Haittaako miehiä jos naisella ei ole kavereita?

Vilkkaasta sosiaalisesta elämästä pitäville on, epäsosiaalisemmille ei. Tänne tulee varmaan vastauksia, että miehille millään ei ole väliä. Mutta nämä vastaajat ovat epätoivoisia ikisinkkuja.

Miehet ovat yksilöitä, turha ottaa paineita tuollaisilla pohdiskeluilla. Jotkut kiinnostuvat sinusta, jotkut eivät.

On muutama kaveri ja olet kaveriton. Yritäs nyt päättää.

Ni ei haittaa, koska jos se oikea nainen löytyy niin lähes kaikki kaverit saa jäädä. Elämä on liian lyhyt repeämään joka suuntaan. Pari kertaa vuodessa voi tietysti nähdä joitain spesiaali-vanhoja kunnonihmisiä, mutta ei todellakaan viikottain. Panostaisin 95% ajastani suhteeseen ja naisen onnelliseksi tekemiseen, pitää tietysti lapsiakin saada.

Eikö miehet juuri siihen pyrikin? Saada naiselta kaikki ystävät pois 

ikäs

Vierailija kirjoitti:

On muutama kaveri ja olet kaveriton. Yritäs nyt päättää.

Mun ikäiselle (20) muutama kaveri on todella vähän verrattuna moniin muihin. Mutta kyllä, muutama kaveri. Ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö miehet juuri siihen pyrikin? Saada naiselta kaikki ystävät pois 

Mun mielestä se on toisin päin. Naiset enemmän pyrkii siihen, että miehiltä ystävät pois. Saatetaan sanoa, että mene vain kavereiden kanssa, mutta oikeasti toivotaan, että mies valitsisi aina naisen. Ja sitten pahoitetaan mieli, jos aina ei käy näin. Kärjistettynä näin. T: itsekin nainen

Mun miehellä on kavereita ja tuttuja paljon. Mulla yksi ystävä, jota näen muutaman kerran vuodessa. Vaikka mies on sosiaalinen ja minä introvertti, niin hyvin menee. Ehkä syy on se, että mies tykkää myös olla kotona. Näkee jotakin kaveria ehkä kerran viikossa/kahdessa. Tuskin tulisin toimeen lähes päivittäin jotakin kaveeraavan tyypin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö miehet juuri siihen pyrikin? Saada naiselta kaikki ystävät pois 

Kyllä. Mun mies onnistui siinä nopeasti ja hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö miehet juuri siihen pyrikin? Saada naiselta kaikki ystävät pois 

Mun mielestä se on toisin päin. Naiset enemmän pyrkii siihen, että miehiltä ystävät pois. Saatetaan sanoa, että mene vain kavereiden kanssa, mutta oikeasti toivotaan, että mies valitsisi aina naisen. Ja sitten pahoitetaan mieli, jos aina ei käy näin. Kärjistettynä näin. T: itsekin nainen

Näistä kokemuksista voisi päätellä, että sekä miehissä että naisissa on yksilöitä, jotka haluavat kumppanin luopuvan kavereistaan. Kukapa olisi uskonut.

Olen kotona viihtyvä introvertti, mutta minulla on laaja ystäväpiiri, jota tapaan useamman kerran viikossa.

Minulle riittää, että naisella on itselleen sopiva määrä kavereita. Minulta saa lisää, sillä tunnen vain mahtavia tyyppejä. :)

Vierailija kirjoitti:

Eikö miehet juuri siihen pyrikin? Saada naiselta kaikki ystävät pois 

Viesti 1 kertoo sinusta.

Minä yhden miehen näkökulmana totean, että olisi kovin raskasta olla naiselle, tai yhtään kenellekään koko maailma. Arvostan suuresti sitä, että ihminen nainen tai mies on reipas ja aktiivinen. Jos haluaisin vierelleni passiivisen ja tahdottoman kumppanin, hankkisin nuken. Olisi tietysti mielenkiintoista tietää, miten nainen suhtautuisi minun kavereihin. - Saattaisi olla raskasta, jos naisella ei ole yhtään kavereita ja minä haluaisin viettää yhdessä aikaani kavereiden kanssa, jos naiinen ei hyväksyisi sitä, vaan minun pitäsi olla hänen kanssaan; olisin hänen ainoa kaverinsa. Tai jos hän pyrkisi voimallisesti vaikuttamaan siihen, ketkä ovat minulle "oikeita" kavereita. Esimerkiksi niin, että hän ei hyväksyisi sitä, että minulla on kaveripiirissäni sekä hyviä nais että mies -puolisia kavereita.    

