Sairaanhoitajat! Onko kaikki sairaanhoitajan työ hektistä ja

Yleensä ehdin pitää hätäisen ruokiksen, joskus ei ehdi ollenkaan ja on päiviä kun ehtii oikein ruokalaan syömään.



Olen työskennellyt n. 40 eri osastolla, hoivalla, palvelutalossa, kotisairaanhoidossa, keskussairaalassa, aluesairaalassa, yksityisellä, eikä missään se työtahti mikään leppoinen ole. En pysty nimeämään mitään työpaikkaa jossa olis normaali työtahti, että ehtis AINA pitämään lakisääteiset tauot.



Miksi sua kiinnostaa tää ala? Töitä riittää se on varma, yt:t ei paljon heiluttele, mut palkka on ankea työtahtiin nähden, eikä mitään etuja ole.



T. Sh joka suunnittelee alanvaihtoa

ja meillä tuo kiire ja hektisyys vaihtelee hyvin paljon päivästä ja potilasmateriaalista riippuen.



Kyllä on päiviä joiden jälkeen olo on kuin jyrän alle jääneellä eikä päivän aikana ole ehtinyt edes vesilasia juoda. Mutta on myös päiviä, jolloin istutaan kahvilla pitkään ja hartaasti ja jutustellaan potilaiden kanssa kaiken maailman asioita.



Oma työni on fyysisesti varsin vaativaa koska hoidan neurologisia potilaita. Heitä käännellään vuoteessa ja nostetaan paljon tuoliin istumaan tai wc-pöntölle. Lisäksi potilashuoneissa tulee liikuttua paljon ja käveltyä käytäviä jopa useampia kilometrejä päivän aikana.



Käytännössä kaikilla osastoilla tulee päiviä jolloin työ on psyykkisesti raskasta ja ahdistavaakin. Joskus syynä on potilas itse, joskus omaiset, joskus taas potilaan kohtuuttoman kurja tilanne. Siinä kohtaa oma ammatillisuus pitää kasassa, mutta kyllähän se silti tuntuu.



Paljon painaa se, millaiseen työyhteisöön päätyy. Jos on hyvä työyhteisö, niin rankkanakin päivänä on silti kivaa. Minun työpaikassani on näin.



Ehkä mun antama kuva työstäni kuulostaa kovin rankalta, mutta itse en sitä koe rankaksi vaikka tosiaan välillä on päiviä jolloin miettii että palkkansa ansaitsisi helpomminkin.



Mun työ on mun suuri rakkaus ja sairaanhoitajuus niin iso osa minua, etten ilmankaan osaa elää. Se on valtavan suuri ilo, kun näkee miten ihminen alkaa toipua hyvin vakavasta (henkeä uhkaavasta) sairaudesta. Tiedät itse olleesi mukana auttamassa häntä siihen pisteeseen ja tiedät myös että jos häntä ei olisi hoidettu niinkuin on hoidettu, hän ei olisi selvinnyt.



Ja minulle tuottaa hyvää mieltä myös se, kuinka kipeä ihminen on hetken aikaa oloonsa tyytyväinen kun kipulääke alkaa auttaa tai suihkun jälkeen on puhdas ja lämmin olo peittojen alla. Tai kun pidit kädestä sitä itkevää omaista joka juuri on menettänyt rakkaansa- ei se mikään iloinen hetki ole, mutta oma voimansa siinäkin on.



En tiedä miten sitä parhaiten tätä työtä osaisi kuvata, en osaa sanoa sopiiko se ap:lle mutta minä rakastan omaa työtäni edelleen. Melkein nelikymppisenä, perheellisenä ja takana 17 vuotta uraa.

Psykiatrialla joutaa istumaan. Työ voi joitakin kuormittaa henkisesti, minua ei juurikaan. Tietenkin on sitten esim. akuuttipuolella esim. väkivallaan uhka ja joskus sitä "meininkiä" riittää, mutta kaiken kaikkiaan mukavaa, useimmiten rauhallistahtista työtä. Eipä niin, ei psykiatriaa juosten voi tehdäkään, ja henkilökuntaa on pakko olla riittävästi turvallisuudenkin vuoksi.