Minkälaiselle ihmiselle muiden lapsettomuus on ongelma?
Eipä taida olla näillä tyypeillä mitään muuta elämänsisältöä tai edes kiinnostuksenkohteita kuin ne pennut.
Kommentit (8)
Vierailija kirjoitti:
He ovat pettyneitä omaan elämäänsä ja katuvat lasten hankintaa. Siksi he eivät kestä sitä, että muistutetaan ettei olisi ollut pakko. Jos kaikki ihmiset ympärillä hankkivat lapsia, silloin ei tarvitse ottaa vastuuta omista epäonnistuneista valinnoista. Koska eihän silloin olisi edes ollut mitään vaihtoehtoa.
Tai sitten ne on ihan nuoria, jotka ovat "päättäneet" olla hankkia lapsia, ja kun muutamat ystävät pariutuvat ja saavat niitä mukuloita, heitä potuttaa ettei entiset kaverit lähdekkään enää ihq-bailaa, ja puhuvat vain lapsista.
Vähän sama asia kuin se, että joitakin potuttaa muiden kasvissyönti. Aina kysytään että MIKSI ja sitten kun selittää, niin sanotaan, että tuo kuvittelee olevansa muita parempi.
Olethan kiittänyt omia vanhempiasi siitä, etteivät vähääkään välittäneet sinusta ja sait rauhassa kehittyä --- hups, tarkoitin, että sait rauhassa olla kehittymättä ihmisenä.
Luulen, että niille, joilla on heikko minäkuva ja itsetunto. He eivät koe olevansa arvokkaita, elleivät voi tuomita muita arvottomiksi, he eivät ts. koe itseään arvokkaiksi sinänsä, vaan vain jos joku muu on huonompi/ väärässä.
Sama mekanismi toimii kaikessa syrjinnäsä ja itselle vieraiden elämäntapojen tuomitsemisessa.
Eihän näissä "kammottavat velat" -ketjuissa kiinnostavat ja analyyttisen keskustelut vietä mitään riemujuhlaa. Liikutaan mustavalkoisella pinnalla. Mä en muista koskaan lukeneeni mitään älyperäistä siitä, miksi jonkun ventovieraann ihmisen päätös hankkia/ olla hankkimatta lapsia herättää jossakin ulkopuolisessa niin valtavasti intohimoja. Hyvin harvoin puhutaan omista valinnoista ja niiden syistä, keskitytään vain haukkumaan ne "toiset", erilaiset.
Ainakin lapsenlapsia toivoville oman lapsen lapsettomuus tuntuu olevan ongelma.
He ovat pettyneitä omaan elämäänsä ja katuvat lasten hankintaa. Siksi he eivät kestä sitä, että muistutetaan ettei olisi ollut pakko. Jos kaikki ihmiset ympärillä hankkivat lapsia, silloin ei tarvitse ottaa vastuuta omista epäonnistuneista valinnoista. Koska eihän silloin olisi edes ollut mitään vaihtoehtoa.