en ikinä tule ymmärtämään naisia
Nuorena miehen alkuna en saanut pillua kuin joskus harvoin kännissä, en saanut kontaktia naisiin, varsinkaan sellaisiin joihin itse tunsin vetoa ja lopulta kun tapasin naisen minkä kanssa kaikki toimi, olin helpottunut kun ei tarvinnut pelata mitään naisten kanssa, oli seksiä,muutettiin yhteen, mulla oli jo silloin ok-talo, vuodet vierineet, lapsi tuli ja kaikki meni vituiksi, akalle laitettiin varmaan laitoksella kusta päähän, lapsi on reipas terve ym. Siitä ei voi johtua?
1v lapsen tulon jälkeen alkoi akan ihme kiukuttelu ja pihtaaminen, ihan kuin ei haluaisi olla mun kanssa missään tekemisissä, mollannut mm. Seksiasioissa, sen mielestä kulli on ällöttävä, ei halua koskea siihen, akkaan ei saisi koskea mihinkään, sen mielestä seksi ei ole siitä ikinä tuntunut miltään, miksi vitussa +10v jälkeen piti tuokin kertoa?
Tein 20000€ keittiöremontin sen mieliksi, ei edes kiittänyt, ihan kiva, vaikka tehtiin sellainen kuin halusi.
Mun 40v synttäreillä oli vain kutsumiensa omien kavereiden kanssa, ei edes toivottanut onnea tai hankkinut lahjaa.
Siitä tuli jotenkin tosi paska fiilis.
Olen katsellut nyt uutta muijaa ja ihastunut erääseen tosi kauniiseen naiseen (varattu tietenkin) ja jotain pientä säätöä ollut sen kanssa, mutta on yhteydessä lähinnä bilettäessä, uutena vuotenakin pyysi juhlimaan niitten kanssa, sen mies oli tietenkin paikalla ja kiusasi mua jatkuvasti, mitä vitun peliä tuokin on?
Aina kun on juonut käy kuumana minuun ja selvänä ei mitään, viestiä jos laittaa vastailee vaan ympäripyöreitä.
En ymmärrä ja en tiedä mitä tekisi, pitäisikö vaan putsata pöytä ja aloittaa kaikki alusta?
Mutta mitä tuolle lapsellekin sitten käy?
Kommentit (37)
Niin että pettämään vaan ja kaikki on sitten hyvin, eikun......... Valitettavasti se ei yleensä vaihtamalla parane, alkuhuuma kun ei kestä ikuisesti.
"en ikinä tule ymmärtämään naisia"
No niin...en minäkään miehiä. Tasoissa ollaan.
No aika tympeä rouva sinulla joka tapauksessa.
Ota ero molemmista ja vedä happea vähän aikaa. Tuo uusi nainen ei siis halua pitää yhteyttä muuten kuin humalassa? Kuulostaa joltain peliltä, ei tuommosiin kannata sekaantua siinä käy vielä rumasti kaikille.
Vituttaa kyllä kaikki, töissä ei oikein ole hommia ja iltahommia taas olisi ihan rajattomasti,mutta masentaa, väsyttää ja vituttaa, lisäksi tuo ihastus pitäisi unohtaa ihan kokonaan, siitä ei tule kuin paskaa käteen.
Muijasta tuli mieleen kun joskus pyysin sitä hieromaan kipeetä selkää, vastaus oli että voin mennä hierojalle sen takia, muijalla on kuitenkin koulutusta hommasta.
Autoakaan ei ole tankannut kuin pari kertaa kun on yhdessä oltu, autotkin ollut mun ostamia.
Varmasti olen tyhmä ja idiootti, jotenkin tullut mieleen ettei muija ole ollut mun kanssa kuin pelkästään sen takia kun on ollut ok-talo, autoja ym. Mitkä olen maksanut kovalla työllä.
Vituttaa että on tullut lapsi tuon kanssa tehtyä.
Teidän kannattaisi mennä perheneuvolaan yhdessä, saatte apua. Onnea matkaan!
Kielenkäyttö on sulla ainakin kuin 15-vuotiaalla.
Mietipä sitä, kuinka olet itse osoittanut arvostusta ja rakkautta vaimollesi. Annatko hellyyttä? Kerrotko rakastavasi? Kehutko vaimoa kauniiksi? Kiitätkö laittamastaan ruoasta? Varmaan sinultakin jossain vaiheessa unohtunut monta tärkeää asiaa. Nyt sitten molemmat toisiinsa kypsyneet.
Kuulsotaa siltä että oli rahan perässä ja hakemassa isää lapselle / elareiden maksajaa. Jos kilenkäyttö on ylleensä tommosta, niin en ihmettele jos kunnon naiset kiertää kaukaa.
Aika harva mies pystyy peittämään sisällään asuvaa sovinisti sikaa. Tuossa edelläkin jo mainittiin että varmasti olet itsekkin unohtanut monta asiaa. Turha sinulle on kertoa että meitä naisia pitää arvostaa, helliä ja rakastaa. Se vaimosi on kantanut ja synnyttänyt sulle lapsen ja mitä sä mietit? Heti kännipäissään vokottelemassa varattua naista, kunnon sika! Kyllä on sun vuoro kärsiä, naiset on kuules tässä yhteiskunnassa joutuneet kokemaan halventamista ja riistoa ihan tarpeeksi!!
