siis hitto. Paino hiipii ylöspäin, vaikka teen kaikkeni että laihtuisin >: (
Syön kolmesti päivässä, vain lauantaisin herkkuja enkä silloinkaan kauhean suuria määriä. käyn koiran kanssa kahdesti päivässä lenkillä, salilla treenaamassa pari kertaa viikossa, ratsastan ja hoidan hevosta. hyötyliikuntaakin tulee jonkin verran. lounas on lähes aina salaatti ja pieni sämpylä.
s*****nan vanheneminen. 40. syntymäpäivään asti pystyin syömään mitä vaan kuinka paljon vaan, ja paino pysyi alle 60 kg:ssa. Nyt 4 vuotta myöhemmin tuntuu että kaikki mitä syön jämähtää vyötärölle, mulla on jo ihan michelin-ulkon keskivartalo. Ja painoa 66. Helvetti, haluan päästä takaisin 60 kg:n tuntumaan, mutta se EI ONNISTU. Kohtalotovereita? Ideoita?
Kommentit (20)
ap jatkaa: pituutta on 170, eli en ole vielä läski mutta suunta on selvä. Miten te muut tämän ikäiset tai vähän vanhemmat olette onnistuneet laihduttamaan viitisen kiloa!?!!!
No kerro nyt tarkemmin, näillä tiedoilla on mahdoton sanoa missä mättää. Listaa päivän syömiset.
Siis voita ja täysmaitoa pitää syödä. Ja salaattia ja lihaa, kaikki leivät pastat ja perunat pois. Pitää saada paljon rasvaa, ei tärkkelys ja sokerille.
Ei mitenkään. Ennen pysyin laihana vaikka söin mitä, nykyään taas lihon jatkuvasti ja tasaisesti, vaikka en söisi mitään.
t. 40v
Ratsasta enemmän, vaikka päivittäin. Tai liiku enemmän muutoin. Aktiivisuusrannekkeeseen tavoite ja saavuta se joka päivä. Minulla tuo syömisten kontroillominen on ihan myrkkyä mutta liikkumalla pysyn sopivassa painossa.
En siis herkuttele tai syö jugurtteja mutta syön terveellisesti kasvispainoitteisesti ja aina vatsan täyteen ilman että jää nälkä.
niin kirjoitti:
Siis voita ja täysmaitoa pitää syödä. Ja salaattia ja lihaa, kaikki leivät pastat ja perunat pois. Pitää saada paljon rasvaa, ei tärkkelys ja sokerille.
Ei mitään voita saa syödä. Oliiviöljyä, pähkinöitä, kalaa ja avokadoa rasvan lähteeksi.
Syöt liian niukasti. Elimistä alkaa varata kaikkea kun ei saa tarpeeksi energiaa. Kokeilepa pari viikkoa syödä ihan kunnolla 5 kertaa päivässä sekaruokaa. Pois tuollaiset pelkät salaatit.
Tämä toimi mulla.
t. nainen 43v
Vierailija kirjoitti:
niin kirjoitti:
Siis voita ja täysmaitoa pitää syödä. Ja salaattia ja lihaa, kaikki leivät pastat ja perunat pois. Pitää saada paljon rasvaa, ei tärkkelys ja sokerille.
Ei mitään voita saa syödä. Oliiviöljyä, pähkinöitä, kalaa ja avokadoa rasvan lähteeksi.
Sinäkö kiellät voin syömisen? Millähän perusteella sulla sellaiset valtuudet on?
Hormonitoiminnan hiipuminen vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan ja saa näinollen lihomaan. Mulla paino rupesi tippumaan kun alotin e-pillerit vuosia kestäneen tauon jälkeen. Jos haluaa "mullehetinyt" meiningillä laihtua niin orlistaatti lääkeaine käyttöön ja kuuden jälkeen illalla hiilarit pois. Tippuu varmasti.
Mä lisäsin huikeasti arkiliikuntaa ja jätin leivän ja pastan (gluteenin) pois ruokavaliosta. Alkuun en syönyt edes riisiä, vaan erittäin paljon kasviksia ja proteiinia. Nyt, kun käyn kuntosalilla, syön vähän enemmän hiilareita. Kasviksia menee tosi paljon. Oon laihtunut kahdessa kuukaudessa 5,5 kiloa.
Täytän ihan just 40.
niin kirjoitti:
Siis voita ja täysmaitoa pitää syödä. Ja salaattia ja lihaa, kaikki leivät pastat ja perunat pois. Pitää saada paljon rasvaa, ei tärkkelys ja sokerille.
Ketku kirjoitti:
Mä lisäsin huikeasti arkiliikuntaa ja jätin leivän ja pastan (gluteenin) pois ruokavaliosta. Alkuun en syönyt edes riisiä, vaan erittäin paljon kasviksia ja proteiinia. Nyt, kun käyn kuntosalilla, syön vähän enemmän hiilareita. Kasviksia menee tosi paljon. Oon laihtunut kahdessa kuukaudessa 5,5 kiloa.
