Blogin pitäminen ja kuvien lisääminen netistä
Onko ihan laillista kopioida joltakin nettisivulta kuva, ja lisätä se omaan blogiinsa? Monessa sisustusblogissa varsinkin tehdään näin ilman mitään lähdeviittauksia. Onko se lähdeviittauksineenkaan kuitenkaan sallittua?
Kommentit (14)
No mietin juuri oman blogin kannalta, että haluaisin lisätä sinne joitakin asioita, jotka inspiroivat minua. En kuitenkaan halua tehdä mitään laitonta. Jos itse asiaa järkeilen, niin kuvittelisin että kuvien lisääminen ilman asianmukaisia lähdeviitteitä olisi kielletty, mutta kun niitä ei koskaan oikein näe niin ehkä olen väärässä? Ja jos kuvia saa lisätä ilman viitteitä, niin en jaksaisi nähdä vaivaa niiden lisäämiseksi.
Onko ihan laillista kopioida joltakin nettisivulta kuva, ja lisätä se omaan blogiinsa? Monessa sisustusblogissa varsinkin tehdään näin ilman mitään lähdeviittauksia. Onko se lähdeviittauksineenkaan kuitenkaan sallittua?
Edes kuvalähteen mainitseminen ei tee siitä laillista.
Kuvan julkaisemiseen TARVITAAN _AINA_ KUVAN TEKIJÄNOIKEUDEN OMISTAJAN LUPA. Ihan aina. Piste.
Bloggarithan (muun muassa) tätä lakia rikkovat aika suvereenisti. Mutta tuohan on sellainen asia, että eihän sitä kukaan oikeasti voi valvoa.
Kuvalähde pitäisi aina ilmoittaa.
Siis mistä kuvat otettu.
Kuvan julkaisuun tarvitaan kuvan tekijänoikeuden omistajan LUPA. Pelkkä lähdemaininta ei riitä, se on ihan sama kun sitä ei oliskaan.
Tekstiähän saa kopioida, jos laittaa alkuperäislähteen, miksi sama ei päde kuviin?
Tekstiähän saa kopioida, jos laittaa alkuperäislähteen, miksi sama ei päde kuviin?
Kun itse tein lopputyötä, niin suoriin kirjallisiin viitteisiin oli oma käytäntönsä. Kuvat olivat jo tuolloin minulle hieman epäselvä asia. Teinkin silloin niin, että tein itse uuden kiva, jonka mallina käytin alkuperäistä, ja laitoin sitten kuvan alle lähdeviitteen. Joissakin valokuvissa tuo onkin jo hankalampi toteuttaa :D
Tekstiähän saa kopioida, jos laittaa alkuperäislähteen, miksi sama ei päde kuviin?
Mutta näin se vaan on. Ja ihan syystäkin.
Olisko sinusta reilua, että jos olet valokuvaaja ja hankit palkkasi kuvaamalla, joku kuvittaa vaikka mainoksen tai nettisivunsa sinun ottamilla kuvilla. Ilmaiseksi ja sinulta mitään kysymättä.
Veikkaan, että et tykkäisi...
ja päädyin sellaiseen ratkaisuun että laitoin uuden inspiraatioblogin vain itselle ja salasanan taakse. Sinne kopsaan kylmänrauhallisesti kuvat netistä ja jopa kamerakännykällä lehdistä tai kaupoista :)
Kun ei tuota blogia kerran kukaan muu näe niin hällä väliä.
Tekstiähän saa kopioida, jos laittaa alkuperäislähteen, miksi sama ei päde kuviin?
Ei tekstiäkään saa kopioida ilman lupaa! Tekstistä saa lainata osia esim. kommentointia varten, mutta vaikkapa kokonaisen runon kopioiminen omaan blogiin on laitonta.
Samoin vaikkapa laulujen sanoja ei saa julkaista ilman lupaa.
Lähteen mainitseminen ei anna kopiointilupaa!
Näitähän tosin rikotaan jatkuvasti.
Linkkien lisääminen on sallittua, mutta mitenhän on sellaisen linkin kanssa jossa kyseisen linkin takaa löytyvä kuva näkyy? Eli linkki ei olisi url-muodossa vaan kuvamuodossa.
ei auta kuin etsiä Creative Commons -lisenssillä varustettuja kuvia Flickr.comista tai Googlesta. Ei todellakaan kopioida mitä sattuu satunnaisia kuvia netistä.
tätä tarkoitusta varten.
CC-licensed, var så god.
Aiotko kuvittaa oman blogisi vai oletko muuten innostunut lain toteutumisesta internetissä?