Liian lyhyt luteaalivaihe
Olemme mieheni kanssa yrittäneet nyt kolmisen kuukautta toista lasta ja olen nyt oviksia tikutellessa tullut siihen tulokseen, että tuo kiinnittymisvaihe jää auttamatta liian lyhyeksi. vain n.9 päivää kestäväksi. Onko muilla kokemusta tästä? Oletko raskautunut vaivasta huolimatta, vai raskautunut vasta lääkityksen aloittaessa? Kiitos vastauksista
Kommentit (4)
Viisi raskautta, neljä lasta. Kolme raskauksista lähtenyt käyntiin ekasta kierrosta, kaikki alle puolessa vuodessa. Luteaalivaihe n. 10 päivää. Tsemppejä! <3
Minulla oli sama ongelma, luteaalivaihe kesti aina noin 10 päivää, siis kymmenentenä päivänä menkat alkoivat heti aamusta. Kävin gynekologilla joka määräsi verikokeisiin, ja ketarauhashormonia oli selvästi liian vähän kierron kulkuun nähden. Aloin käyttää Lugesteronia pienenä annoksena, ja samassa kierrossa alkanut raskaus jatkui onnellisesti. Näin kävi myös kuopuksen kohdalla - heti samassa kierrossa alkoi raskaus. Minulla molempia tärppejä edelsivät kemialliset raskaudet, tai sellaisiksi ne ainakin jäivät kun alkiolla ei ollut aikaa kiinnittyä.
Kannattaa ainakin jutella gynekologilla asiasta. Voihan olla, että kohdallasi asialla ei ole merkitystä, mutta voi olla hyvä tarkastaa asia.
Onnea yritykseen!
Mulla oli sama ongelma, mutta tulin raskaaksi kun aloin syödä B6-vitamiinia. Googleta vitamin b6 luteal phase.
9 vrk riittää ihan hyvin. Itselläni 7-9vrk ja nyt raskaana