Tuntuu, että pää hajoaa, kun ahdistaa ja pelkään lapsen puolesta! :(

Hakeudu nyt äkkiä hoitoon ennen kun lapsesta tulee samanlainen hysteerinen höösääjä.

Kannattaa varmaan keskustella jollekkin tuosta. Vaikka neuvolassa?

On ihan normaalia murehtia lapsen puolesta. Varsinkin kun tutullesi on käynyt noin kauhea tapaus..

Yritä kuitenkin ottaa rennosti ja nauttia elämästä!

Mistä nuo pelkosi ovat lähtöisin? Milloin aloit pelätä lapsen puolesta noin paljon?

On hyvä, että itse tiedostat että pelkosi ovat jo liioiteltuja. Se tarkoittaa, että olet ihan normaali äiti.

Koita pohtia, mistä nuo pelot voivat juontaa juurensa ja mikä niitä voisi lievittää.

Myös jokin terapeutti voisi varmaan auttaa saamaan ajatuksiin erilaista näkökulmaa.

Oikeasti kannattaa hakea apua tuohon. 

ap kertoi syyn nro 53, miksi en ole hankkinut lapsia.

t. vela

ps. rohkeutta, ap. harvalle kuitenkaan mitään kovin pahaa tapahtuu.

Kuulostaa jo hiekan, että ajattelusi ylittää normaalin huolehtimisen ja olet jo todella ahdistunut. Kannattaa hankkia apua. Lapsen kehitykselle on todella ongelmallista jos vanhempi on hysteerinen ja pelkää kaikkea, mitä lapselle voi tapahtua. Tietenkin pyrit siihen, ettei lapsi vaistoa sitä, mutta usko tai älä, lapset ovat todella fiksuja huomaamaan vanhemman tunnetilat. 

Huolehtiminen ja pelko kuuluu kaikkien vanhempien elämään. Itseäni on lohduttanut ajatus, että kuolema kuuluu niin aikuisen kuin lapsenkin elämään. Myös sairaudet kuuluvat elämään. Se on oikeastaan siis vain elämää jos lapsi kuolee tai sairastuu, ei sille itse voi mitään. Toki se on tavattoman surullista ja musertavaa, mutta kuolemalta ei voi suojata kokonaan ketään. Lasten niin kuin aikuistenkin tulee voida nauttia elämästä silläkin uhalla, että jotain voi joskus sattua. 

Meillä on nuorimmaisella välillä aika vaikeaksikin menevä perussairaus. Siinä sairaalassa öitä valvoessa hänen vierellään, tulee joskus miettineeksi kaikkia kauhukuvia. Mutta en voisi kuolemalle mitään, joten pyrin olemaan ajattelematta sitä. Kaikki, missä voi tapahtua jotain luunmurtumaa pahempaa, on meillä kiellettyä. Muuten pyrin hammasta purren ja vaikka selkää kääntämällä antaa lasten touhuta ja kiipeillä. 

Tekstin alkuosan perusteella ajattelin, että ehkä todellakin kaipaat apua, vaikkapa psykologin juttusille menoa. Työterveyden kautta pääsee. Sitten kun mainitsit ystäväsi lapsen kuolleen, mietin, että ehkä pelkosi on reaktiota siitä. Tai ainakin tuo kuolema on vahvistanut omia pelkojasi. Ehkä tuo ahdistava huolehtiminen ajan myötä vähenee. Jos ei, niin kannatta jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Saat keinoja omien ajatusten ruotimiseen, löydät ehkä syitä peloillesi ja opit keinoja olemaan huolestumatta.

Hei, olen samanlainen. Pelkään, huolestunut, ahdistunut ja tulen hysteeriseksi jos huomaan jotakin lapsessa. Minulla on 3, vanhimmasta on lastenreuma, todettu 11v sitten kun hän oli 2v. Hänellä ei ole minkään näköistä hätää, elää normaalia teiniarkea. 4v poikani syö nyt 2viikon ab-juuria borrelioosiin. Eilen myös kuume ad 38.5. Tänään imusolmukkeet niskassa isot, tottakai pelkään tehä on jokin syöpä...vaikka tiedän että todennäköisesti johtuu viruksesta ja siitä kuumeessa. En vain voi itselleni mitään, itken ja pelkään.

Oliko sinulla jo raskausaikana jotain komplikaatioita tai oliko sinulla ennen raskautta keskenmenoja tai pitkä yritys takana, ehkä jopa epäiltiin lapsettomuutta? Mulla oli kaikki nuo syynä sekä lisäksi myös eräs lähipiirissä tapahtunut onnettomuus syynä, miksi aloin sitten kovasti pelätä, että mitä jos omalle lapselle sattuu jotain. Neuvolan kautta sain lähetteen terapiaan, jossa nyt käyn. En kyllä vielä tiedä, onko siitä apua, sillä edelleen murehdin milloin mitäkin. Ja jos en murehdi, mitä voi sattua, murehdin sitä, miten tämä pelkäämiseni vaikuttaa lapsen itsetuntoon. Luulen, että olen kuitenkin saanut sitä peitettyä. Omat vanhempani olivat samanlaisia ja luulen, että se on yksi syy myös, miksi minäkin pelkään nyt kaikkea. En haluaisi lapselleni samaa kohtaloa. Leikkipuistossa joskus pistää korvaan, kun joku sanoo lapselleen, että "älä kiipeä sinne noin" tai "ole nyt varovainen!!" Ja lapsi vastaa vähän kyllästyneenä tai kiukkuisena takaisin "joojoo, kyllä mä osaan!". On pistänyt miettimään ja nyt kun omani on kiipeilyiässä, koitan pitää kieleni kurissa ja katson vain joskus sydän kylmänä vierestä, valmiina ottamaan kopin todeten "hyvin kiipeät!"...

Minulla on jo aikuinen nuori, joka on ollut nyt tavoittamattomissa vuorokauden. On kaikenlaista ikävääkin taustalla. Kohta pitäisi lähteä opiskelupaikkakunnalle, mutta puhelin on  kiinni. Hirveä ahdistus päällä, kun hänellä on kuitenkin taustalla asioita. Pelkään, että on ajautunut johonkin seuraan ja puhelin mennyt rikki. Mitään ei kuulu. Kunpa mitään ikävää ei olisi sattunut. Se olisi viimeinen lenkki hänen opinnoilleen ja kiinni pitävälle asialla.

Jos yhtään lohduttaa, niin Juicen sanoin: "ei elämästä selviä hengissä".

Yritä kääntää huolesi hyväksi, aina kun pelot ottaa vallan tee kaikkea kivaa lapsesi kanssa "ajatuksella niin kauan kun eletään eletään mukavasti kivoja asioita tehden".

Niin äläkä vain googlettele.

Minulla on taipumusta pelätä aina pahinta ja luulen kuolevani ennenaikojani tästä stressin määrästä. Kerron miehelle huoleni. Käyn lääkäreillä... Mutta lopulta muistan että oman neuvoni jota muille jakelen: älä ajattele liian pitkälle, selviydy asiasta vasta sitten kun tarvitsee.