Tukehtumisen jälkeiset vaarat lapsella?

Seuraa 
Liittynyt27.11.2015

Vajaa 2v tytär vetäisi tänään ruokaa henkeen. Hetken siinä kakoi ja lopulta tuli sekä nenän että suun kautta ulos. Jälkikäteen selkeästi joku nielussa häiritsi ja n. tunti ruoan jälkeen oksensi vaivalloisesti ja onnistui senkin vetämään henkeen, tällä kertaa joutui ronskisti selästä taputtaa ja pitää vatsallaan ennenkuin sai tulemaan ylös. Soitin tilanteen rauettua terveysneuvontaan jotka käskivät vain tilannetta tarkkailemaan. Sen jälkeen laps ollut vaisu, ärtyisä, tukkoinen (nenä vuotaa solkenaan) ja jotenkin hengästyneen oloinen. Illasta alkoi oikein kunnolla rohisemaan ja yskimään jolloin soitin uudestaan neuvontaan ja neuvoivat samantein lähtemään päivystykseen. Hoitaja totesi jo meidän jonottaessa ilmoittautumaan tytön olevan hieman hengästyneen ja epämukavan oloinen joten tuli mittaamaan happisaturaation, joka oli 88-90 (itselleni ei sano mitään) ja laittoi meidät kiireellisenä lääkärille. 5min sisässä lääkäri tulikin meidät pyytämään, ja jo huoneeseen kävellessä totesi että taisi tulla turha käynti. Vastaanottohuoneessa toteaa että lapsi tietenkin säikähtänyt tilannetta, vielä kun aikuinen alkaa panikoimaan, siitä johtuu ärtyisyys ja muut oireet selittyvät kausiflunssalla, ei kun kotiin nukkumaan. Pyysin lääkäriä edes kuuntelemaan keuhkot mutta ei, äiti on nyt hyvä ja rauhoittuu, ollut molemmille kova säikähdyksen paikka mutta syytä huoleen ei ole ja uni on nyt se mitä molemmat tarvitsee. "Käyt vaikka rauhoittavassa kuumassa suihkussa kun pääsette kotiin ja lapsi nukkuu, vedät villasukat jalkaan ja kömmit rauhallisin mielin nukkumaan" tokaisi lääkäri. Lääkärin holhoava asenne jätti sanattomaksi ja marssin huoneesta suoraan hoitajan luokse ja kysyin hänen mielipidettä, ennenkuin hän sai sanaa suustaan seisoi lääkäri jo selän takana "Rouva X, nyt menet lääkärin määräyksestä kotiin, annat lapselle kipulääkettä flunssaan ja käyt siellä kuumassa suihkussa. Se on turha viedä toisenkaan päivystyksen aikaa!" Saanen siis huomauttaa että minulla tämä on jo neljäs lapsi, enkä vähästä hätkähdä enkä missään vaiheessa käyttäytynyt panikoivasti tms mikä olisi antanut lääkärille aiheen moiseen. En myöskään ole herkästi päivystykseen hakeutuvaa sorttia. Tuolla se lapsi nyt nukkuu lastenhuoneessa levotonta unta ja tänne asti kuuluu miten rohisee ja välillä huokailee. Onko se nyt sitten vaan normaalia tuollaisen tukehtumisepisodin jälkeen vai hakeudummeko toiseen päivystykseen, odotammeko huomiseen vai miten?

Kommentit (9)

Pinkku
Seuraa 
Liittynyt27.11.2015

Asparaatiokeuhkokuumeen riski kai tuossa on, mutta en osaa sanoa kuinka äkkiä sellainen voi tulla.

Jos oikeasti rohisee jne niin veisin itse toiseen päivystykseen. Jos sinne on jotain jäänyt ja keuhkokuumeen lyö päälle niin voi olla kohtalokas lapselle.

Käyttäjä351
Seuraa 
Liittynyt27.11.2015

Kiitos Pinkku vastauksesta! Onneksi ei uskottu holhoavan lääkärin sanoja ja hakeuduttiin toisen paikkakunnan päivystykseen. Vierasesine nenässä (ruoan palanen) ja kemiallinen keuhkokuume todettiin. Täällä tyttö onneksi tuntuu saavan asiantuntevaa hoitoa.

Vierailija

Ensimmäisestä lääkäristä on syytä kirjoittaa valitus. Tuo kuulostaa vakavalle virheelle ja aplla on minusta pieni vastuu siihen että asia tutkitaan eikä (vale?)lääkäri jatka toimintaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat