iäkkäiden äitien lapset
Millaista teillä on ollut lapsena, jos vanhempanne ovat olleet hieman vanhempia, yli 35 kun saivat teidät? Tarkoitan, jaksoivatko leikkiä, pelata ja touhuta? Jaksoivatko esim. murkkuiässänne olla kiinnostuneita asioistanne? Mietin omaa jaksamistani, jos vielä joskus saisin lapsen. Nykyisinhän on paljon iäkkäämpiä vanhempia, joten esim. koulujen vanhempain-illoissa ei olisi niin kummallista. Mietin kuitenkin lapsen kannalta. Onko se itsekästä hankkia lapsi myöhemmin. Entä nyt, jos teillä on oma perhe, miten vanhemmat jaksavat tukea. Jaksavatko olla joskus lapsenvahtina yms. Eniten tietysti vaikuttaa oma persoonallisuus. Ovathan Madonna, Geena Davis yms. iäkkäämpiä, ja jos pitää itsestä huolta niin varmaan jaksaakin...Mutta omia kokemuksia.
Kommentit (5)
Lapseni ovat 4,5 v ja 2 kk, itse olen 41 v. Jaksan hyvin hoitaa lapset ja kodin, myös leikkiä ja touhuta, ei se todellakaan ole iästä kiinni, vaan halusta, omasta asenteesa/keikkimielisyydestä ja rakkaudesta omiin lapsiin ja perheeseen. Antaessaan saa, sanotaan. Totta on, että omista isovanhemmista ei enää ole apua, yksi mummi 400 km:n päässä. Sitä vain löytää muita konsteja pärjätä. Päivä kerralaann on myös hyvä motto, ei tulevia kannata liikaa murehtia! Onnea omalle ratkasullesi!
Neljä lasta on kasvattanut ja pyöritti vielä omaa yritystä 70 vuotiaaksi, kunnes sairastui Alzheimeriin. Koskaan en olisi omaa äitiä vaihtanut pois! Isäni oli vielä kymmenen vuotta vanhempi ja hyvin jaksoi kurittaa :D
Ei kannata murehtia ikää ja sitä onko liian vanha äidiksi! Äitini sai minut ollessaan 37-vuotias. Nyt olen itse piirun päälle 30v. ja isovanhemmat lähestyvät 70 v. ikää ja vasta tulivat mummoiksi ja papoiksi! Hyvin jaksavat vielä pikkuista hoitaa, ja tekevät sen todella mielellään - olihan sitä pientä jo odotettukin :) Se miten lapsen kanssa menee riippuu paljon persoonasta. Itse sanoisin, että murrosoikä saattoi olla meillä vaikeampi kuin muualla. Näin kolmikymmisenäkin yhä sanoisin, että suvaitsevaisempi olisi pitänyt olla esim. seurustelun suhteen. Ei voi edellyttää, että nuoruus on samanlaista 50-luvulla kuin 80/90 -luvuilla vaan pitää elää tätä aikaa!
eli äitini oli minut saadessaan 35vuotias!
Hän sai vanhimman veljistäni 19 vuotiaana ja toisen 25 vuotiaana ja monet kerrat on verrannut miten jaksoi enemmän hoitaa veljiäni kuin minua ihan pienenä!!Äitinä on ollut minun lapsuudestani asti sairas..on ollut diabeteksestä aiheutuneita sairauksia ja muita terveydellisiä ongelmia!!isäni hoiti minua maataloustöiden ohella kun äiti ei kyennyt ja niinpä olin paljon yksikseni..leikkikavereita ei ollut naapureissa ja veljeni olivat jo isoja.Minun piti ottaa vastuuta ihan pienestä asti ja tehdä paljon töitä joten minulla ei ole ikinä ollut kunnollista lapsuutta tai nuoruutta ja niinpä kaikki sekoilut jäi elämättä mutta ehkäpä minusta siksi kasvoi vahva ihminen,jolle tärkeitä asioita elämässä on koti ja perhe!!
äitini on monet kerrat sanonut että lapset pitää tehdä nuorina kun vielä on terve ja jaksaa..hän onkin onnellinen kun sain esikoisen 20 vuotiaana ja hän näkee lapsenlapsensa kehittyvän vaikka ei pystykkään häntä hoitamaan!!
Ehkäpä tämä antaa ajattelemisen aihetta siitä että aina ei olekkaan terve eikä pysty hoitamaan lastansa mutta sairastua voi minkä ikäisenä tahansa!!!!
Äitini oli just 35 kun synnyin ja ei voi muuta ku kehua näin jälkeenpäin! Ja mulla on kummiskin viä 2 nuorempaa sisarusta. Yhä jaksaa autella,tietty on päiviä,ettei ihan oo kunnos,mutta eihän sitä ole nuoremmatkaan aina vedos :) Ja mummuni,90-vuotias teräsnainen,se se vasta jaksaakin,keksii aina parhaat leikit ja juoksee lasten kanssa piilosilla,että eipä tuo ole niin ikään sidottua tuo jaksaminen :)