Töihin paluu pitkän kotona olon jälkeen. Mielipiteitä kaivataan.

Olen ollut kymmenen vuotta kotona lasten kanssa ulkomailla asumisen ja miehen vaativan työn (mm paljon matkoja, pitkät päivät) vuoksi. Aikoinaan irtisanouduin työstäni ulkomaille muuton vuoksi (piti olla 2-3 vuotta, oltiin 6 v) eikä minulla siis ole työpaikkaa mihin palata. Työpaikkani oli ihan ok vaativuudeltaan, mutt ei vastannut yhtään humanistisen alan koulutustani.



Mieheni mielestä minun ei tarvitse edelleenkään (siis ikinä) mennä töihin vaan voisin pysyä kotona huolehtien kodista, lapsista, miehestäni ja harrastaen mitä itse haluan. Itsellänikään ei ole suurta hinkua töihin, kun lasten päiväkoti/koulu/harrastuskuskaukset ovat sitten edelleen minun vastuullani. Tuntuu kuitenkin, että nuorinmaisemme 5-v olisi valmis päiväkotiin, kun samanikäistä seuraa ei oikein ole ja kerho on vain 2*2tunti/vko ja lapsen päiväkotiin laittaminen ja itse kotona oleminen on Suomessa täysi tabu. Muutenkin saan koko ajan lehdistä ja tältä palstalta lukea kuinka kotiäidit vain velttoilee, lorvailee jne.



Taloudellisesti pärjäämme erinomaisesti , mutta tietenkin, jos mies kuolee tai eroamme minun pitäisi pystyä elättämään itseni ja perheeni (erossa saisin asuntorahat, mutta jollain ruoka ostettava).



Mitä siis tehdä? Pysyä kotona ja nauttia elämästä ja tarjota lapsille "kiireetön lapsuus" vai alkaa hetkiseen aikataulutettuun lapsi hoitoon klo 7 (isommat yksin kouluun) ja kiireellä töihin, takas päiväkodille ennen 17, kotiin, ruokaa, lasten harrastuskuskaiilut elämään? Turha ehdottaa, että mies osallistuu - voi aamulla viedä, mutta ei varmasti ole ikinä päiväkodilla hakemassa.



Ja miten alkaa hakea niitä töitä? Koulutukseni ei vastaa entistä työtäni ja entinen ala on täysin muuttunut, joten sinne paluu tuntuu vaikealta, vaikka ehkä eniten kiinnostavalta.

Mielipiteitä kaivataan, kiitos.