Vierailija kirjoitti:

Minä yhden miehen näkökulmana totean, että olisi kovin raskasta olla naiselle, tai yhtään kenellekään koko maailma. Arvostan suuresti sitä, että ihminen nainen tai mies on reipas ja aktiivinen. Jos haluaisin vierelleni passiivisen ja tahdottoman kumppanin, hankkisin nuken. Olisi tietysti mielenkiintoista tietää, miten nainen suhtautuisi minun kavereihin. - Saattaisi olla raskasta, jos naisella ei ole yhtään kavereita ja minä haluaisin viettää yhdessä aikaani kavereiden kanssa, jos naiinen ei hyväksyisi sitä, vaan minun pitäsi olla hänen kanssaan; olisin hänen ainoa kaverinsa. Tai jos hän pyrkisi voimallisesti vaikuttamaan siihen, ketkä ovat minulle "oikeita" kavereita. Esimerkiksi niin, että hän ei hyväksyisi sitä, että minulla on kaveripiirissäni sekä hyviä nais että mies -puolisia kavereita.    

Hassua. Minä taas pidän kaverikeskeisiä ihmisiä tahdottomina, mielikuvituksettomina ja ajattelukyvyttöminä robotteina, jotka ovat niin tylsiä että he eivät pärjää omassa seurassaan yhtään. Itseäni en pidä nukkena, vaikka minulla ei kavereita juuri ole. Enkä niitä juuri kaipaa. Seurustelukumppanista en halua kaveria 24/7, vaan ongelmana on enemmän se että haluan olla välillä yksinkin. Hyvä vain, että hänellä olisi kavereita, niin sasin olla välillä rauhassa toista loukkaamatta.

Se olisi kyllä ongelma, jos miehen ensimmäinen ajatus olisi huolestuminen naiskavereiden pitämisestä. Jos naiset olisivat vain kavereita, ei tulisi mieleen mainita niistä heti paikalla. Tietysti selityksenä tuohon voi olla, että ex-kumppani oli kovin mustasukkainen.

Vierailija kirjoitti:

Minä yhden miehen näkökulmana totean, että olisi kovin raskasta olla naiselle, tai yhtään kenellekään koko maailma. Arvostan suuresti sitä, että ihminen nainen tai mies on reipas ja aktiivinen. Jos haluaisin vierelleni passiivisen ja tahdottoman kumppanin, hankkisin nuken. Olisi tietysti mielenkiintoista tietää, miten nainen suhtautuisi minun kavereihin. - Saattaisi olla raskasta, jos naisella ei ole yhtään kavereita ja minä haluaisin viettää yhdessä aikaani kavereiden kanssa, jos naiinen ei hyväksyisi sitä, vaan minun pitäsi olla hänen kanssaan; olisin hänen ainoa kaverinsa. Tai jos hän pyrkisi voimallisesti vaikuttamaan siihen, ketkä ovat minulle "oikeita" kavereita. Esimerkiksi niin, että hän ei hyväksyisi sitä, että minulla on kaveripiirissäni sekä hyviä nais että mies -puolisia kavereita.    

Hmm, aika erikoinen näkemys meistä omasta tahdostaan kaverittomista introverteista. En kaipaa kenestäkään itselleni "koko maailmaa", koska en yleensäkään kaipaa paljoa ihmisiltä. 9 vuotta on oltu sinkkuna ilman yhtään ihmissuhdetta, ja hyvin mennyt, joten miten nyt ihmeessä yhtäkkiä tarvitsisin, jos jonkun miehen tapaisin, siltä ihan valtavasti? Ei, minä tarvitsen lähinnä rauhaa ja tilaa, myös parisuhteessa.

Ja koskaan en ole kenenkään menoja rajoittanut seurustellessani vaan päinvastoin, minä nautin yksinolosta ja kaipaan sitä, joten minulle on oikeastaan ollut elinehto että jaksan edes parisuhdetta, ettei se mies kökötä aina siinä kotona vaan menee välillä jonnekin (työmatka, baari kaverien kanssa, kalaretki) että saan olla yksin.

Itselläni on vain pari kaveria. Ex-miehellä oli paljon, jonka lisäksi monia harrastuksia. Mies jätti minut pari kk sitten, koska koki, että olin vienyt häneltä koko muun elämän. Tämä oli epäreilua, sillä en ollut ikinä vaatinut miestä luopumaan kavereistaan, päinvastoin ilmaisin iloa hänen puolestaan, kun on paljon seuraa, josta tämä nautti. Mies valitsi lähes aina minut, omasta tahdostaan ja aloittestaan tietenkin. Sanoi, että olen niin tärkeä. En ikinä vaatinut tai halunnut, että ex-mies luopuisi elämästään. Pelottaa, että näin käy tulevaisuudessakin.

