Mitä mieltä?Lapsen hoito ja intensiteetti
Meillä seuraava tilanne:
Keskustelimme tänään miehen kanssa aiheesta, joka perheessämme ajankohtainen. Olen aloittanut osittaisen työskentelyn ja mies saanut enemmän lapsenhoito vastuuta. Sinänsä asia hänelle ihan ok, ehkä jopa mieluisaa sillä aikaisemmin me molemmat olimme lapsen kanssa kotona ja näin me vanhemmat liian tiiviisti yhdessä. Nyt mies alkanut vitsailee asialla, että 2-vuotiaamme ehkä yrittänyt kertoa hänelle jotain, mutta ehkä hän ei ole tilannetta huomannut lukiessaan Hesaria. Hän myös naureskelee että hänen hoidossaan lapsi osaa leikkiä itsenäisesti toisin kuin kanssani. Hän käy myös eräässä leikkipuistossa, koska voi osittain jättää lasta hoitoon sinne tädeille ja ottaa puistoon mukaan itselleen lukemista. Oli käynyt tilanne jossa tädit olivat lähteneet kahvitauolle ja lapsi leikkinyt huoneessa yksin. Tosin isä siis viereisessä huoneessa ja periaatteessa lähellä, näköetäisyydellä. Mies vitsaili siis asiasta tyyliin "oho, siellä se sitten leikkikin yksin, en huomannut". Mitään vaarallista ei toki huoneessa ollut, mutta kyllä itselle nousee karvat pystyyn ajatuksesta.
Miehen mielestä taas minun tapani hoitaa lasta on huono koska kasvattaa "tyrannia joka saa koko ajan huomiota, joka ei sitten myöhemmin pärjää elämässä". Pitää siis antaa lapsen oppia itsenäisyyttä. Olen tavallaan samaa mieltä, mutta olen huolissaan siitä että mies ehkä kuitenkin uppoutuu liikaa omaan maailmaan lukiessaan.
Yhtenä päivänä mies tuli lapsen kanssa kotiin ja ihmettelin eteisessä miksi ihan likomärät sukat. Mies oli ihan äimänä ettei tiedä mistä moinen. Kysyin sitten ottiko itse kengät pois jalasta niin kävikin ilme että lapsella ei ollut kotiin tullessa kenkiä. Ilmeisesti oli riisunut itse ne rattaissa (pidän jopa mahdollisena että mies ei muistanut laittaa koko kenkiä jalkaan) eikä mies ole huomannut koko tilannetta. Taas nousee karvat pystyyn ajatuksesta että lapsemme riisuu kenkiään eikä mies huomaa mitään vaikka siis lapsen kasvot jopa työntäjään päin.
Kun otin esiin huoleni siitä että mies uppoutuu omiin maailmoihinsa mies koki itsensä loukatuksi. Minusta olisikin siis kiva kuulla miten suurella intensiteetillä teillä hoidetaan lasta, kuinka paljon siis 2-vuotias puuhailee omin päin ja kuinka herkästi vastaatte lapsen kutsuun tulla leikkimään ym. Saisi vähän uutta näkökulmaa tilanteeseen.