Lapsi ei haluaisi harrastaa MITÄÄN. Miten pitäisi toimia?
7v liikunnallisesti lahjakas lapsi. On harrastanut pienestä asti liikuntaa. Nyt ollut kaksi liikuntaharrastusta, toisen on jättämässä pois. Nyt vain kevään tullen on alkanut puhumaan ettei haluaisi harrastaa mitään.
Tämä nykyinen harrastus on sellainen että 2 kertaa viikossa on treenit, sen lisäksi pelejä. Tuntuu väsähtäneen kaikkeen. Haluaisi vain juosta ulkona kaverin kanssa.
Mitä tekisitte? Antaisitteko lopettaa kaikki harrastukset?
Kommentit (15)
En mä laittais harrastamaan mitään säännöllistä jos ei halua. Sen sijaan pitäisin huolen että perheenä harrastettais yhdessä. Tällä viikolla uimaan, ens viikolla metsäretkelle, sitten pyöräilemään jne..
Vanhepana on sitten vaikea aloittaa enään mitään ja olisihan se parempi että olisi joku harrastus. Mä en ainakaan halua että lapsi notkuu vaan jossain isomapna. Tokihan ne nyt pieninä leikkii ja pelailee pihoilla, mutta aika äkkiä se muuttuukin sitten ihan muuksi hengailuksi kun ikää tulee.
jos on harrastusväsymystä. Mutta minä olen myös sillä linjalla, että joku ohjattu harrastus (tai muu harrastus, en laske pleikkaria tms. harrastukseksi). Ettei mene pelkäksi notkumiseksi.
Riippuu aika paljon lapsestakin.
Minulla on energinen ja villi 8-vuotias poika. Hän juoksisi kaikki iltapäivät ja illat kavereiden kanssa ulkona. Ihan kiva, mutta siinä on aika paljon vaan lorvimista paikallisen kaupan nurkilla ja jossain vaiheessa meni jopa karkin varastamiseksi kaupasta. Joo, ei ole kyse murrosikäisestä, uskokaa tai älkää. Kyllä noi lapsetkin osaavat jengiytyä ja maleksia siinä kuin vanhemmatkin.
Haluan että hän suuntaa aikaansa johonkin rakentavampaan, varsinkin kun energiamäärä on suuri, sitä pitää purkaa johonkin.
Haluatko että lapsesi vain notkuu kylillä? Kyllä niitä kavereita ehtii tavata vaikka yksi harrastus olisikin.
Itselläni oli kausia lapsena, jolloin halusin "vaan olla" ja harrastaa oman fiiliksen mukaan, ei mitään säännöllistä pakkopullaa niin kuin joku harrastus joskus tuntui olevan. Niin toimin oikeastaan vieläkin. En pakota itseäni lenkille, salille jne. mutta harrastan silti monta kertaa viikossa.
Antaisin lopettaa ja juosta vapaa-aikana kavereiden kanssa.
Lapsikin on ihminen jolla on vapaa tahto. Miksi ihmeessä pitäisi ketään pakottaa harrastamaan. Lapselle voi ehdottaa, mutta lapsi itse päättää osallistuuko. Mietipä jos sinut pakotettaisiin harrastamaan jotain mitä et halua.
Joka olisi kiva ja josta tykkäisi. Itse saa kokeilla ja sitten valita. Mutta ihan mitään tekemättä ei jäädä.
Tänään huvittaa ja se on tosi kivaa, huomenna ei jne. Aloitettaisiin tuota ja lopetettaisiin tätä.
Siksi en haluaisi kovin herkästi näitä lopettamisia, koska mieli muuttuu hetkessä.
t. ap
ainakin yksi harrastus ottaa. Johan kouluikäinen tekee ja touhuaa, kun käy koulussa. Eli ei ne mitään tekemättä ole...?
Joka olisi kiva ja josta tykkäisi. Itse saa kokeilla ja sitten valita. Mutta ihan mitään tekemättä ei jäädä.
Joka olisi kiva ja josta tykkäisi. Itse saa kokeilla ja sitten valita. Mutta ihan mitään tekemättä ei jäädä.
Minusta on kamalaa, etä jo 7-vuotiailta vaaditaan suorittamista! Tuon ikäisen harrastukset ovat kavereiden kanssa leikkistä ja pelaamista yms. Eivät lapset tarvitse ohjattuja, säännöllisiä harrastuksia. Monet aikusietkin haluavat harrastaa silloin kun heille istelleen sopii. Esim. käydä uimasssa, lenkillä, lukea kirjaa, tehdä käsitöitä. Nekin ovat hyviä harrastuksia, vaikkei niitä mikään taho järjestä tiistaisin klo 17.00.
Jotenkin tuntuu, että av-palstalla harrastuksiksi luetaan tosiaan vain ohjatut, säännölliset harrasteet - ja niissä kilpailu. Pienelle lapselle säännöllinen koulu tuo jo tarpeeksi aikataulua heidän elämään.
Moni sanoo lasten harrastuksista, että pitää aloittaa nuorena menestyäkseen. Onko enää mahdollista vaan harrastaa ilman mitään suoritteita? Toki vie koulukin veronsa varsinkin, kun koulutaival on vasta alkanut.
ja jos kiinnostus lopahti, sain sen myös lopettaa. Olen lapsena kokeillut lukemattomia harrastuksia ja kaikista niistä kokeiluista on ollut hyötyä! Ja koskaan ei mistään harratseesta tullut pakkopullaa, koska vanhemmat eivät niihin pakottaneet.
Tänään huvittaa ja se on tosi kivaa, huomenna ei jne. Aloitettaisiin tuota ja lopetettaisiin tätä.
Siksi en haluaisi kovin herkästi näitä lopettamisia, koska mieli muuttuu hetkessä.t. ap
yksi harrastus, jonka saa itse päättää. Jos poika itse saisi päättää niin pelaisi tietokoneella kaiket päivät. Mielestäni se ei ole hyvä harrastus. Sitten kun ei saa kotona pelata niin lähtee kaverille pelaamaan. On sitten edes pari päivää, kun tekee jotain viisasta.
Tietsikka ja pleikka ainoina harrastuksina ei riitä koulun lisäksi. Siksi haluan että harrastavat, edes jotain.