Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

BLOGIT Lepomäki Kuka on huolissaan hyvätuloisista?

Vierailija

En minä ainakaan. He myyvät jo nyt työpanostaan vallitsevin reunaehdoin ja saamaansa nettopalkkaa vastaan. Halutessaan he voivat palkata verokonsultin tai muuttaa maasta ja tarjota työpanostaan muualle. Mitä nuorempana tuon valinnan tekee, sitä paremmat mahdollisuudet on kasvattaa osaamistaan ja sen myötä elinkaaritulojaan maailmanlaajuisen tehtäväkentän kirjossa.

Harva palkansaaja osaa kaihota niiden rahojen perään, jotka tilille eivät koskaan saavu. On suuremman kynnyksen takana maksaa vaikkapa 500 euron ammattiliiton jäsenmaksu oma-aloitteisesti tilisiirtona kuin antaa työnantajalle mandaatti tilittää jäsenmaksu suoraan liitolle. Raha, jota ei koskaan näe, unohtuu helposti, mikä selviää useista talous- ja käyttäytymistieteellisistä tutkimuksista.

Valtion keräämistä ansiotuloveroista 68 prosenttia kertyy 8,6 prosenttia eniten ansaitsevan työstä. Kaikista palkkaveroista sama porukka maksaa 38 prosenttia. Tilastokeskuksen tulorakennetilastosta selviää, että vain 30 prosenttia kotitalouksista maksaa nettomääräisesti veroja. Se tarkoittaa sitä, että ainoastaan kolme eniten tienaavaa kotitaloutta kymmenestä maksaa enemmän veroja kuin saa tulonsiirtoina. Muiden kohdalla tilanne on joko lähellä nollaa tai päinvastainen.

Suuri osa nykyisen julkisen sektorin tulonsiirroista tapahtuu keskiluokalta keskiluokalle (eikä esimerkiksi hyvätuloisilta pienituloisille); työeläke ja ansiosidonnainen työttömyysturva ovat tästä parhaita esimerkkejä.

Kun kunnat ja valtio ovat printanneet jo usean vuoden 9 miljardin alijäämää, olisi varmaankin oikea johtopäätös nostaa hyvätuloisten verotusta? Pitäisihän hyvätuloistenkin osallistua taloustalkoisiin jotenkin. Retoriseen kysymykseen voi antaa vastauksen omien mieltymysten tai – kuten meillä poliitikoilla on tapana – oman äänestäjäkunnan preferenssien pohjalta. Hyvinvointivaltion ystävät kuitenkin ratkaisevat ongelman pohtimalla julkisen talouden optimaalista verokertymää.

Työhön kohdistuva verotus vaikuttaa palkansaajan nettoansioihin sekä työn kokonaiskustannukseen. Siksi sillä on vaikutusta sekä työn tarjontaan että sen kysyntään. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että korkean verorasitteen oloissa osa työstä jää tekemättä. Kun työtä jää tekemättä, heikkenevät sekä kansantalous, että sen myötä julkinen talous. Kun työttömyys nousee, yhä useampi siirtyy nettomaksajasta nettosaajaksi – veronmaksajasta tulonsiirtojen varaan – mikä lisää julkisen talouden nettomenoja.

Pitkällä tähtäimellä ilmiö voimistuu: mitä useampi henkilö jää pois työmarkkinoilta eikä pääse kehittämään osaamistaan, sitä heikommin talouden tuottavuus kehittyy. Vaikutus on jo muutamassa vuodessa dramaattinen, erityisesti nykyisen teknologisen kehityksen myötä. Se on ikävä ilmiö kaikissa tuloluokissa, mutta koska hyvätuloiseksi noustaan yleensä vasta pitkän työuran ja osaamisen karttumisen myötä, supistuu erityisesti hyvätuloisten joukko.

En siis ole huolissani hyvätuloisista, vaan jakaantuneesta yhteiskunnasta, jossa köyhä ja ahkera pääsee vain vaivalloisesti tai sattumalta nousemaan elinkaarensa aikana hyvätuloisten joukkoon. Mitä korkeampi työhön kohdistuva verorasite, sitä vähemmän omaan ansiotasoonsa voi vaikuttaa ahkeruudella. Pääomat keskittyvät sinne, missä niitä jo on.