Noin käy, kun ei koskaan opi kommunikoimaan kumppanin kanssa. Hakekaa nyt helvetisä sitä keskusteluapua. Jos on varaa tuhansien eurojen keittiöremonttiin, pitäisi myös löytyä rahaa parisuhteen kunnossapitämiseen. Mene akkasi kanssa terapiaan. Mars!
Ikävä kyllä ne haluttavat naiset ovat luonteeltaan aina kusipäitä, koska heillä on maaginen pillu jolla hallitsevat miesten mieliä. Ne homssuiset hissukkanaiset ovat ihan mukavia, mutta sellaisen kanssa ei ota kyrpä eteen. :/
M24
Ei hulluudessa ole mitään ymmärrettävää
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä ne haluttavat naiset ovat luonteeltaan aina kusipäitä, koska heillä on maaginen pillu jolla hallitsevat miesten mieliä. Ne homssuiset hissukkanaiset ovat ihan mukavia, mutta sellaisen kanssa ei ota kyrpä eteen. :/
M24
Ei ihme, että moni nainen elää selibaatissa, kun tarjonta on tuollaista.
Minusta tuo ap:n tarina ei selity ap:n "sovinismilla" tai laiminlyönnilä. Ennen seksi on siis onnistunut, mutta nyt kulli onkin ällöttävä? Nainen on siis teeskennellyt pitävänsä seksistä/miehistä alusta asti. Vaikka kuinka laiminlöisi naista, ei miehen kulli siitä ällöttäväksi muutu, vaan nainen voi ilmaista asian järkevälläkin tavalla.
Naisilla ajattelu ja kommunikointi on toki paljon tunneperäisempää kuin miehillä joten kuka tietää.
Sympatiat on kyllä ap:n puolella; toivottavasti akka saa kenkää ja löytyy uusi romanssi edes vähäksi aikaa. Toivottavasti on avioehdot sun muut tehtynä. Lapsi on jo tarpeeksi iso kirjoituksesta päätellen, että saman katon alla ei tarvitse ainakaan asua.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä ne haluttavat naiset ovat luonteeltaan aina kusipäitä, koska heillä on maaginen pillu jolla hallitsevat miesten mieliä. Ne homssuiset hissukkanaiset ovat ihan mukavia, mutta sellaisen kanssa ei ota kyrpä eteen. :/
M24
Siinä on kyllä yks. Korville tuollaista! Nyt kunnioittavampaa sävyä naisia kohtaan, sä et poju tiedä mistä puhut. Naiset on kautta ajan olleet sorron alla, tämä maailma ei tuollaista sovinistia kaipaa. Mene isin kanssa sinne metsään keräämään niitä käpyjä, senkin vätys!
Mies 29v ja 1v kirjoitti:
Minusta tuo ap:n tarina ei selity ap:n "sovinismilla" tai laiminlyönnilä. Ennen seksi on siis onnistunut, mutta nyt kulli onkin ällöttävä? Nainen on siis teeskennellyt pitävänsä seksistä/miehistä alusta asti. Vaikka kuinka laiminlöisi naista, ei miehen kulli siitä ällöttäväksi muutu, vaan nainen voi ilmaista asian järkevälläkin tavalla.
Naisilla ajattelu ja kommunikointi on toki paljon tunneperäisempää kuin miehillä joten kuka tietää.
Sympatiat on kyllä ap:n puolella; toivottavasti akka saa kenkää ja löytyy uusi romanssi edes vähäksi aikaa. Toivottavasti on avioehdot sun muut tehtynä. Lapsi on jo tarpeeksi iso kirjoituksesta päätellen, että saman katon alla ei tarvitse ainakaan asua.
Sinäkin siinä, naisten vihaaja! Sun juttuja on kyllä luettu ihan tarpeeksi! Kyllä ton ap:n puheista paistaa selkeä narsismi läpi. Sä et poikana voi ymmärtää miten syvällä tuo narsismi ja sovinismi asuu teidän sukupuolen edustajissa.
Kyllä olen tehnyt kaiken mitä pystyy, mutta jos kehumiseen ja hellyyden osoitukseen vastataan ettet saa ja sulla ei ole muuta kuin seksi mielessä, mitä siinä tekee?
Muijan kanssa jos yrittää keskustella, tuijottaa töllöö, ei ole huomaavinaankaan tai vastaa että väsyttää ei nyt jaksa.
Sen mielestä kaikki on ihan hyvin.
Lapsi täyttää kohta 4v.
Ei olla naimisissa, onneksi sitä virhettä ei ole tullut tehtyä.
Pettänytkään en ole, muija lisäksi stalkkaa mun puhelimia ym.
Jos muijan heittää pellolle tulee ongelma lapsesta, joudun töiden takia olemaan reissussa jonkin verran, mulla ei ole muita sukulaisia kuin juoppo isä ja systeri mikä ei suostu lasta katsomaan ollenkaan, kerran on vauvana pitänyt sylissä ja ainut kommentti oli että se haisee.
Tai sitten nostan vaan kädet pystyyn, olkoon ja menköön.
Mun tekisi mieli lähteä keväällä jonnekin lämpimään reissuun, mutta ei muijaa voi ottaa sinne mukaan, pilaa vaan koko reissun
Jos et ikinä tule ymmärtämään naisia, niin kannattaako uutta etsiä?
Ymmärrätkö itseäsi?