Joskus mietityttää, että olenkohan vähän epävakaa persoonallisuus?!
Onko ihan normaalia että parin kuukauden välein tulevaisuudensuunnitelmat vaihtuu suuresti - esim. välillä ihan hirveän innoissaan ostamassa remontoitavaa taloa, välillä ryhtymässä yksityisyrittäjäksi, välillä aloittamassa uuden alan opiskelut ja jonain toisena hetkenä taas päättää jatkaa nykyistä opiskelua vaikkei se sujukaan? Välillä potee kovaa vauvakuumetta ja seuraavassa kuussa ehkäisee. Läheskään kaikkia suunnitelmiani en toteuta, mutta osan toteutan suurellakin tarmolla ja paneutumisella, myös asioissa usein menestyen niin kauan kuin vain kiinnostusta riittää. Sitten se saattaakin lopahtaa täysin ja homma jäädä kesken.
Onko tää ihan normaalia ja mitä voisin tehdä jos ei ole?
Taustatietona, että olen kahdenkympin puolessavälissä oleva nainen.
Kommentit (14)
En viitsis edes aloittaa oikeasti epävakaista. Siitä vois lähteä, että onko sulla lähes 24/7 sietämätön olo? Masennuskausia? Itsemurha-ajatuksia?
Mies ja lapsi on ja en sentään miestä vaihda kuin paitaa :) Mutta joskus vain tuntuu, että en etene elämässä, koska en osaa valita yhtä suuntaa jota kohden kulkea, vaan poukkoilen sinne tänne...
Masennuskausia on joo tavallaan.
Itsemurha-ajatuksia ei.
Eikä 24/7 sietämätön olo. Oikeastaan viihdyn erittäin hyvin aina kun on taas kerran joku uusi innostus päällä! :P
Mies ja lapsi on ja en sentään miestä vaihda kuin paitaa :) Mutta joskus vain tuntuu, että en etene elämässä, koska en osaa valita yhtä suuntaa jota kohden kulkea, vaan poukkoilen sinne tänne...
sulla on aikaa vielä poukkoilla. Siinä poukkoillessasi huomaat mikä oikeasti kiinnostaa pidemmän päälle ja mikä ei. Ja ikä rauhoittaa poukkoiluhaluja muutenkin.
Mäkin tein ikävälillä 25-30 kaikkia hauskoja toisilleen vastakkaisia juttuja: lähdin Roomaan töihin; ostin itselleni mummonmökin maalta ja ryhdyin erakoksi; lähdin opiskelemaan yhtä alaa ja lopetin; vaihtelin poikakavereita... Nyt olen 38 ja hyvin vakaata omannäköistäni elämää jo elellyt vuosia. En kadu yhtään sitä poukkoilua, se oli hauskaa. Ja tiedänpä monesta asiast amitä en ainakaan halua, esim. sitä hiton korpimökkiä, vihasin sitä ekan vuoden jälkeen ja kyllästyin :D
Mies ja lapsi on ja en sentään miestä vaihda kuin paitaa :) Mutta joskus vain tuntuu, että en etene elämässä, koska en osaa valita yhtä suuntaa jota kohden kulkea, vaan poukkoilen sinne tänne...
sulla on aikaa vielä poukkoilla. Siinä poukkoillessasi huomaat mikä oikeasti kiinnostaa pidemmän päälle ja mikä ei. Ja ikä rauhoittaa poukkoiluhaluja muutenkin.
Mäkin tein ikävälillä 25-30 kaikkia hauskoja toisilleen vastakkaisia juttuja: lähdin Roomaan töihin; ostin itselleni mummonmökin maalta ja ryhdyin erakoksi; lähdin opiskelemaan yhtä alaa ja lopetin; vaihtelin poikakavereita... Nyt olen 38 ja hyvin vakaata omannäköistäni elämää jo elellyt vuosia. En kadu yhtään sitä poukkoilua, se oli hauskaa. Ja tiedänpä monesta asiast amitä en ainakaan halua, esim. sitä hiton korpimökkiä, vihasin sitä ekan vuoden jälkeen ja kyllästyin :D
Vielä viime viikolla mä aioin tehdä tuon saman korpimökkijutun ;) Nyt onkin sitten TÄYSIN eri suunnitelmat.. huoh.
