Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

olenko äärirajoilla

Vierailija

Minkä verran muut perheenäidit rentoutuvat ja viettävät omaa aikaa? Minua on alkanut hirvittää oma tilanteeni ja pelkään että vaikka nyt jaksankin suorittaa ja tuntuu että voimat riittävät niin jossain vaiheessa kaadun suorilta jaloilta.

Elämäni on ollut esikoisen synnyttyä pelkkää loputonta suorittamista. Minulla on puolikelvoton mies ja kaksi lasta joista toinen erityinen ja toinen oireilee yleisesti tilannetta. Mies ei jaksa perhe-elämää joka onkin todella raskasta ja lapset ovat lähes täysin minun varassani. Mies lähinnä huutaa ja kiroilee tai sitten hassuttelee mutta sekin on sitten ruokapöydässä tai kesken läksyjen teon.

Jotenkin homma toimi silloin kun olin hoitovapaalla mutta palattuani töihin 2.5 vuotta sitten alkoi jyrkkä alamäki. Käyn siis kokopäivätöissä, aamulla vien ensin kuopuksen kävellen hoitoon noin kilometrin päähän. Lisäksi kävelen toisen kilometrin myöhemmin koska bussi ei vie lähemmäs. Mies kulkee autolla mutta hänelle on liian raskasta hoitaa sekä vieminen että hakeminen.

Kotityöt ovat lähes täysin minun vastuullani. Mies nykyään jonkun verran imuroi, pyykkää lähinnä omia vaatteitaan ja kuskaa esikoista harrastukseen kerran viikossa. Minä hoidan vaate- ja pyykkihuollon, tiskit, pölyt, tavaroiden järjestelyt, vessojen pesut. Molemmilla lapsilla on vaikeita ruoka-aineallergioita mutta keskenään ristiin niin että toinen voi syödä viljoja ja toinen ei, toiselle käy maito mutta toiselle ei. jne. Juuri mikään valmisruoka ei käy vaan teen joka päivä itse ruokaa alusta asti, leivon leipää ym.

Lapset tarvitsevat jatkuvaa valvontaa koska esikoisen haasteiden vuoksi he eivät pärjää keskenään juuri ollenkaan. Niinpä heidän hereillä ollessaan jopa vessaan meneminen on hankalaa ja täytyy tehdä hätäisesti. Riitoja ja selkkauksia on koko ajan. Esikoisella on aistisäätelyongelmia joten monet arkipäivän normaalit asiat vievät kohtuuttomasti aikaa. Lisäksi hänellä on astma, paha atopia, puhtauteen liittyviä pakkotoimintoja ja pelkotiloja vaikeiden allergiakohtausten takia. Säännölliset lääkitykset ja rasvaukset hoidetaan päivittäin.

Jos lapset kutsutaan synttäreille niin joudun laittamaan heille omat eväät mukaan, mikä sekin arjen puristuksessa tuntuu usein ylivoimaiselta koska tarkoittaa ylimääräistä leipomista.

Esikoinen huono nukahtaja ja usein kello on 21.30 ennen kuin nukahtaa vaikka iltatoimet on aloitettu ajoissa. Lapset myös heräilevät molemmat ainakin kerran yössä, usein enemmänkin. Kahdeksaan vuoteen en ole nukkunut kokonaisia öitä.

Yritän ylläpitää positiivista asennetta, syön hyvin terveellisesti ja lenkkeilen joskin se on vähän jäänyt flunssakierteessä. Mies ei pärjää lasten kanssa karjumatta ja kiroilematta joten en oikein uskalla jättää heitä ja vaikka lähdenkin johonkin niin sitten mies soittelee ja pyytää apua ja esikoinen laittaa viestiä että isi huutaa ja kiroilee.

Minulta on ohentuneet hiukset aivan järkyttävästi ja rintaa pakottaa usein, sydän muljahtelee ja hakkaa. Toisaalta tunnen jaksavani, en oikein kaipaakaan enää mitään omaa. Asiat joista ennen sain mielihyvää tuntuvat jotenkin turhilta ja hölmöiltä. Välillä mietin miltä tuntuisi töiden jälkeen maata sohvalla silmät kiinni edes vartti?

Yritin erota miehestä mutta hän ei pärjännyt lasten kanssa eikä anna heitä kokonaan minulle. Erityislapset eivät myöskään selvinneet kahden kodin systeemistä.

Kommentit (3)

Vierailija

Halaus Sinulle! Tilanne kuulostaa vaikealta, enkä osaa muuta sanoa kuin että, lasten kasvaessa tilanne luultavasti helpottuu, ainakin he kestävät eron myöhemmin helpommin. Iloa ja valoa teille, asenteesi on mielestäni oikeanlainen kun osaat ottaa lapset noin täydellisesti huomioon, siihen ei moni vanhempi kykene! Voimia <3

Vierailija

Kysyn vielä onko sinulla ystäviä tai sukua joka voisi välillä hoitaa lapsia? Jos ei, niin voisitko ajatella pyytäväsi apua kaupungin kotihoidosta ymv.?

Vierailija

Pärjäisivätkö lapset tukiperheessä esim. sen yhden viikonlopun kuussa ja joskus loma-aikoina? Mielestäni olisitte oikeutettuja tukiperheeseen jos vain sopiva perhe löytyisi ja itse olisitte sitä mieltä, että voisitte lapset sinne antaa silloin tällöin. Mun mielestä tarvitsisit lepoa, noi fyysiset oireesi kuulostaa aika huolestuttavilta, vaikka kokisitkin että pää kestää. Ja miehesikin tarvitsisi lepoa, jatkuva hermojen menetys ei ole hyvä merkki.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat