Lestadiolaisperheen 10. lapsi, olitko onnellinen lapsena?
Kaipasitko äitiä enemmän mitä äiti sinua ehti hoitaa?
Kommentit (11)
Äiti ehti hoitaa. Kun synnyin, meitä oli kolme alle kouluikäistä, loput koululaisia ja äiti kotona. Ei kaikki ole pieniä yhtä aikaa, vaan jos on kymmenen lasta, väkisinkin osa on jo toisella kymmenellä ja osan ajasta koulussa tai kavereilla tai harrastuksissa. Sain vanhemmiltani paljon syliä ja hoivaa ja isoilta sisaruksilta. Aina olin jonkun sylissä hellittävänä ja aina oli leikittäjiä ja leikkikavereita.
ja hänen jälkeensä syntyy vielä 10. Olitko onnellinen lapsena.
Vanhemmat olivat yli 40 saadessaan kkuopuksen. he olivat hieman kypsyneet ja tasapainoisempia. Itse olen toiseksi vanhin lestadiolaiskodin lapsi ja jouduin seuraamaan sivusta kun äiti tuli yhä uudelleen raskaaksi. tiesin että ei äidillä tule enää koskaan olemana aikaa huomioida minua. isä ei ollut koskaan kotona. Olin aika yksinäinen lapsi 13-lapsisessa perheessä. Suurperhettä idealisoidaan usein. ei ymmärretä että se on lapsen näkökulmast ataistelua jossa vahvin voittaa.
Lapsuudesta muistan sen että säännöt olivat tiukat ja kuri ankara. Isä oli todella ankara ja osallistui erittäin vähän lasten- ja kodinhoitoon. Isä jäi etäiseksi. Isä on muistikuvissani aina poissa kotoa. Sisarusten kesken oli kova kilpailu, mutta oli myös paljon iloa ja tukea toisista. Tunsin että lasten persoonallisuuksiin ja lahjakkuuksiin ei ehditty kiinnittää huomiota. Koulutehtävät piti kuitenkin tehdä aina huolella ja koulunumeroita vanhemmat seurasivat tarkasti jokaisen kohdalla.
Kahta siskoani sekä minua kannustettiin opiskelemaan opettajiksi, syytä en tiedä, koska yhtä selvää oli että tytöt hankkisivat nuorina perheet. Veljet kouluttautuivat pitkälle, kahdesta on tullut tohtoreita (nyt joku jo tunnistanee meidät :D). Siskoni perustivat perheet heti lukion jälkeen ja jäivät kotiin. Äiti oli tarkka ja huolellinen vanhempana ja olimme aina siisteissä ja puhtaissa vaatteissa ja muistan että ennen seuroja äiti aina tarkisti että "kynnet on lyhyet, kädet puhtaat ja kengät kiiltävät".
Myöhemmin valitettavasti välit sekä vanhempiin sisaruksiin että vanhempiini kärsivät siitä että halusin kipeästi irtautua yhteisöstä ja muutin pois pohjoisesta.
Kiitos mielenkiintoisesta muistelusta.
Myöhemmin valitettavasti välit sekä vanhempiin sisaruksiin että vanhempiini kärsivät siitä että halusin kipeästi irtautua yhteisöstä ja muutin pois pohjoisesta.
Tuttua, surullista. Kohdallani kävi juuri samoin.
Kallisarvoista olisi jo olisi läheisyys suuren sisarusparven kanssa mutta sitä ei ole. Ehkä sitä ei voikaan olla?
Seuraan aina kateellisena kun pienemmistä perheistä kotooisin olevat sisarukset järjestävät yhteisiä tapaamisia, synttreitä, nimipäiväpiknikkejä ja muita pikku pippaloita ja huolehtivat että lapset saavat hyvät yhteydet serkkuihin. Että seuraavalla sukupolvella on myös tukea toisistaan.
Tätä ei sellaiselle suoda joka on jättänyt vl liikkeen uskomuksent taakseen.
Olin 7. lapsi, jälkeeni syntyi vielä 6 lasta. En saanut paljon huomiota enkä hellyyttä, emme matkustelleet koskaan, en saanut koskaan uusia vaatteita tai leluja, nuorena aikuisena en saanut koskaan rahallista tai muuta tukea itsenäiseen elämään. Perusasiat toimivat (esim. säännölliset nukkuma- ja ruoka-ajat, puhtaat vaatteet) ja vauva-aikana sain varmaan tarpeeksi huomiota ja rakkauta, niin että ihan täysipäinen minusta tuli.
Positiivista sisarusten määrässä olivat sisarukset leikkikavereina sekä läksyjen teossa auttajina.
joo ja viimeisen kommettiin, me vietettiin aina kesät yhdessä serkkujen kanssa =)
ne oli mahtavia kesiä ja muistellaan aina lämmöllä kuinka yöllä pelattiin korttia mummolassa ja mummo piilotti telkkarin kaken ettei voida pelata nintendoa
ja pelattiin yhdessä sekapehmistä, ku ei ollut keinuja ja naapurin poika suuttui ja lähti kotiin aina kun jäi....
ja nytkin ovat serkut lapsemme kummeja ja keilaamaan ollaan kutsuttu huomenna =) jos olisi iso perhe niin ei mummolle oltaisi edes mahduttu serkkujen kanssa yö-kylään...