Otetaan esimerkki. Koodari Kalle työskentelee palveluvientiyrityksessä ja punnitsee, meneekö hän kotiin pesemään lakanoita ja silittämään paitoja vai viekö hän pyykit pesulaan.

Pesulapalveluyrittäjä Marjatta on vähän alle keskituloinen, jolloin hänen on maksettava tuloveroa 30 prosenttia. Saadakseen työkeikasta 100 euroa käteen hänen on saatava 143 euron bruttopalkka. Työnantajan sivukulut ovat 23 prosenttia eli 33 euroa ja palvelufirman työkustannukset yhteensä 176 euroa. Työkustannuksen lisäksi yrittäjä perii 24 prosentin arvonlisäveron. Palvelun arvonlisäverollinen hinta on siten 218 euroa.

Jotta Kalle voi saada käteen tuon 218 euroa, hänen on ansaittava lähes tuplasti sen verran. Lisätulojen veroprosentti oli vuonna 2013 ylemmän keskiluokan tulohaarukassa 3 440–6 000 euroa 49,3. Kallen olisi siis saatava bruttona 430 euroa, jotta hänen palkkaamansa henkilö saisi käteen 100 euroa. Keskituloisen 2 720–3 360 euroa ansaitsevan olisi 45,6 prosentin marginaaliverolla ansaittava 401 euroa.

Kalle päättääkin lähteä töistä pari tuntia aikaisemmin mennäkseen kotiin pyykki- ja mankelihommiin. Vaikka Kallen tuntipalkka olisi kaksi kertaa suurempi kuin Marjatan, Kallen pitäisi tehdä omia töitään kaksi tuntia palkatakseen Marjatta yhdeksi tunniksi. Palveluiden kalleus korostuu maissa, joissa tuloerot ovat muutenkin alhaiset.

Entä sitten? Sitä sitten, että tässä jää kaksi työpanosta saamatta. Palveluyrittäjä ei saa tilausta ja Kalle jättää oman erikoisosaamisensa työtä tekemättä. Paidat tulee silitettyä, mutta kansantalous menettää BKT-tilinpitokäytännön mukaisesti kaksi merkittävää arvonlisää. Tämän lisäksi julkinen talous menettää näistä arvonlisistä verotulot.

Pahimmillaan Marjatta ajautuu kortistoon nostamaan työttömyystukea, kun yhä useampi kotitalous tekee vastaavan valinnan. Kalle ei kovin helposti toimettomaksi jää, mutta monen muun alan osaaja – korkeakoulutettu tai ei – on tällä hetkellä ollut jo pitkään vailla töitä. Heidän työttömyytensä johtuu – monimutkaisista arvoketjuista huolimatta – samasta syystä: työpanos ei annetulla kokonaiskustannuksella mene asiakkaalle kaupaksi.

Verotuksen ja veroluonteisten maksujen kiristäminen nostaa työpanoksen hintaa ja vähentää siksi sekä suoraan että kertoimen kautta työllisyyttä. Se puolestaan heikentää kansantaloutta, julkista taloutta sekä ihmisten elintasoa, vaikka lyhyellä tähtäimellä verokertymä nousisikin.

Viime vuosien 9 miljardin alijäämän (kunnat ja valtio) umpeen kuromiseen ei riittäisi edes teoriassa se, jos kaikkien yli 55 000 euroa vuodessa ansaitsevien verot kaksinkertaistettaisiin. Heidän palkoistaan tilitettiin ansiotuloveroa ja kunnallisveroa 8,9 miljardia euroa vuonna 2013. Verojen tuplaaminen tarkoittaisi tälle porukalle 90–100 prosentin veroastetta.

Kommentit (5)

Vierailija

Joskus ajattelin, että Elina lepomäkihän on fiksu ja raikas uusi kasvo politiikassa. Kuitenkin vaalien jälkeen jokainen hänen ulostulonsa on muuttanut käsitystä toisen ääripään suuntaan.

Hän esim. ilmeisesti kannattaa sellaista mallia, jossa pienimpiä etuuksia pienennettäisiin edelleen. Taisi todeta, että sitten voisi siihen hankkia jostain lisätuloja ilman nykyistä byrokratiaa. Yrittää siis voimakkaasti ajaa halpatöiden syntymistä.

Tuokin teksti kertoo että hän on kovin mielellään itse hyödyntänyt Suomessa mahdollistettua koulutusta mutta ei haittaisi jos se  mahdollisuus muilta otettaisiin .

Samaten kuvottaa jatkuva kitinä siitä että kovatuloiset joutuvat maksamaan paljon veroja. Mistähän ne huippuhommat löytyisivät, jos kukaan ei tekisi esim. mitään myytävää? Kukaan ei huomaa, jos johtaja on kuukauden poissa, mutta jos pienikin osa suorittavasta portaasta on päivänkin poissa, se näkyy heti.

Vierailija

Hahaha. Tyypillistä kokoomuslaista jargonia.

Harmi Lepomäen kannalta, että EU:n tilastoja on meidän kaikkien mahdollista lukea.

Ensinnäkin Suomessa yhteisövero, eli yrityksen tulovero on alle EU:n keskitason, vain 20 %. Sitä on yrityksen mahdollista verosuunnittelulla laskea, eli todellinen maksettu yhteisöveron mediaani on vajaat 8%. Koska se on mediaani, tarkoittaa se sitä, että
Suomessa moni yritys maksaa tuota huomattavasti vähemmän.

Se niistä korkeista yrityksen maksamista veroista...

Työnantajan sivukulutkin ovat Suomessa pienemmät kuin monessa muussa EU- ja ETA-maassa. Ainoastaan entisissä Itä-blokin maissa ne ovat pienemmät.

Lainaus Eu:n tilastosta:

Työvoimakustannukset

Vuonna 2014 keskimääräiset tuntikohtaiset työvoimakustannukset olivat EU-28:ssa 24,60 euroa ja euroalueella (EA-18) 29,20 euroa. Kustannukset kuitenkin vaihtelivat voimakkaasti EU:n jäsenvaltioiden välillä 3,80 eurosta 40,30 euroon (kuvio 1).

Työvoimakustannukset kattavat palkkojen ja palkkioiden lisäksi myös muita kuluja, kuten työnantajien maksamia sosiaaliturvamaksuja. Muiden kuin palkkakustannusten osuus työvoimakustannuksista oli EU-28:ssa 24,4 % ja euroalueella 26,1& %. Osuus vaihteli voimakkaasti EU:n jäsenvaltioiden välillä. Se oli korkein Ranskassa (33,1 %), Ruotsissa (31,6 %), Italiassa (28,2 %), Liettuassa (28,0 %), Belgiassa (27,8 %) ja Tšeksissä (27,1 %). Muiden kuin palkkakustannusten osuus oli matalin Maltassa (6,9 %), Tanskassa (13,1 %), Irlannissa (13,5 %), Luxemburgissa (13,6 %), Kroatiassa (14,9 %) ja Sloveniassa (15,7 %). HUOM: Suomi ei siis kummassakaan joukossa.

Verokiilaa koskevilla tiedoilla mitataan verojen ja sosiaaliturvamaksujen työvoimakustannuksille aiheuttamaa rasitetta. Tiedot esitetään pienipalkkaisten osalta. Vuonna 2013 EU-28:n verokiila oli 39,0 % (taulukko 2). Korkeimmat pienipalkkaisten verorasitteet tilastoitiin vuonna 2013 Belgiassa, Unkarissa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Itävallassa, Romaniassa, Latviassa ja Ruotsissa (kaikissa yli 40,0 %).  Taaskaan Suomi ei kummassakaan päässä.

Päättäjät ovat keskittyneet köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan rohkaisemalla ihmisiä (takaisin) työelämään. Käsitteet ’pienipalkkaiset’ ja ’työssäkäyvät köyhät’ ovat kuitenkin ilmaantuneet poliittiseen keskusteluun: suuret erot ansioissa EU:n sisällä ovat ajaneet noin 12,1 % työssä käyvistä köyhyysriskiin tai syrjäytymisvaaraan, minkä vuoksi tällä ryhmällä on suuria vaikeuksia pitää yllä vähimmäiselintasoa. 

http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Wages_and_la...

http://yle.fi/uutiset/tyolla_parjaaminen_on_myytti__suomessa_on_puoli_mi...