"Hassua. Minä taas pidän kaverikeskeisiä ihmisiä tahdottomina, mielikuvituksettomina ja ajattelukyvyttöminä robotteina, jotka ovat niin tylsiä että he eivät pärjää omassa seurassaan yhtään. Itseäni en pidä nukkena, vaikka minulla ei kavereita juuri ole. Enkä niitä juuri kaipaa. Seurustelukumppanista en halua kaveria 24/7, vaan ongelmana on enemmän se että haluan olla välillä yksinkin. Hyvä vain, että hänellä olisi kavereita, niin sasin olla välillä rauhassa toista loukkaamatta.

Se olisi kyllä ongelma, jos miehen ensimmäinen ajatus olisi huolestuminen naiskavereiden pitämisestä. Jos naiset olisivat vain kavereita, ei tulisi mieleen mainita niistä heti paikalla. Tietysti selityksenä tuohon voi olla, että ex-kumppani oli kovin mustasukkainen."

Kiitos annoit ajattelemisen aihetta. -olen siis se miekkonen, joka kirjoitti viestin "13."  Tietysti jos tai kun ollaan parisuhteessa se ei tarkoita 24/7 yhdessä oloa, kuten aluksi totesin olisi kovin raskasta olla toiselle koko maailma, Ja se, että minulla on kavereita ja onnekkaasti vielä molempia sukupuolia olevia, niin varmasti on niin, että tukehtuisin, jos joutuisin olemaan heidänkään tai yhtään kenenkään kanssa jatkuvasti. Jokaisen tekee hyvää olla välillä ihan vain yksin.

Vielä korostaisin, että ehdottomasti voi olla reipas ja aktiivinen ilman kaverilaumaa -ei itsellänikään ole kymmeniä kavereita- mutta jonkinlaiseen sosiaalisuuteen ja tai vuorovaikutukseen pyrin, eri ihmisiin. Toisinaan eritavoilla: on työkavereita, on harrastekavereita on kavereita jotka ovat säilyneet elämässäni vuosia, kuten vanhoja luokkakavereita... Osaa "kavereistani " voisi varmasti kutsua myös ystäviksi, toisia varmaan vain enempi tutuiksi.

Kavereuus tai ystävyys edellyttää myös vasta vuoroisuutta; jos minut kutsutaan johonkin tai joku tarjoaa minulle jotain, niin minusta hyviin tapoihin kuuluu, myös esittää vastakutsu joskus tai tarjota vastaavasti takaisin. - En ole itse niin "erinomainen kaveri" että luulisin olevani korvaamaton. Tai kaveri, jolla on oikeus vain nauttia muiden tarjoomista.. 

"Hmm, aika erikoinen näkemys meistä omasta tahdostaan kaverittomista introverteista. En kaipaa kenestäkään itselleni "koko maailmaa", koska en yleensäkään kaipaa paljoa ihmisiltä. 9 vuotta on oltu sinkkuna ilman yhtään ihmissuhdetta, ja hyvin mennyt, joten miten nyt ihmeessä yhtäkkiä tarvitsisin, jos jonkun miehen tapaisin, siltä ihan valtavasti? Ei, minä tarvitsen lähinnä rauhaa ja tilaa, myös parisuhteessa.

Ja koskaan en ole kenenkään menoja rajoittanut seurustellessani vaan päinvastoin, minä nautin yksinolosta ja kaipaan sitä, joten minulle on oikeastaan ollut elinehto että jaksan edes parisuhdetta, ettei se mies kökötä aina siinä kotona vaan menee välillä jonnekin (työmatka, baari kaverien kanssa, kalaretki) että saan olla yksin."

Tjaa,a. En minä tarkoittanut erityisesti tahattomasti introvertteja ihmisä. - Mutta sen nyt haluan sanoa tässä kohtaa, että sinulla - tai siis lainaamani tekstin esittäjällä on ihailtava tapa tai kyky ymmärtää, että hänen tapansa ei ole ainoa oikea tapa elää...

Lienee yleis-inhimillistä, että ihminen odottaa muiden tai esimerkiksi kumppaninsa elävän samanlaista tai samantapaista elämää kuin hän itse.

Jos toinen haluaa vain maata sohvalla  tapittaa telkkaria ja seurustella vaikka vain pullon tai kissan kanssa ja toinen, mahdollinen kumppani kiertää maailmaa ja kutsua ystäviä kylään väitellä ja vaihtaa lennokaasti ajatuksia muiden kanssa,.. niin ennustaisin, että yhteiselo saattaisi olla hieman hankalaa. Täydelliset vastakohdat eivät aina täydennä toisiaan...