12-vuotias Vessi-poika

Vessi-poika josta kerrotaan tässä, on koko nimeltään Vessi Osku Jeremia Titov. Vessi on siinä toisessa, aiemmassa tarinassa 18-vuotias asuntolassa asuva nuorimies ja toisessa tarinassa 5-vuotias pikkupoika. Onpa jossakin tarinassa puolivuotias vauvakin. Mutta tässä tarinassa Vessi on iloinen 12-vuotias koulupoika. Vessi asustelee metsän keskellä punaisessa tuvassa äitinsä ja kaksosveljensä kanssa. Talossa on lasitettu kuisti ja talo on puilla lämmitettävä. Vessi viihtyy kotona äitinsä ja velipoikansa kanssa, tutuissa ja turvallisissa kodin arkirutiineissa. Vessillä on nyt lomaa koulusta. Alkoi syysloma. Vessin koulu on Einolan kehitysvammalaitoksen harjaantumiskoulu, jonne Vessi aina arkena kulkee koulutaksilla. Koulunkäynti on Vessille mieluista. Koska Vessi ei osaa puhua, hän iloisena sanoo "Öö-höö!" ja hyppii ja pomppii aina kun näkee taksin tulevan hänet kouluun hakemaan. Mutta nyt ei ole taksi tullut hakemaan, on syysloma. Vessi kiukuttelee aamulla kun taksi ei tule. Vessi on tottunut siihen, että aamulla koulutaksi tulee ja hakee Vessin kouluun. Vessille on niin äiti kuin kaksoisvelikin sanoneet, että nyt on loma ja sen takia taksi ei tule, kun on loma. Ja kotiapulainen joka on loma-aikoina hoitamassa lapsia ja tekemässä muitakin talon askareita, koetti houkutella Vessiä mukaan leipomistouhuihin ja kun kotiapulainen alkoi leipoa, niin Vessi innostui leipomisesta yhdessä kotiapulaisen kanssa eikä se, että taksia ei näykään, enää Vessiä harmita. Vessi naureskelee ja pyörittää taikinaa miten sattuu ja vähän syökin sitä. Vessillä on se omanlaisensa, iloinen ja aurinkoinen hymy ja Vessin äiti ohi kulkiessaan taputtaa Vessiä päähän ja sanoo: "Tämä Vessi on meidän hymypoika!" Sitä Vessi on, kotinsa ilo ja hymypoika. Vessi, se pieni autistinen Downin oireyhtymää sairastava poika. Työläshoitoinenhan se Vessi toki on, pieni, 120 cm pituinen hoikka poika, ehtiväinen ja vikkelä kuin kärppä, jota vahtiessa on oltava silmätkin selässä. Tullut äitiinsä, joka myös on hyvin nopealiikkeinen. Vessillä on lisäksi myös vaipat ja takaapäin kiinnitettävät lappuhaalarit, ettei Vessi saa housujaan auki ja vaippaansa pois. Tämä on välttämätön varotoimi, koska Vessi on kovasti kiinnostunut vaippansa sisällöstä, jos sinne kakkaa tulee ja on useamman kerran leikkinyt kakallaan ja maalannut niin lattian kuin seinänkin kakalla sekä koulussa että kotona. Vessillä on siksi oltava haalari jonka vain aikuinen saa auki ja vaipanvaihdon yhteydessä aikuinen avaa sen haalarin. Vessi nauraa iloisena ja selvästikin nauttii elämästään. Leipoo pullaa kotiapulaisen kanssa ja myös kaksoisveli on tullut leipomaan ja kaksoisveljen(joka on itsekin erityislapsi) kanssa Vessillä tahtoo mennä nahisteluksi ja tappeluksi ja Vessin äitin on pakko erottaa tappelupukarit toisistaan. Kohta Vessi tekee kakan ja se haisee ja Vessin äiti tottunein ottein nappaa Vessin nopeasti kainaloonsa ja kantaa pojan Vessaan. Vessi nauraa, jokeltaa ja leikkii käsillään kun äitinsä kantaa Vessiä vessaan ja avaa haalarin ja housut ja ottaa vaipan pois ja totta tosiaan: kakkahan se siellä. Vessiä kiinnostaisi kovasti se kakka, mutta ei äiti anna Vessin sillä leikkiä vaan laittaa vaipan roskiin ja suihkuttaa Vessin pyllyn nopeasti ja kuivaa sen ja laittaa puhtaan vaipan. Vessi ääntelee ja jokeltaa sitä "Öö-höö"-jokellustaan. Sitten äiti laittaa Vessille puhtaat haalarit ja Vessi saa jatkaa touhujaan. Vessi löytää narunpätkän, jota alkaa pureskella lattialla istuen ja örisee omissa maailmoissaan. Mutta Vessin äiti ottaa Vessin pois siitä touhusta ja vie Vessin katsomaan keittiöön kun pullat, myöskin Vessin pyörittelemät pullat laitetaan uuniin paistumaan. Voi että miten se on Vessin mielestä jännää touhua! :) Vessiä kovasti kiinnostaa ja Vessi on utelias poika. Ja kun pullat on valmiit, Vessi saa mehua ja lämmintä pullaa välipalaksi ja voi sitä hymyn ja ilon määrää pienellä pojalla kun saa kotitekoista pullaa ja kotitekoista mansikkamehua :). Vessi oli vielä 12-vuotiaana hyvin vaikeasti kehitysvammainen. Puhumaan hän ei oppinut koskaan, mutta oppi kuitenkin vähän isompana poikana kertomaan kuvien ja viittomien avulla siitä, mitä haluaa. Ja pääsi 18-vuotiaana aika hyvätasoisten nuorten asuntolaan asumaan. Se oli jo hieno saavutus kun Vessistä ja Vessin taidoista oli kyse. 12-vuotiaana Vessi oli kotipoikana vain ja arkipäivät hän kävi koulua. Vessi tykkäsi kun luettiin kirjoja. Vessin kaksoisveli oli kovasti kiinnostunut villieläimistä ja erilaisista tieteiselokuvista. Vessi ei ymmärtänyt niistä niin paljon kuin veljensä, mutta kuitenkin osoitteli niitä kuvia ja hoki sitä öö-höötään koko ajan. Ja nauroi niille kuville ja jutuille. Ulkona Vessi kävi päivittäin ja oli innokas juoksentelemaan pihassa ja mylläämään syksyllä lehtikasoissa ja talvella laskemaan pulkalla mäkeä. Sellaista, omanlaista ainutkertaista elämää oli kehitysvammaisen Vessi-pojan elämä.