Suurin tulonsiirto tapahtuu köyhiltä hyvätuloisille: koulutus, joka maksetaan verovaroista.

Asumistuki muistetaan aina mainita, mutta ei sitä, ketkä siitä eniten hyötyvät; asuntosijoittajat Se sitten siitäkin tulonsiirrosta.

LIsäksi oikeasti hyvätuloiset, kuten yritysjohtajat, lääkärit yms. käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen verosuunnittelua, jonka avulla saavat todelliset maksamansa verot jopa huomattavan pieniksi.

Lepomäki mainitsi ALV:n, mutta unohti mainita, että sen yrittäjä laittaa aina hintaan, joten oikeasti sen maksaa asiakas.  Suomen ALV on24% (Ruotsissa 25%).

Lepomäki jostain ihmeellisestä syystä ??? olettaa Kalle Koodarin joutuvan ottamaan lisätyön itselleen voidakseen maksaakseen pesulayrittäjälle, koska Lepomäki kirjoittaa lisäveroprosentista. Kalle Koodari kuitenkin maksaa saamastaan palkasta normaalin ansiotuloveron, joka on hyvin kaukana alaspäin tuosta lisäveroprosentista.

Tosiasiassa valtion verokertymästä suurin osa kertyy välillisistä veroista, kulutusveroista, joita me kaikki, siis kaikki maksamme. Yrittäjät laittavat ne aina hintoihin. ALVia maksamme ostaessamme mitä tahansa, maksamme energiaveroa sähkölaskussamme, maksamme kiinteistöveroa vuokrassamme, yhtiövastikkeessamme tai omakotiasukkaana saamme käteemme erillisen kiinteistöverolapun.

Niinpä pelkkien ansiotuloverojen vertailu ei kerro totuutta. Oikeasti pieni- ja keskituloiset maksavat suhteessa enemmän veroja,  pienemmästä palkasta nämä kaikille meille samansuuruiset välilliset verot haukkaavat enemmän. Välilliset verot ja kunnallisverot ovat tasaveroja, joita jokainen maksaa yhtä paljon.

Pienipalkkaiset maksavat toki ansiotuloveroa vähiten. Todellinen rahasampo valtiolle ovat keskituloiset, koska heitä on palkansaajista eniten, eli he maksavat eniten kokonaisveroa.

Lepomäki on tarkoituksellisesti jättänyt käsittelemättä nämä välilliset verot.

Siinä hän on oikeassa, että vaikka suurimpia tuloja saavien verotusta korotettaisiin, ei sillä oikeasti ole merkitystä valtiontalouden kannalta.

Samoin Lepomäki unohtaa kertoa, mitä me saamme verojemme vastineeksi.  Tämä onkin Kokoomuksen agenda;  ajetaan hyvinvointivaltio alas.

Ei kiitos, maksan veroni mielelläni, tarvittaessa jopa pari prosenttia enemmän, jotta voimme ylläpitää edes sen, mitä hyvinvointivaltiosta on jäljellä.

Kokoomuksen halu yksityistää kaikki tulisi meille liian kalliiksi.

Vierailija

Tutkijat: Toteutuuko verotuksen oikeudenmukaisuus?

Kelan tutkijat Heikki Hiilamo ja Pertti Honkanen tarkastelivat suomalaisten verotusta. Heidän lähtökohtanaan oli verotuksen oikeudenmukaisuus, kun oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan verotuksen kiristymistä tulojen kasvaessa. Koska arvonlisävero ja muut kulutusverot ovat tasaveroja (vaikka köyhemmät maksavat niitä suhteessa enemmän rikkaisiin nähden) voi verotuksen oikeudenmukaisuus tapahtua vain progressiivisen verotuksen kautta.
 

Kuvio kertoo, että alimmissa tuloluokissa veroprosentti vaihtelee nollan ja lähes 20 prosentin välillä. Tämä johtuu siitä, ettei pienimmistä eläkkeistä makseta lainkaan veroa, mutta toisaalta vielä vähän matalammasta työmarkkinatuesta maksetaan lähes 20 prosentin vero. Työmarkkinatuen muodostaman piikin jälkeen veroprosentti nousee tasaisesti noin 50 000 euron vuosituloihin asti.