Lapsuudesta muistan sen että säännöt olivat tiukat ja kuri ankara. Isä oli todella ankara ja osallistui erittäin vähän lasten- ja kodinhoitoon. Isä jäi etäiseksi. Isä on muistikuvissani aina poissa kotoa. Sisarusten kesken oli kova kilpailu, mutta oli myös paljon iloa ja tukea toisista. Tunsin että lasten persoonallisuuksiin ja lahjakkuuksiin ei ehditty kiinnittää huomiota. Koulutehtävät piti kuitenkin tehdä aina huolella ja koulunumeroita vanhemmat seurasivat tarkasti jokaisen kohdalla.
Kahta siskoani sekä minua kannustettiin opiskelemaan opettajiksi, syytä en tiedä, koska yhtä selvää oli että tytöt hankkisivat nuorina perheet. Veljet kouluttautuivat pitkälle, kahdesta on tullut tohtoreita (nyt joku jo tunnistanee meidät :D). Siskoni perustivat perheet heti lukion jälkeen ja jäivät kotiin. Äiti oli tarkka ja huolellinen vanhempana ja olimme aina siisteissä ja puhtaissa vaatteissa ja muistan että ennen seuroja äiti aina tarkisti että "kynnet on lyhyet, kädet puhtaat ja kengät kiiltävät".
Myöhemmin valitettavasti välit sekä vanhempiin sisaruksiin että vanhempiini kärsivät siitä että halusin kipeästi irtautua yhteisöstä ja muutin pois pohjoisesta.
lestadiolaisperheen lapset ovat aika häiriintyneitä mitä nuorempia ne ovat. On levottomuutta jne
lestadiolaisperheen lapset ovat aika häiriintyneitä mitä nuorempia ne ovat. On levottomuutta jne
Siis jos ovat perheen nuorimmasta päästä. En sitten tiedä ovatko vanhemmat jo väsyneitä vai miksi näin
Kiitos mielenkiintoisesta muistelusta.
Myöhemmin valitettavasti välit sekä vanhempiin sisaruksiin että vanhempiini kärsivät siitä että halusin kipeästi irtautua yhteisöstä ja muutin pois pohjoisesta.
Tuttua, surullista. Kohdallani kävi juuri samoin.
Kallisarvoista olisi jo olisi läheisyys suuren sisarusparven kanssa mutta sitä ei ole. Ehkä sitä ei voikaan olla?
Seuraan aina kateellisena kun pienemmistä perheistä kotooisin olevat sisarukset järjestävät yhteisiä tapaamisia, synttreitä, nimipäiväpiknikkejä ja muita pikku pippaloita ja huolehtivat että lapset saavat hyvät yhteydet serkkuihin. Että seuraavalla sukupolvella on myös tukea toisistaan.
Tätä ei sellaiselle suoda joka on jättänyt vl liikkeen uskomuksent taakseen.
Minä vanhin 15-lapsisesta perheestä. Meillä lämpimät välit sisarusten ja myös vanhempien kesken, osa lapsista vielä pieniä, osalla jo oma perhe, kaikki eivät ole enää uskovaisia. Sisarusten kesken vahditaan ristiin toisten lapsia, murkkuikäiset tienaavat kivasti kun käyvät välillä meillä vanhemmilla sisaruksilla auttelemassa. Pienemmät tulevat lomilla kylään ja yökylään, hemmotellaan heitä sitten oikein olan takaa :)
Toki olen kotitöitä joutunut aina tekemään ja myös vahtimaan pienempiä. Itselläni on nyt lapsia ja tuntuu että perhe-elämä on kohtuullisen helppoa, yllätyksiä ei ole tullut (esim. se että pikkulapset sotkevat kauheasti, oli eräälle kaverilleni aivan uutta).
En usko että hellyyden ja hoivan saanti on riippuvainen lasten lukumäärästä niinkään paljon kuin vanhempien luonteesta. Tunnen esimerkkejä useista ääripäistä.
Olin 7. lapsi, jälkeeni syntyi vielä 6 lasta. En saanut paljon huomiota enkä hellyyttä, emme matkustelleet koskaan, en saanut koskaan uusia vaatteita tai leluja, nuorena aikuisena en saanut koskaan rahallista tai muuta tukea itsenäiseen elämään. Perusasiat toimivat (esim. säännölliset nukkuma- ja ruoka-ajat, puhtaat vaatteet) ja vauva-aikana sain varmaan tarpeeksi huomiota ja rakkauta, niin että ihan täysipäinen minusta tuli.
Positiivista sisarusten määrässä olivat sisarukset leikkikavereina sekä läksyjen teossa auttajina.