On niin paha olla

Jos varaa ja jaksat hoitaa, niin aloita koirasta.

Jeesukselle kelpaat enemmän kuin hyvin.

No, täällä av:lla me olemme kaikki varakkaita ja miehiä/naisia riittää. 

Sittenhän meitä on kaksi. Käytkö missään juttelemassa tai syötkö lääkkeitä ym?

Moi! Epäonnistuneita on maailmassa ihan helvetisti.

Tärkeintä olisi, että löytäisit sulle onnea tuovat asiat. OK-talo, koira ja farmariauto ovat keskiluokan ihannetta. Kaikkien ei tarvitse olla samaa.

Maannut kotona 15 vuotta? Eikö mitään keinoa ole saada jonkinlaista apua? En ymmärrä. Vastuu täytyy aikuisen ottaa elämästään

Onko sinulla fyysinen terveys? Se on jo todella paljon ja siitä on syytä olla iloinen. Ei koskaan ole liian myöhäistä pyrkiä olemaan onnellinen. Ei onnea välttämättä tuo kaikki mainitsemasi asiat, mutta perhe on tärkeä. 

Päättäväisesti aloitat huolehtimaan itsestäsi paremmin, askel kerrallaan. Ensin vaikka päätät käveleväsi tunnin lenkin joka toinen ilta tai aamu, siitä tulee aika pian jo paljon hyvää energiaa ja mieltä. Kun se on hallussa. otan seuraavan tavoitteen, vaikka hyvä ruokavalio, joka onkin tosi tärkeä mielenterveydelle, jätät sokerit ja valkoiset jauhot, ts. alat syömään ravintorikkaasti niin paljon kuin mahdollista, se puoli kiloa kasviksia/hedelmiä päivässä voisi olla se tavoite ja sokeri pois. Oletan siis ettet huolehdi näsistä asioista, ehkä olen väärässä.

Kun huomaat piristyneesi ja voivasi paremmin jonkin ajan kuluttua, silloin otan seuraavan askeleen. Etsi töitä tai opiskelupaikka alalta joka edes vähän kiinnostaa, etsi päivittäin. Seuraavaksi etsi puoliso.

Jos sinulla on fyysinen terveys, voit pyrkiä saavuttamaan henkistä terveyttä näillä asioilla.

Mitä olet tehnyt sen eteen, että olisit tuosta suosta yrittänyt nousta?

"Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää. Enkelin siipien havinaa ja iloa, onnea syvää."

Halaus jokaiseen hetkeen <3

Ikävä kuulla. Mikä sinun kohdallasi johti siihen, ettet ole jaksanut tavoitella noita mainitsemiasi asioita normaalissa aikataulussa?

Mikä saa ihmisen tuohon tilaan? Ihmettelee ihminen, joka on tuhlannut 18 vuotta kotona olemiseen ja nyt keski-ikäisenä tajuaa olevansa pahemman luokan luuseri ja jolla ei ole toivoakaan päästä töihin tai kouluun.

Kaikki on susta itsestäs kiinni. Jos ajattelet ettet pysty mihinkään niin et kyllä pystykään. Jos ajattelet että "hei mä pystyn vaikka mihin!" Niin sitten pystytkin. Päätä itse :) Turha siellä kotona on valittaa, ylös ulos ja lenkille, kirjastosta kirjoja, ehkä opiskelua, leipomista jne.. onko elämä yhtä kurjaa tällöin? Kannattaa kokeilla :)

Hei ap, joku voi meitäkin huonommin! Tämän ketjun alapeukuttaja! Ei siis vaivuta epätoivoon!

No, nyt kävi näin. Kuvasit kovin paljon ulkoisia "menestyksen" merkkejä; niistä on kokkarien fanittajat tehty. Luvattoman paljon näilläkin palstoilla on niitä passiivis-aggressiivia menestyjiä. Koeta löytää elämän valo sisältä päin. Ei ulkoisista puitteista.

Aha.

Sääliä olet vailla? No sitä ei tipu. Monella on rankkaa mutta pääsevät siitä yli. Tee jotain asialle ja lopeta ruikutus.

Jos sulla ei ole syöpää loppuvaiheessa tai muuta kuolemaan johtavaa ja halvaannuttavaa sairautta, niin sä pystyt vaikka mihin kun päätät. Aloitat pienestä, lopeta päihteiden käyttö ja ala käydä lenkillä niin saat henkisiä voimavaroja kaikkeen muuhunkin. Päihdenongelmaisen ei kannata koiraa ottaa.

Kannattaa ottaa lemmikki ja kokeilla kaikki mahdolliset liikuntamuodot/taiteenlajit

Tuo on suuri kusetus että pitäisi olla joku statukseltaan ja tuottaa muille ihmisille paljon jotakin?

Meitä on täällä maailmassa muutama miljardi liikaa. Jokaisella on kumminkin yhtälainen oikeus täällä olla, riippumatta kuinka onnellisten tähtien alla on syntynyt.

Itsekin koen itseni luuseriksi ja tuntuu olevan hirveät paineet niskassa koko ajan, en kuitenkaan ajattele muista työttömistä ja lääketehtaan jätteenpolttolaitoksista että olisivat arvottomampia kuin oravanpyörässään äkäsinä toisiaan alempana pitävät "hyvinvoinnintuottajasankarit"

Lohduttaudun itse ainakin sillä että kohta varmaan edes tulee sota.

Voi voi on se raskasta.

Mulle just soitettiin, että pitäis mennä sairaalaan. Veriarvot niin huonot. En todellakaan mene kun saan lasteni kanssa olla. Menen sitten maanantaina ja se minulle luvattiinkin ellei nouse kuume. Sit on pakko mennä.