se, mitä tapahtuu kun päästään petiin ja itse toimintaan on sitten eri juttu, fiilis on jo luotu..
Selvennä mikäli ymmärsin väärin. Eli kun sinä teet aloitteen, olet jo aloitetta tehdessä tunnelmassa mukana, mutta kun miehesi tekee, niin sinut pitää ensin lämmittää tunnelmaan?
Tämä on tpki ymmärrettävä pointti ja ihan oikeassa olet.Entäs sitten ne miehet kenen täytyy myös päästä tunnelmaan mukaan? Onko siinä tapauksessa sitten kyse siitä että vuoroin vieraissa?
oikeilla jäljillä. Kun itsellä alkaa tehdä mieli niin sitä alkaa virittäytyä settiin ja ehkä putsailla paikkojaan jne. Aloitteen teko on sitten se avaussiirto kuin shakissa konsanaan kun nappulat on jo laudalla. Kaippa siinä kummankin pitää päästä tunnelmaan? Mutta itselle se ainakin tapahtuu paljon nopeammin kun mies tekee aloitteen. Eli aloitteen teko on osa aktia vähän niinkuin eri asennot yms. Toisaalta kun mies alkaa vihjailla halustaan niin silloinhan se tekee aloitteen ja homma alkaa siitä. Pääsitkö ajatuksesta kärryille?
Meillä on usein niinkin romanttinen aloitus "pannaanko?" "pannaan..." Vaikka se kuulostaa karkealta, mutta ollaan tyytyväisiä siihen, että voidaan olla niin mutkattomia asian suhteen.
Periaatteessa ei, mutta on se mukavaa jos toinenkin sen tekee, eikä aina itse. Tosin mies tekee aloitteen itse aktiin kyllä kun saa vihjettä, että olisi luvassa...