Tämän jälkeen hajonta alkaa kasvaa eli tulonsaajien joukkoon ilmestyy huomattava joukko ”vapaamatkustajia”, joiden veroaste on paljon alhaisempi kuin pienempiä tuloja saavilla. Mitä alhaisempi suurituloisen veroprosentti on, sitä suurempi osa hänen tuloistaan muodostuu pääomatuloista. Noin 100 000 euron vuositulojen jälkeen tulonsaajien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti 50 prosentin ja nollan välillä.

(...) Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, että monien hyvin toimeentulevien veroprosentit ovat selvästi alhaisempia kuin pienituloisten.

Suomalaisen verotuksen progressio on viime vuosikymmeninä heikentynyt voimakkaasti. Ihmisten suoraan maksamista veroista keskimäärin enää runsas viidennes on progressiivista, kymmenen vuotta sitten osuus oli vielä kolmannes. Jos huomioon otetaan myös välillinen verotus (alv. ja muut kulutusverot) progressio pienenee entisestään. Julkisen talouden näkökulmasta taas kaikista veroista enää alle kymmenes kerätään progressiivisinä veroina.

Ansiotuloverotuksessa progressiivinen verotus koskettaa enää vajaata kahta miljoonaa suomalaista, vuoden 2009 verovelvollisista vain 34 prosenttia kuului tuloeroja kaventavien tuloverojen piiriin, eli 1,75 miljoonaa suomalaista. Vuonna 1989 tuloverojen piiriin kuului 57 prosenttia, mikä vastasi silloin 2,8 miljoonaa suomalaista. Valtion tulovero on ainoa progressiivinen vero, joten tämä on vähentänyt verotuksen progressiota merkittävästi.

Vuoden 2008 verotusasteikon mukaan samoista reaalituloista piti maksaa tuloveroa vain noin kolmasosa siitä, mitä vuoden 1988 asteikolla. Suurituloisimpien verotus keveni muita enemmän 1990-luvulla eikä verotus enää heidän kohdallaan kiristy tulojen noustessa. Ylimmän tulokymmenyksen keskimääräinen veroaste on 35 prosentin pinnassa olivat tulot sitten 60 000 euroa tai 120 000 euroa vuodessa. Tämä näkyy myös yllä olevasta kuvaajasta.

Vuonna 1993 pääomatulojen ja ansiotulojen verotus eriytettiin, ja pääomatulot poistuivat progression piiristä. Tästä johtuva verotuksen progression väheneminen on pääsyy siihen miksi Suomessa tuloerot ovat kasvaneet OECD-maista voimakkaimmin. Ennen vuotta 1990 rikkaimpien tuloista vain alle 15 prosenttia oli pääomatuloja. Nykyään rikkaimman promillen tuloista pääomatulot muodostavat jo 70-90 prosenttia.

Vuosina 1990–2007 parhaiten ansaitsevien 50 000 suomalaisen tulot kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin keskituloisen suomalaisen tulot. Kaikkien suomalaisten tulot kasvoivat 41 prosenttia, mutta hyvätuloisimmalla prosentilla ne nousivat 209 prosenttia. Pienituloisimman kymmenyksen tulot kasvoivat tänä aikana yhdellä prosentilla.

Lue myös:

Kuntaliiton pääekonomisti: Tuloveron progressiivisuus on romahtanut
Kauppalehti: Vain joka kolmas maksaa progressiivista tuloveroa
Veroprofessori: Hallituksen linja edistää tasaverokehitystä
HS: Rikkaiden tulot räjähtivät kasvuun 1990-luvulla
Tutkimus: 1990-luvulla rikkaimman prosentin tulot lisääntyivät räjähdysmäisesti
HS: Suomen tuloerot kasvavat nopeiten

Tuloverotuksen tasaisuudesta

Kirjoittaja: Heikki Hiilamo, Pertti Honkanen

Presidentinvaalihälyn väistyttyä poliittinen keskustelu siirtynee julkisen talouden tasapainottamiseen. Esille nousevat sekä säästöt että veronkorotukset. Molemmissa keskusteluissa yksi tärkeimmistä teemoista liittyy oikeudenmukaisuuteen.

