Lapsellani on luultavasti epilepsia
Oltiin eilen käymässä mieheni vanhemmilla, kun poikani (10kk) jäykistyi ja lakkasi hetkeksi hengittämästä. Tämän jälkeen alkoi tärisemään ja sen jälkeen hengitti katkonaisesti, jonka jälkeen nukahti. Lähdimme sitten päivystykseen, josta saimme lähetteen sairaalaan. Kaksi lääkäriä tutki pintapuolisesti lapsemme, joista toinen sanoi että pitäisi jäädä osastolle. Täti sitten tuli ottamaan verikokeita ja kun hän työnsi neulan kyynärtaipeeseen, sai lapsemme uuden kohtauksen, tällä kertaa pahemman. Jäimme yöksi, joka meni rauhallisesti ja kun tänään tulimme kotiin, sai hän taas kohtauksen, tällä kertaa lievemmän. Soitimme takaisin lastenosastolle, josta piti soittaa takaisin, että täytyykö lähteä takaisin, mutta tässä on jo mennyt 2.5h eikä soittoa ole kuulunut. Toisaalta minulla on täällä lääkettä ja tiedän mitä tehdä, joten en edes haluaisi takaisin sairaalaan, mutta toisaalta taas tuntuu että lapseni ainakin olisi turvassa siellä.
Ajattelin vain kysyä muilta pienten epileptikoiden vanhemmilta, että kuinka usein on näitä kohtauksia tullut vai vaikuttaako ennalta ehkäisevät lääkkeet tehokkaasti ja missä vaiheessa?
Kommentit (6)
Onpa hyvä kun asia selvisi ja vielä noin hyvin, affakti krampit kun ei ole vaarallisia kuitenkaan...
Hyvää uutta vuotta!
3 epäselvän kohtauksen takia, joista 1 tuli vuosia aiemmin ja 2 peräkkäisinä päivänä. Ihan eka oli tajuttomuuskohtaus, toinen kouristus ja kolmas taas tajuttomuus.
Kaikki kokeet, eeg, magneettikuvaukset käytiin ja vikaa ei löytynyt. Diagnoosi kuitenkin epilepsia, koska selitystä ei keksitty. Kuulema joskus mm otsalohkosta lähtevät kohtaukset on niin pieniä pesäkkeitä, ettei niitä näe edes magneettikuvissa
Poika söi pari vuotta absenori ja stesolid varalla,mutta ainoastaan kuumekouristuksia kovassa kuumeessa tuli pari. Nyt lääkitys loppunut ja lääkärikäynnit myös :)
http://www.epilepsia.fi
http://www.verkkoklinikka.fi/discussion/browse_messages_cust.xsp?SID=C9…
http://www.lastenlaakari.com/25.htm
http://health.groups.yahoo.com/group/epilep/
näiltä saat tn. paremmin vastausta kysymykseesi
Muoriska
Hei!
Aloitettiinko teillä lääkitys epilepsiaa, näkyiko eeg:ssä mitään?
Jos epilepsia lääkitys on aloitettu, menee oma aikaina riippuen lääkkeestä miten vaikutus alkaa, ja lääkkeethän aloitetaan pienestä annoksesta ja nostetaan monesti hitaastikkin. Ja tietenkään kaikki lääkkeet ei käy kaikille, on eroja epilepsia tyypeissä mikä tehoaa mihinkin jne..
Onko teillä kohtauslääkkeenä stesolid? Meidän lapsella kun annettiin stesolidia, se vei kohtaukset vuorokaudeksi, jopa pariksikin pois alkuun.
Meidän lapselle vaikeahoitoinen epilepsia, joka viime aikoina kylläkin ollut kurissa, mutta alku oli todella vaikea. Toivottavasti saatte lääkityksen pelaamaan ja kohtaukset kuriin!
Luminette (siis ennaltaehkäisevä) ja sitten saatiin samaa kun ^teillä, nimeä en nyt muista. Se stelisoid tml, annetaan kohtauksen aikana. Tänään vaikka poika kaatuikin, ei saanut kohtausta, joten ehkä lääkkeet alkaa pikku hiljaa vaikuttamaan.
EEG on perjantaina, silloin selviää että onko epilepsia vai mikä.
Ei olekaan epilepsiaa vaan Affekti kramppeja eli tikahtumista, joka tarkoittaa sitä että lapsella on niin voimakas tahto, että jos satuttaa/ahdistaa/pahoittaa mielen, voi saada kohtauksen, johon kuuluu huuto, hengityksen lopettaminen ja jäykistyminen. Harvemmin kuuluu tuo tärinä, mutta saattaa sitäkin joskus olla. Tikahtuminen menee iän myötä pois.
Mutta ihanaa ettei tarvitse lääkitä koko ikää ja tietää ettei ole mitään vaarallista. Kiitoksia tuestanne