Mitä opiskelisin avoimessa?
Ihan omaksi ilokseni. Teen työtä alisuoriutujana, alle koulutustason eikä nykyisessä firmassa ole mahdollista tästä edetä. Taustalla on opistotutkinto*2 ja olen ammattikorkeassa käynyt aikuisopiskelussa vähän päivittämässä tietojani, tutkintoon asti. Olen jo sen ikäinen, että uutta työtä voi olla vaikea löytää. Tarvitsen aivoilleni jotain purtavaa. Ehtona mulla on, että opiskelisin työn ohessa. Olen toki jo vaihtoehtoja katsellut. Kielissä olen keskinkertainen, matikassa vähän keskitasoa parempi. En ole lukiossa erityisemmin pitänyt lukemista vaativista teoria-aineista, vaan kaipaan enemmän sellaista, missä olisi tehtävien tekoa kuin pänttäämistä. Psykologia oli poikkeus, siitä pidin. Historiaa inhosin. Maantieto ja Biologia kiinnostivat tai ei aina aiheen mukaan.
Näitä olen nyt miettinyt: Joku kieli, tilastomatematiikka, tietotekniikka, muukin tekniikka, mutta aika vähän löytyy avoimesta tätä puolta. Kaipaan vinkkejä lähinnä siihen, että mikä onnistuisi yksinopiskeluna helpoiten. Yliopistosta jäin aikanaan aika pienen päähän, vaikea pääsyiseltä alalta, sitten tuli työ ja perhe ja hakeminen jäi. Amk:n koin aika helppona, myös opistossa olin ryhmäni paras aika vähällä lukemisella, joten enköhän yliopistossakin pärjäisi. Mitään tutkintoa ei tavoittele, sillä kiinnostavia ei ole lähiseudulla eikä etänä ole oikean alan kursseja. Haluaisin vain jotain aivotoimintaa yksinkertaisen työn vastapainoksi.
Kommentit (8)
itse tosiaan tein niin, että valitsin vain sen kurssin mikä kiinnosti eniten ja kokeilin miten onnistuu. siitä on nyt pari vuotta ja olen opintovapaalla suorittamassa isompaa kokonaisuutta valmiiksi.
Valitse joku sellainen aine, josta olet kiinnostunut ja joka tuntuu tarpeeksi haastavalta.
Kiitos vastauksista. Tietotekniikkaa ja ainakin tilastomatikkaa olisi ihan verkko-opetuksena. Tällä paikkakunnalla ei kovin monta vaihtoehtoa ole, mutta kieliä ja tietotekniikkaa on. En pelkää ryhmätöitä, vaikka mieluiten opiskelenkin yksin. Lukemisella tarkoitan sellaista pänttäämistä, millaiseksi koin esimerkiksi historian, siitä en eritysemmin pidä, vaan haluan ymmärtää asioita tekemisen kautta. Matikassa olen ollut hyvä luultavasti juuri siksi, että ole parempi tekemään tehtäviä kuin pänttäämään.
Minä en erityisemmin välitä verkko-opinnoista vaan kaipaan suoraa sosiaalista kontaktia eli lähtisin luennoille. Jos tuo on kurssitarjonta niin valitsisin kenties jonkun kielen tai juurikin historian.
Ulkomaisten yliopistojen ja korkeakoulujen luentoja löytyy netistä. Löytyy valikoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaisten yliopistojen ja korkeakoulujen luentoja löytyy netistä. Löytyy valikoimaa.
En tiedä, riittääkö kielitaito. Tiettyyn pisteeseen asti riittää ja tiedän, että suomenkielisistäkin opinnoista osa materiaalista tai koko kurssi on englanniksi.
kasvatustiede verkkokursseina ei ole tuntunut kovin vaikealta, kun tehtävät tehdään ryhmissä jne. ja omasta elämästä saa esimerkkejä otettua pohdintaan.
kaikessa pitää kyllä lukea jotakin. varmaan sit matematiikkaa, tietotekniikkaa pitäs sun etsiä. joku kieli jos sieltä löytyy, niissä on monesti läsnäoloa ja kielitiedettä ja historiaa luettavana.