Miten reagoisit jos työkaverisi kertoisi kärsivänsä ahdistuksesta/paniikista?

En oikein mitenkään. Asia tuskin vaikuttaisi omaan elämääni tai käytökseeni.

Tuskin reagoisin mitenkään. Mielenterveysongelmat taitavat olla nykyään työiässä olevien ihmisten yleisimpiä sairauksia ja omassa tuttavapiirissänkikin on jo entuudestaan useita niistä kärsiviä.

Miettisin että miten tämä liittyy työhön ja olisin kiusaantunut.

Miks se mulle pitäs kertoo?

Jos se olisi lentäjä, niin...

Miettisin ensimmäisenä, että vaikuttaako se minun työhöni jotenkin; tekeekö työkaveri nyt itsestään minulle mahdollisesti jonkinlaisen ongelman? Alkaako sillä olla vaikutusta tai jäävätkö työt peräti jotenkin hoitamatta vetoamalla näihin asioihin? Lisäksi alkaisin vaistomaisesti tarkkailla häntä ja mahdollisten sairauslomien aikana pohtisin mielessäni, että onko kyse mielenterveysongelmista. Voi myös olla, että puhuisin hänelle varautuneemmin, koska en olisi varma mikä hänen psyykeen tilansa on.

Olen pahoillani, mutta sinun on parempi "pysyä kaapissa" asian kanssa. Selviät helpommalla. Kokemusta on.

Toisaalta olis ihan hyvä tietää asiasta. Ei tartte sit säikähtää jos kaveri saa kohtauksen.

Ajattelisin, että tässä pedataan jo helpompien työtehtävien saamista ja hankalista asiakkaista luopumista, jotta mina voisin kantaa vastuun tiimin töitten tekemisestä. Mikä tahansa sairaus on työnjohdon ja työterveyshuollon asia, ei kuulu työkavereille. Minä en suojele työtehtävistään lipsuvaa kolleegaa, vaan minulla on oikeus saada työrauha.

Itse ole sairastanut ahdistus-masennus-paniikkihäiriötä 15 vuoden ajan ja yhtään päivää en ole ollut pois töistä sen takia. Minusta ei ikinä ulkopuolinen voisi uskoa, että tällaisia ongelmia minulla on. Olen sosiaalinen, iloinen ja ystävällinen ja otan kaikki työtehtävät vastaan. Mutta ajatukseni ovatkin päinvastaiset ja tämä näkyy kotona.

Jos kyseessä olisi ystävä, niin tietysti yrittäisin ymmärtää ja tukea.

En varmaan mitenkään reagoisi tai osaisi auttaa. En ajattelisi, että hän ei siksi suoriutuisi työstään, johan hän on oppinut asian kanssa elämään, kun se on jo noin vanhakin vaiva. Harmittelisin itsekseni ehkä, etten osaisi varsinaisesti lohduttaa tai tukea, mutta mulle voi koska tahansa kertoa kyllä lisää, jos se helpottaa oloa. Tosin en varmaan osaisi tätä sanoa ääneen, kuulostaisin liian sosiaalitantalta.

En ymmärrä miksei tälaisesta voi avautua, mutta kaikenmaailman avioerot ja muut oman elämän paskakäänteet ovat sellaisia, missä työntekijää kuuluu tukea. Aivan samoinhan nekin saattavat työntekoa haitata. Ja so what jos haittaavat, se on elämää ja pomojen ongelma järjestellä. Näin ainakin onneksi meillä.

Jokaisen työntekijän tulisi tajuta, että työasiat ovat työasioita ja henkilökohtaiset henkilökohtaisia. Jos joku kertoisi minulle töissä omista mielenterveys-taustoistaan, tuntisin heti että nyt mennään rajan yli ja luvassa on ongelmia. Niin kuin joku jo kirjoitti, tulisi fiilis, että nyt pedataan itselle kevyempiä töitä ja/tai erityiskohtelua. Ja kokemukseni perusteella näin valitettavan usein käy.

Hoitakaa asianne työterveydessä, ei työpaikalla.

Saattaa haluta avautua siksi, että kun on paljastanut tämän asian työkavereille, ei tarvitse pelätä sitä, että asia paljastuukin työkavereille niin, että tämä henkilö saa ahdistus- tai paniikkikohtauksen. Voi olla helpompi olla, kun asia on jo tiedossa eikä tarvitse pelätä paljastumista kohtauksen kautta.

Jos et kykene töihisi, kerro esimiehelle. Työympäristössä pitää olla työrauha, eikä työkavereiden tarvitse pelätä että joku sluibaa töistään kuvitteellisten sairauksien takia.

Asia ei minulle kuulu, mutta jos hän haluaa siitä avautua, kysyisin voinko toimia jotenkin että hänen olisi helpompaa olla.