Verotuksessa kysymys on yksinkertaisesti siitä, pitäisikö suuremmasta tulosta maksaa suurempi vero vai onko tasaverotus parempi vaihtoehto. Jälkimmäisellä kannalla tuntuu olevan vain vähän poliittista kannatusta. Yleisesti oikeudenmukaisempana pidetään sitä, että verotus kiristyy tulojen kasvaessa.

Välillinen verotus eli arvonlisävero ja sen kaltaiset kulutusverot edustavat kuitenkin tasaveroa (vaikka todellisuudessa köyhät maksavat suhteessa rikkaita enemmän kulutusveroja). Verotuksen oikeudenmukaisuus voi nykyjärjestelmässä toteutua vain tuloverotuksen avulla. Mutta toteutuuko se käytännössä?

Tarkastelimme asiaa vuoden 2009 tulonjakoaineiston 20 450 henkilön avulla. Tulonjakoaineisto on laadittu kuvaamaan koko Suomen väestöä. Siitä puuttuvat kaikkein suurituloisimmat, mutta se antaa kuitenkin melko tarkan kokonaiskuvan verorasituksen jakautumisesta väestössä.

Kaikki aineiston henkilöt järjestettiin tulojen mukaan nousevaan järjestykseen ja kullekin tuloluokalle laskettiin tuloveroprosentti. Tuloissa otettiin huomioon kaikki veronalaiset tulot, joihin on sisällytetty myös verottomat osinkotulot. Tuloluokat muodostettiin 100 euron välein. Alla olevassa kuviossa tuloluokittaiset havainnot on painotettu. Painottaminen tarkoittaa sitä, että kussakin tuloluokassa on otettu huomioon väestön todellinen määrä tuloluokassa ja laskettu keskimääräinen veroprosentti sen mukaan. Painottamattoman ja painotetun tiedon ero muodostuu siitä, että pienissä tuloluokissa painotetut keskiarvot ovat pienempiä kuin suoraan aineistosta lasketut keskiarvot.

Kuva: Keskimääräinen veroaste (painotettuna) 100 euron tuloluokissa
1 000 – 200 000 euroa 2009 (avaa suurempi kuva)

Kuvio kertoo, että alimmissa tuloluokissa veroprosentti vaihtelee nollan ja lähes 20 prosentin välillä. Tämä johtuu siitä, ettei pienimmistä eläkkeistä makseta lainkaan veroa, mutta toisaalta vielä vähän matalammasta työmarkkinatuesta maksetaan lähes 20 prosentin vero. Työmarkkinatuen muodostaman piikin jälkeen veroprosentti nousee tasaisesti noin 50 000 euron vuosituloihin asti.

Tämän jälkeen hajonta alkaa kasvaa eli tulonsaajien joukkoon ilmestyy huomattava joukko ”vapaamatkustajia”, joiden veroaste on paljon alhaisempi kuin pienempiä tuloja saavilla. Mitä alhaisempi suurituloisen veroprosentti on, sitä suurempi osa hänen tuloistaan muodostuu pääomatuloista. Noin 100 000 euron vuositulojen jälkeen tulonsaajien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti 50 prosentin ja nollan välillä.

Kuviosta ei voi päätellä, ettei nollaveroja tai lähellä nollaa olevia veroasteita olisi myös pienituloisilla. Koska 100 euron tuloluokkiin tulee alhaisimmissa tuloluokissa enemmän havaintoja, nollatapaukset sulautuvat osaksi keskiarvoa. Ylemmissä tuloluokissa on sen sijaan usein vain yksi tapaus, jolloin nollatapaukset erottuvat helpommin. Joka tapauksessa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, että monien hyvin toimeentulevien veroprosentit ovat selvästi alhaisempia kuin pienituloisten.

 

Vierailija

On aika vaikea ymmärtää, miksi se, että jopa keskituloisilla olisi varaa ostaa palveluita on niin kovin vastustettava ja mieltä kuohuttava ajatus.  

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

On aika vaikea ymmärtää, miksi se, että jopa keskituloisilla olisi varaa ostaa palveluita on niin kovin vastustettava ja mieltä kuohuttava ajatus.  

Et sitten lukenut kaikkea.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat