Voisikohan lasten lisääntyneet käytösongelmat johtua liiallisesta varomisesta?
Tuosta satuketjusta tuli mieleen: siloitellaanko elämää, tunteita ja tapahtumia lapsille liikaa? Mitäs jos esim. vanhoissa perinnesaduissa tapahtuu pelottavia asioita juuri siksi, että satumaailmassa niitä voi turvallisesti kohdata ja oppia niihin ratkaisumalleja? Mitäs jos teemme hirvittävän karhunpalveluksen lapsille, kun silottelemme tarinat ja sadut ihan nössöiksi ja hampaattomiksi ja hirviöttömiksi ja sitten tosi elämän julmuus (kiusaaminen, kuolema, epäoikeudenmukaisuus jne) lyö lasta kasvoihin ja siihen ei ole saanut yhtään varautua?
Kommentit (6)
lapsena rakastin satuja. Ja olisi ollut valtava esteettinen ja taidenautinnollinen vääryys, jos äitini olisi lukenut sadut väärin siksi, etten järkyttyisi. Taatusti ristiriidat saduissa ja niiden käsittely auttoivat paljon ristiriitojen käsittelyssä. Olin lapsi kriisiytyneen perheen keskellä... mutta minulla ei koskaan ollut mitään käytösongelmia, pärjäsin hyvin koulussa ja selviydyin lapsuudesta hyvällä itsetunnolla varustettuna. Minulle luettiin paljon ja kaikkea.
Voi olla tottakin.
vaan aikuisille. Niissä käsiteltiin ajankohtaisia, yhteiskunnallisia vääryyksiä, käytännössä siis lasten laiminlyöntiä, lapsiin kohdistuvaa seksuaalista ja muuta hyväksikäyttöä ja suoranaisia lapsenmurhia.
vaan aikuisille. Niissä käsiteltiin ajankohtaisia, yhteiskunnallisia vääryyksiä, käytännössä siis lasten laiminlyöntiä, lapsiin kohdistuvaa seksuaalista ja muuta hyväksikäyttöä ja suoranaisia lapsenmurhia.
Perinteisissä saduissa nimenomaan käsitellään psykologisesti tosia asioita. Hyvän ja pahan taistelua, syvältä idistä tulevia pelkoja syödyksi tulemisesta jne (Kyllä! niitä on jokaisen lapsen alitajunnassa, joka on kaoottinen) jne. Toki minkä tahansa tekstin voi lukea miten tahtoo ja tietysti voi löytää tahtoessaan mitä vain. Itse miellän tuon analogisen lukutavan lähinnä uudempiin satuihin sopivaksi, esim. Ihmemaa Oz tms.
Nykysadussa isi ja äiti on eronneet, Hemppa kulkee kahden kodin väliä eikä kuulu minnekään.
Nykysadussa isi ja äiti on eronneet, Hemppa kulkee kahden kodin väliä eikä kuulu minnekään.
Ja jotenkin tuntuu siltä, että pelottavat asiat sadussa eivät toimi oikein jos niitä ei ole vieraannutettu sadun maailmaan... liian lähellä ne pelottavat asiat vain ahdistavat. Lisäksi sadussa täytyy olla onnellinen loppu. Ei ole tarkoitus, että käsiteltyään pelottavaa asiaa lapsi jää siihen kaaoksen tilaan vaan asiaan täytyy löytää ratkaisu. Juuri noin perinteiset sadut ovat viisaita.
- kuolemaan ei voi kukaan varautua. Se lyö yhtä lailla kasvoille niitäkin, jotka on eläneet sodan, menettäneet lähimmäisiään tai lukeneet karmeita tarinoita koko lapsuutensa.
- kiusaamisesta kuuluukin mennä pois tolaltaan, että se saadaan loppumaan. Kiusaamisen ei pidä kuulua kenenkään normaaliin elämään, ei kiusaajana eikä kiusattuna. Sitä ei pidä sietää eikä siihen pidä tottua.
- lapset harjoittelevat elämän epäoikeudenmukaisuutta joka päivä. He ovat siellä päikkyryhmässä 9 tuntia päivässä, siinä saa jo aika hyvän käsityksen siitä, etteivät asiat mene kuten lapsi haluaisi.