Se ois ihan jees, jos ois ees ammatti... mut eipä oo tullut paskaakaan noista mun überhienon kuuloisista yliopisto-opinnoistani :( Tuntui vähän aikaa ihan kivalta mutta ois pitänyt tajuta lopettaa ajoissa ja vaihtaa alaa. Nyt se tuntuu lähinnä nololta, vaikkei pitäis liikaa ajatella mitä muut ajattelee mun elämäni ratkaisuista.
Mulle on kyllä moni ihminen sanonut että olen oman tieni kulkija eikä mun tarvitsekaan aina mennä täysin rationaalisesti elämässäni.. nyt sitten harkitsen amikseen menoa opiskeltuani ensin monta vuotta yliopistossa - valmistumatta miksikään...
t. ap aka LOSER
Yllättynyt kyllä olen, jos jokaisella 22-27-vuotiaalla on tällaista?! Siis onko tää oikeasti niin yleistä? Miten ihmiset sitten on mun ikäisenä vakityössä ja maksaa sitä omakotitalolainaansa? Vai onko vain osa pari-kolmekymppisistä tällaisia tuuliviirejä?
t. ap
Yllättynyt kyllä olen, jos jokaisella 22-27-vuotiaalla on tällaista?! Siis onko tää oikeasti niin yleistä? Miten ihmiset sitten on mun ikäisenä vakityössä ja maksaa sitä omakotitalolainaansa? Vai onko vain osa pari-kolmekymppisistä tällaisia tuuliviirejä?
t. ap
Mutta kyllä ainakin mun tuttavapiirissä ne oli harvinaisempia jotka 25 v:nä jo olivat vakityössä ja maksoivat omakotitalolainaa. Useimmat vielä opiskeli ja etsi omaa tietään.
Yllättynyt kyllä olen, jos jokaisella 22-27-vuotiaalla on tällaista?! Siis onko tää oikeasti niin yleistä? Miten ihmiset sitten on mun ikäisenä vakityössä ja maksaa sitä omakotitalolainaansa? Vai onko vain osa pari-kolmekymppisistä tällaisia tuuliviirejä?
t. ap
Mutta kyllä ainakin mun tuttavapiirissä ne oli harvinaisempia jotka 25 v:nä jo olivat vakityössä ja maksoivat omakotitalolainaa. Useimmat vielä opiskeli ja etsi omaa tietään.
Niin.. totta. Näin se tarkemmin ajatellen on omassakin tuttavapiirissä. Mitään aivan mullistavan erikoista tai yllättävää ei kukaan ole tehnyt. Tai no yksi tyttö jätti opiskelut kesken, sai lapsen ja ryhtyi sen jälkeen taiteilijaksi, se oli aika erikoista. Mutta pääasiassa ihmiset tuntuu tehneen vain oikeita ratkaisuja ja etenevän johdonmukaisesti tilanteesta A tilanteeseen B. Mä en osaa. :/
t. ap
että opinto-oikeus on ikuinen. Se oli juuri sen takia, että ihmisille haluttiin antaa akateemista vapautta eli tilaa poukkoilulle. Ajateltiin, että akateeminen vapaus kasvatti viisaampia ihmisiä, jotka olivat poukkoilunsa poukkoilleet ja myös siinä sivistyneet.
Nykyään näiden kaikkein viisaimpien ihmisten valmistuminen yliopistosta estetään tasapäistävillä ja kansaa tyhmentävillä "tehostamissäännöillä".
Sillä elät nuoruuttasi maailmassa jossa pitkä ura samalle työnantajalle saati elämänpituinen suhde yhden ja saman ihmisen kanssa (sen soveltuvuudesta riippumatta) ei ole enää itsestäänselvyys eikä edes tavoiteltava asia, ja maailmassa jossa valintoja on valtavasti mutta aikaa rajatusti. On sietämättömän pelottavaa tehdä päätöksiä jotka rajaavat lopullisesti sen mitä ja millainen ihminen sinusta tulee.
Pahimmassa tapauksessa valintojen välillä surffaamisesta tulee elämäntapa :p
t. sinua paljon vanhempi ja edelleen epätietoinen!
että opinto-oikeus on ikuinen. Se oli juuri sen takia, että ihmisille haluttiin antaa akateemista vapautta eli tilaa poukkoilulle. Ajateltiin, että akateeminen vapaus kasvatti viisaampia ihmisiä, jotka olivat poukkoilunsa poukkoilleet ja myös siinä sivistyneet.
