Lue keskustelun säännöt.
"Ihonalainen" menee naimisiin... (ov)
29.06.2008 |
Anteeksi tuon termin käyttö, en muutakaan sanaa keksi. Kyseessä siis mies, johon olen vuosia ollut ihastunut. Meillä ei mitään tulevaisuutta olisi voinut olla. En tiedä miksi tunnen nyt näin miten tunnen. Naurettavaa suorastaan.
Mietin nyt miten vältyn häihin menemiseltä. Niihin ikään kuin pakko olisi mennä (en voi selittää enempää). Miten kestän? Onko kukaan ollut tässä tilanteessa?
Kommentit (16)
En todellakaan halua näitä ajatuksia. Olisin ikuisesti kiitollinen jos nämä typerät tunteet loppuisi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihonalainen kuoli pari vuotta sitten ja vaikea siitäkin oli toipua. vuoden verran meni
Aina kun huomaat ajattelevasi häntä, lopetat sen alkuunsa, etkä jä mässäilemään ajatuksella. Ajattele sitten vaikka vessan pesua tai mene pelaamaan pasianssia. Ajattele sitä asian realistista "meistä ei tulisi mitään" -puolta, jos kerran on pakko sitä tyyppiä ajatella.
itse olin parisuhteessa kun noita tunteita koin. jotenkin sen ajatteleminen että olen itsekin sitoutunut ja perheellinen auttoi tajuamaan, että pakkohan mun on se hänellekin suoda ja nyt olen vaan onnellinen että hänkin on onnellinen.
Älä ajattele, että ET PYSTY olemaan ajattelematta. Päätä, että PYSTYT.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syitä oli monia, totta kai, sekä miehessä että vaimossa. Yksi syy olin kuulema mä. Yritä nyt sitten tässä elää omaa elämääs ja unohtaa menneet. En oo vielä onnistunut.
Mene häihin vaikka kuinka kirpaisee ja hyväksy miehen valinta. Toivon sinulle, että pääset tuosta yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo toimii niin kauan kunnes kyseinen ihminen tulee käymään. Koitan olla pois kotoa silloin. Nyt tuli jo sanomista miksi olen niin epäkohtelias, etten halua häntä nähdä. En pysty. Heti alkaa sama juttu alusta. Suuntaan ajatukset muualle, mietin hänen huonoja puoliaan. Monta vuotta mennyt hyvin, kunnes nyt tuli tämä hääkutsu, jonka mukana valokuva. Sen kun näin niin sekosin.
Niin ja olen parisuhteessa. Meillä kaikki hyvin muuten. Tunnen itseni petturiksi kun edes ajattelen jostain toisesta miehestä näin. En haluaisi. Siksi kieltäydyn tapaamisistakin (tulee siis minua ja miestäni, etupäässä miestäni tapaamaan).
ap
sulla on aviomies ja perhettä, joita kohtaan sun täytyy olla uskollinen ja lojaali, parhaimpasi mukaan myös ajatuksen tasolla.
sun entisellä poikaystävälläsi tai mikä nyt onkaan on myös oikeus mennä naimisiin ja tulla onnelliseksi. kaikki haikailu täytyy nyt lopettaa, mieti jos miehesi saa asiasta vihiä. kestäisitkö jos menettäisit miehesi ja perheesi? mieti asia niinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen niin suurta häpeää ja itseinhoa tämän takia. Tätä kestänyt jo kohta 10 vuotta. Välillä menee, välillä tulee takaisin.
No mutta eipä tässä mitään voi tehdä. Pitää vaan unohtaa, yrittää unohtaa lisää. Sitähän tässä on tehty koko ajan.
Kyseessä ei ole entinen poikaystävä, emme ole koskaan seurustelleet tai edes mitenkään olleet romanttisesti tekemisissä. Ehkä siksi tämä onkin niin hullua ja fantasiaa vaan. Kukaan ei tästä tiedä mitään, ehkä hän itse jotain.
ap
Tunnen niin suurta häpeää ja itseinhoa tämän takia. Tätä kestänyt jo kohta 10 vuotta. Välillä menee, välillä tulee takaisin.
No mutta eipä tässä mitään voi tehdä. Pitää vaan unohtaa, yrittää unohtaa lisää. Sitähän tässä on tehty koko ajan.
Kyseessä ei ole entinen poikaystävä, emme ole koskaan seurustelleet tai edes mitenkään olleet romanttisesti tekemisissä. Ehkä siksi tämä onkin niin hullua ja fantasiaa vaan. Kukaan ei tästä tiedä mitään, ehkä hän itse jotain.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin kun mietin vaan itsekseni tätä. En kehtaa puhua kellekään tästä.
ap
auttanut silloin mutta nyt on aika vissiin auttanut ja se kun en ole häntä nähnyt. Se näkeminen vois taas laukaista tilanteen. Olin myös hänen häissä ja siellä jotenkin tsemppasin itseäni ja ajattelin et tekee nyt vaan virheen ja kuitenkin ajattelee mua. Nyt mies eronnut ja en sen jälken nähnyt. Vaikeita juttuja ja minä olin kyllä tekemisissä romanttisesti ja hän oli se joka tunnusti asian silloin. Kyllähän mä ajattelen et miksiköhän erosi kun en ole kuullut syytä jne... Ei itseään kannata syytellä, tunteita on vaikeita kahlita ja siten ihminen kovettuu sisältä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas välillä haikailen eksäni (ei mikään pitkä ja vakava suhde) perään, en edes tiedä miksi. Emme ole olleet useaan vuoteen yhteydessä, mutta nyt sain häneltä viestin, jossa kertoi ikävöineensä minua. En tiedä missä mielessä, kenties ei edes romanttisessa, mutta nyt on jotenkin pasmat sekaisin...
mun ihonalainen (voi miten hyvä sana!) jäi leskeksi hiljattain. Meillä oli jotain "romanttista" jo todella kauan sitten, mutta en ole päässyt irti. Tällä välin olen saanut lapsia ja mennyt naimisiin.
On se kumma, etteivät aikuiset ihmiset kykene järjen käyttöön ja LUOPUMAAN joutavista ajatuksista.