Täytän ihan just 40.
tätä vois kokeilla. saattaa pitää myös paikkansa että.syön liian niukasti.... en vaan millään ehtisi enkä jaksaisi alkaa laskemaan kaloreita ja listaamaan kaikkia syömisiä. töissäkin pitää käydä ja lapsista huolehtia, olen kokeillut joskus kaloreiden laskemista, mutta arjessa koin sen älyttömän hankalaksi. olisi hyvä jos ruokailun saisi kohdalleen ilman mitään kauheaa säätöä. tuo leivön, pastan ja riisin pois jättäminen kuulostaa tarpeeksi yksinkertaiselta jutulta :-)

Joo, en mäkään ole kaloreita laskenut. Aamupalaksi nautin muuten aina smoothien, johon laitan mantelimaitoa, proteiinijauhetta ja hedelmiä/marjoja. Joskus myös pähkinöitä.
Herkuttelu on sallittua silloin tällöin.
t. 13
Tyypillinen keski-ikäisen naisen tekemä virhe on niukentaa syömiset ihan liian minimiin. Sitten ihmetellään miten paino vain hilaantuu ylös vaikka syödään pelkkiä salaatinlehtiä. Teetätä itsellesi ruokavalio vaikka asiantuntevalla pt:llä tai tutki fitnessblogeista valmiita ruokavalioita. Täytyy syödä jotta keho toimii, sinun kehosi ei nyt toimi ja siksi se kerää rasvaa. Joskin on myös hyväksyttävä että parikymppisen keho tai paino ei ole realistinen tavoite 40+ ikäiselle, lihaskunnon kasvatus on paljon tärkeämpää kuin tuijottaa pelkkiä vaa'an numeroita. Treenin tulisi myös olla nousujohteinen, se urheilu mitä nyt teet voi olla suhteellisesti varsin tehotonta jos olet vuosia tehnyt samankaltaista "mukavaa" saliohjelmaa ja lenkkejä.
Laihdutin 57 kg 52 kiloon ihan vain kaloreita rajoittamalla. Liikun jonkin verran, mutta laihiksella en liikkunut sen enempää.
T. 51 v. nainen.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Ennen pysyin laihana vaikka söin mitä, nykyään taas lihon jatkuvasti ja tasaisesti, vaikka en söisi mitään.
t. 40v
tämä. on älyttömän turhauttavaa, että paino senkun nousee vaikka mitä tekisi. äitini on hyvä esimerkki. hän oli nuorempana tosi hoikka. on 45-50- vuotiaasta lähtien syönyt todella terveellisesti, harrastanut aina tosi paljon liikuntaa, ja koko ajan paino on noussut. nyt 65-vuotiaana onkin jo sitten ihan plösö. siinä mun tulevaisuus... ap
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen keski-ikäisen naisen tekemä virhe on niukentaa syömiset ihan liian minimiin. Sitten ihmetellään miten paino vain hilaantuu ylös vaikka syödään pelkkiä salaatinlehtiä. Teetätä itsellesi ruokavalio vaikka asiantuntevalla pt:llä tai tutki fitnessblogeista valmiita ruokavalioita. Täytyy syödä jotta keho toimii, sinun kehosi ei nyt toimi ja siksi se kerää rasvaa. Joskin on myös hyväksyttävä että parikymppisen keho tai paino ei ole realistinen tavoite 40+ ikäiselle, lihaskunnon kasvatus on paljon tärkeämpää kuin tuijottaa pelkkiä vaa'an numeroita. Treenin tulisi myös olla nousujohteinen, se urheilu mitä nyt teet voi olla suhteellisesti varsin tehotonta jos olet vuosia tehnyt samankaltaista "mukavaa" saliohjelmaa ja lenkkejä.
kiitos tosi hyvistä neuvoista t.ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitenkään. Ennen pysyin laihana vaikka söin mitä, nykyään taas lihon jatkuvasti ja tasaisesti, vaikka en söisi mitään.
t. 40v
tämä. on älyttömän turhauttavaa, että paino senkun nousee vaikka mitä tekisi. äitini on hyvä esimerkki. hän oli nuorempana tosi hoikka. on 45-50- vuotiaasta lähtien syönyt todella terveellisesti, harrastanut aina tosi paljon liikuntaa, ja koko ajan paino on noussut. nyt 65-vuotiaana onkin jo sitten ihan plösö. siinä mun tulevaisuus... ap
Mikä on se terveellinen ruoka, joka noin lihottaa?
Salaatti ja pieni sämpylä? Syö iso salaatti ilman sämpylää.