Nykyään näiden kaikkein viisaimpien ihmisten valmistuminen yliopistosta estetään tasapäistävillä ja kansaa tyhmentävillä "tehostamissäännöillä".
Aivan, hyvä pointti. Hesarissahan oli hiljattain juttua tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset ovat vasta keskimäärin 25-vuotiaana valmiita tekemään oikean päätöksen loppuelämänsä ammatista. Ja tosiaan, nykyään vielä eletään aikaa jolloin harvempi ihminen tekee samaa työtä koko ikänsä, niinkuin ennen oli tapana.
Sillä elät nuoruuttasi maailmassa jossa pitkä ura samalle työnantajalle saati elämänpituinen suhde yhden ja saman ihmisen kanssa (sen soveltuvuudesta riippumatta) ei ole enää itsestäänselvyys eikä edes tavoiteltava asia, ja maailmassa jossa valintoja on valtavasti mutta aikaa rajatusti. On sietämättömän pelottavaa tehdä päätöksiä jotka rajaavat lopullisesti sen mitä ja millainen ihminen sinusta tulee.
Pahimmassa tapauksessa valintojen välillä surffaamisesta tulee elämäntapa :pt. sinua paljon vanhempi ja edelleen epätietoinen!
Joskus vain tuntuu, että musta ei tule mitään "isona", kun poukkoilen enkä saa asioita loppuun tai taitoja hiottua aivan huippuunsa. Tai suoritettua sitä maisteritutkintoa. Kaipa mun pitää vain varauta olemaan koko loppuelämäni köyhä ja ihan hukassa. :P
Toisaalta tunnen itseäni sen verran, että se esim. opettajan vakituinen virka eläkeikään asti ei kovin pitkään kiehtoisi minua ja pitäisi mun kiinnostusta yllä. Mun on pakko saada vaihtelua aina välillä ja muutettava vaikka muutaman vuoden välein paikkakuntaakin, että elämä pysyy kiinnostavana. Mieheni on samanlainen, mutta toivottavasti en tee hallaa omille lapsilleni tän takia. Tosin ollaan kyllä miehen kanssa suunniteltu, että ennen lasten kouluun menoa kyllä asetutaan jonnekin pysyvämmin.
t. ap
Joskus vain tuntuu, että musta ei tule mitään "isona", kun poukkoilen enkä saa asioita loppuun tai taitoja hiottua aivan huippuunsa. Tai suoritettua sitä maisteritutkintoa. Kaipa mun pitää vain varauta olemaan koko loppuelämäni köyhä ja ihan hukassa. :P
t. ap
Älä nyt tuosta nykyisestä poukkoilusta itsellesi loppuiän ennustetta tee :) Sitten kun poukkoilu ei enää huvita, muutat tapasi ja lopetat sen. Se on ihan täysin mahdollista, tässäkin ketjussa on jo ihmiset kertoneet nuorena poukkoilleensa ja jossain iässä lopettaneensa.
Joskus vain tuntuu, että musta ei tule mitään "isona", kun poukkoilen enkä saa asioita loppuun tai taitoja hiottua aivan huippuunsa. Tai suoritettua sitä maisteritutkintoa. Kaipa mun pitää vain varauta olemaan koko loppuelämäni köyhä ja ihan hukassa. :P
t. ap
Älä nyt tuosta nykyisestä poukkoilusta itsellesi loppuiän ennustetta tee :) Sitten kun poukkoilu ei enää huvita, muutat tapasi ja lopetat sen. Se on ihan täysin mahdollista, tässäkin ketjussa on jo ihmiset kertoneet nuorena poukkoilleensa ja jossain iässä lopettaneensa.
Oli mulla nuorempana myös yletön hinku olla ulkomailla ja tulipa siellä sit asuttuakin sen verran, että nyt ei ole enää mitään tarvetta. Tai ei pakottavaa tarvetta, kyllä mä voisin silti ulkomailla asua jonkin aikaa perheeni kanssa.
Siinä iässähän noita isoja päätöksiä tehdään elämäntyylistä, puolisosta, perheestä jne ja kaikkia vaihtoehtoja on hyvä miettiä. Etköhän sinä siitä muutamassa vuodessa löydä oman polkusi mitä haluat kulkea, kun kokeilet nyt nuorena kaikenlaista :)