MITÄ MIELTÄ?
miehen isän veli (eli miehen setä) vaimoineen on suurinpiirtein ikäisiämme, hieman vanhempia. olemme miehen kanssa olleet yksissä kolme vuotta ja olemme tunteneet tämän pariskunnan koko sen ajan.
heiltä tuli joulukortti jossa luki Matti Meikäläinen + Sanna
minua loukkaa, etteivät kolmen vuoden tuntemisen jälkeen tiedä/muista sukunimeäni TAI eivät edes ole viitsineet selvittää (selville sen olisivat saaneet yhdellä tekstiviestillä miehen isälle/äidille/ mummulle.) on aika loukkaavaa kyllä.
:( EN laita korttia takaisin.
Kommentit (9)
Miehen puolelta tulee kortteja (miehen suvusta siis), ja joko sukunimeni puuttuu tai sitten on tyyliin Mikko ja Minna Mallikas, vaikka pidin oman sukunimeni naimisiin mennessäni. Naimisissa on oltu vuosia ja yhdessä kymmenen vuotta, että ei pitäisi olla epäselvää, jos olisi kiinnostusta.
Enpä niistä ole enää jaksanut närkästyä. Minulle se vain osoittaa, että olen olemassa lähinnä " Mikon vaimona" , en niinkään omana itsenäni tärkeä ja että minä en itsessään kiinnosta heitä. Itse en näitä mokia laita eteenpäin, sen verran pitää löytää aikaa kortteja kirjoittaessa.
Törkeää suorastaan!
Sinuna lähettäisin heille kortin jossa olisi heidän nimet väärin kirjoitettu. Ja sukuvihat loppuelämäks kaupan päälle.
kortteja noin osoitettuna. Kertoo jotain ihmisestä jos ei osaa ovestamme lukea nimiä...
tuo. aina sama juttu :((
mikä kumma siinä on, että minä tunnen heidäty ja tiedän heidän nimensä, mutta he eivät voi sitä edes selvittää jos kolmen vuoden jälkeen edelleen on epäselvää?
tekisi mieli tehdä ilkeesti ja laittaa kortti samalla lailla:
" Jorma Jormalainen + Sari"
kyllä varmasti vituttaisi tätä lähettäjää joka olettaa että hänet tunnetaan kyllä.
ap
Minä ainakin olen laittanut kaikille ketkä eivät ole naimisissa, niin vaan sen minulle läheisemmän (kaverin/sukulaisen) kokonimen ja kumppanista vaan etunimen. Näin on ollu myös niissä mitä olemme itse saaneet. Myös me olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja lapsikin on tuloillaan, eli aika vakinainen suhde on kyseessä. Itelleni ei tulis mieleenkään loukkaantua tuommoisesta. Luultavasti tilanne on sama jopa naimisiinmenomme jälkeen, koska pidän oman nimeni.....
Minusta se osoittaa että ihmiseltä puuttuu käyttäytymisetiketin tuntemus täysin. Olipa miten fiksu ihminen olevinaan, tuollainen moka osoittaa todellisen sivistyksen puutteen. Itse en tosin enää jaksa loukkaantua noista. T:4
mua todella loukkaa kun sama toistuu, että muka tunnetaan mutta heitä EVVK.
ap
Tietysti lähetät kortin ja asiallisesti kirjoitettuna. Etkö muka ole vielä postittanut? Jos noin läheisiä olette mitä väität, olisi luullut että olisit laittanut postiin jo 15. päivä. Vähän siis epäilen koko tarinaasi jo. Joka tapauksessa en ymmärrä sellaista " minä kyllä näytän sille" -asennetta. T:4
törkeää