Tunnetteko ketaan joogaan tai johonkin uskontoon akillisesti hurahtanutta? Oletteko koettaneet saada ystavaanne lahkosta irti, ja oletteko onnistuneet? Jos, niin miten?
Kommentit (9)
vaikuttaa ns. hurahtaneelta. Hän ei ole enää oma itsensä. Hän puhuu paljon vähemmän, nauraa vähemmän, on etääntynyt sekä perheestään, että ystävistään.
Entinen lämmin ihminen on pois ja tilalla kylmä ja etäinen jatkuvaa itsetutkiskelua harrastava vieras ihminen.
Olemme hänestä huolissamme, joten todellakin välitämme!! Kaikenlisäksi hän tekee joogasalilla erittäin vaarallisen näköisiä asentoja, valittelee selkäkipua, mutta uskoo joogan parantavan selkäkivut. Kuitenkin kivut alkoivat vasta kun oli edennyt joogaharjoituksessa pidemmälle ja tekee vaativampia taivutuksia!
Minusta tuo alttarikin on aika erikoinen juttu. Väittää ettei jooga ole uskonto, mutta kuitenkin rukoilee alttarin ääressä päivittäin.
Sinulla on ainakin melko puutteelliset tiedot joogasta ja siihen liittyvästä filosofiasta. Ymmärrän huolesi eikä ystäväsi selvästikään ole oikealla henkisen kasvun tiellä, mutta mutu-tieto ei häntä auta.
Luulisin, että kaverisi on muutenkin altis vaikutteille.
Astangajoogassa pyritään saavuttamaan henkinen tasapaino, mutta ei
siinä tunteettomaksi pyritä. Taitaa kaverisi olla altis muillekin riippuvuuksille kuten anorexia etc.?
väittänytkään tietäväni joogasta yhtään mitään. Tiedän vaan nuo mitä kerroin ja tiedän, että alttarikin liittyy jollain tapaa joogaan. Oli miehelleen puolustellut, että joogasalillakin on alttari ja oli ostanut samat intialaiset patsaat mitä sielläkin on.
Minusta ei ainakaan vaikuta ihan harmittomalta harrastukselta. En ymmärrä tuota henkistä puolta, että luonne voi muuttua noin paljon, enkä sen enempää fyysistäkään, että herätään viideltä vetämään 2 tunnin rankka fyysinen suoritus ja siitä suoraan töihin.
Jos joskus näen kaveriani töiden jälkeen, hän vaikuttaa olevan ihan pihalla. On siis niin väsynyt. On vaikea löytää sopivaa kahvipaikkaa, sillä ei kestä enää paikkoja, joissa saa polttaa tai juoda alkoholia. Teen tilaaminenkin on vaikeaa, kun pitää aina olla vihreää teetä soijamaidolla.
ollutkaan, eikä muitakaan riippuvuuksia. Oli iloinen, lämmin, puhelias ihminen ennen, joten tämä muutos on todella suuri. Miehensä on aivan ihmeissään ja todella, todella huolestunut. Lapsetkin aistivat, että jotain on muuttunut. Äiti kuulemma halaa isiä paljon vähemmän. :-(
Joogassa ei ole missään tapauksessa ole pakko nousta viideltä aamulla treenaamaan, voi treenata vaikka kerran viikossa/kuukaudessa, ihan miten tykkää. Itse olen mieltynyt astanga-joogaan koska siinä saa samalla treenikerralla venytyksiä, lihasvoimaa, yleiskuntoa ja henkistä rauhoittumista, treenaan kaksi-kolme kertaa viikosssa, syön tervellisesti( ei kasvisruokaa) ja en omista alttaria koska ei ole olemassa " astangajooga-jumalaa" :) Juon alkoholia silloin tällöin ja olen sosiaalinen!!!
Enneminkin sanoisin (muita joogajia katsoneena), että joogajat ovat hyvinkin ystävällisiä iloisen oloisia!
Mitä jos puhuisit kauniisti kaverillesi, kyllä hän varmaan itsekin ymmärtää, että ei ole mukavaa jos harrastuksesta on tullut pakkomielle.
ketään joogaajaa joka olisi hurahtanut kaverini tavoin?
Onko siellä salilla jotain alttaria? Kaverillani on jotain intialaisia jumalpatsaita, en tunnista niitä, mutta jossain joku tanssiva otus, toisessa norsun näköinen, joku naisen hahmoinen yms. Myös tuoreita kukkia ostaa alttarilleen lähes päivittäin.
Mistä luulet että kaverini on niin hurahtanut jos kerran astangajoogassa yleensä ei tällaisia tapauksia näe? On mielestäsi siis ihan yksilöllistä? Olen kysynytkin kaverilta että miksi käy niin usein eli 6 kertaa viikossa ja aamuisin, niin hän sanoi että haluaa tulla otetuksi vakavasti joogan harrastajana. Ohjaajat ovat kuulemma antaneet ymmärtää että oikea jooga-aika on varhain aamulla ja astangaa kuuluisi oikeaoppisesti tehdä 6 kertaa viikossa. Onko näin?
Intialaiset uskonnot ei liity astangajoogaan muulla tapaa kuin, että astangajoogan perustaja on intialainen.Joogassa nimenomaan painotetaan, että se ei ole uskonto!!
Ja: kyllä niitä kuusi kertaa viikossa treenaavia näkyy munkin salilla, mutta onhan niitä punttis tms- riippuvaisiakin. Jos haluaa treenata astangajooga täydellisien oppejen mukaan niin se on se kuusi kertaa viikossa, mutta yleinen suositus on kolme kertaa viikossa niin kuin muissakin urheilulajeissa jos haluaa, että vaikutus näkyy ja tuntuu.
Ja: salilla on eräänlainen " alttari" joka on sivupöytä jossa budha-patsas. Itse olen pitänyt sitä enemmänkin tunnelmaan luojana (Buddhismi ennemminkin filosofia kin uskonto) siiinä vois yhtä hyvin olla Jeesus tai joulupukki.
Ehkä kaverisi elämä on ollut vailla merkitystä ja hän saa sitä nyt joogasta, mutta on mennyt vaarallisesti ääripähän?
Mikset itse menisi joogan alkeiskurssille niin saisit selville,että se on ihan turvallista:)
Mies joutuu hakemaan lapset päivittäin hoidosta, kun tämä kaveri joutuu olemaan myöhempään töissä kun kerran meneekin sinne myöhempään - joogan vuoksi.
Ennen veti sisäfilettä, mutta nyt ei juo edes maitoa, eikä anna lapsilleenkaan.
Kotona on rakentanut eteiseen jonkin alttaripöydän, jossa on jotain intialaisia patsaita ja siinä rukoilee/meditoi iltaisin.
Kaverin mies on todella huolestunut ja on pyytänyt minulta apua kun ei tiedä mitä tehdä vaimonsa kanssa. Minäkin olen huomannut, että kaveri tuntuu eristäytyvän meistä läheisistään, juoksee vaan jossain jooga-illoissa, eikä vanhat kaverit enää kiinnosta. Hän ei tunnu ymmärtävän huumoria enää lainkaan, nauraa paljon vähemmän, tuntuu leijuvan omassa sisäisessä maailmassaan. Viikoittain tilaa kalliita kirjoja netistä, ostelee tavaraa jooga-kaupasta yms.
Mitä voi tehdä?