Synnytyksen jälkeinen vierastulva....

Minusta miesten tulisi ottaa tässä ohjat ja kieltää kaikki vierailijat suoraan, jos äiti kertoo, ettei jaksa heitä vastaan ottaa. Alussa on niin väsynyt ja kaikki on uutta, että on mielestäni kohtuutonta rynnätä kutsumatta. Pahimmillaan äiti uupuu ja kierre synnytysmasennukseen on valmis. Ensimmäiset päivät ja viikothan on normaalia olla itkuinen, väsynyt (babyblues).



Minua otti päähän, että anoppini ponkaisi väkisin meille kyläilemään päivä sen jälkeen kun oltiin kotiuduttu. Sairaalaan olisi mielellään saanut tulla vierailemaan, mutta sinne ei vaivautunut. Tilanne oli vielä erityisen vaikea, sillä vauva tuli reippaasti keskosena ja kaikki oli kotonakin ihan kaaoksessa, saatika sitten omasta päästä. Sanoin miehelleni, etten jaksa nyt vieraita ja että olisivat tervetulleita parin päivän päästä. No, saivat silti tulla. Olin niin väsynyt, että lähdin jollain verukkeella kaupassa käymään, jotta ei tarvitsisi vieraita jaksaa. Istui metsässä itkeskelemässä ja odottelemassa, että missä vaiheessa voin kotiin mennä. Tiedän, tosi naurettavaa, mutta muistanette mielialan noina ensimmäisinä päivinä.



Seuraavan kerran anopin piti tulla juuri silloin, kun minulla oli rintatulehduksesta johtuva korkea kuume. Ja ei puhettakaan, että olisi tuonut mitään rotinoita tai muutenkaan muistanut synnyttänyttä äitiä. Joka kerta odotti sen sijaan, että pöytä oli meillä koreana.

Meille saa kerjätä vieraita kylään, eikä silti meinata tulla. Ollaan vissiin sitten niin mitättömiä ihmisiä ettei ketään kiinnosta, ei edes omia vanhempia.

Minä taas koin asian niin, että olis ollu mahtava jos kaikki vieraat ois tullu heti kahen - tai edes kolmen päivän sisällä käymään! Ja sen jälkeen oltais saatu alottaa arki vauvan kanssa. Mutta ei, porukkaa riitti noin kolmen viikon ajan niin, että suunnilleen joka toinen päivä kävi 1-3 vierasta. Ja sitte niinä päivinä jolloin ei olis vieraita tullu, tuli appivanhemmat. Tuoreella isällä meni isyysloma kahvia keittäessä...



Tämän tulevan vauvan kohdalla, ajattelin ilmottaa ihmisille että tulkaa heti(!) taikka ristiäisten jälkeen!!

Meitä kävi katsomassa vain lähimmät sukulaiset ja ystävät, ja minusta oli ihana näyttää vauvaa kaikille. Imetinkin aivan tyynesti siinä sohvalla, enkä todellakaan häärinyt ja passannut ketään. Mies keitti kahvit ja teet ja pakkasesta laitettiin pullaa, ja suurin osa toi tuomiset tullessaan. Oli ihanaa, kun ihmisiä kävi katsomassa pientä ihmettämme. Olin aivan onnenhuuruissa ja halusin näyttää onnen kaikille :) Oi niitä aikoja, oikein haikeus valtasi, kun muistelin. Baby blueskin vaivasi, mutta se helpotti aina kun oli enemmän seuraa.

Appivanhemmat kävivät katsomassa vauvaa, eikä oikeastaan kukaan muu. Sanoin miehen sukulaisille, työkavereille ja parille ystävälle, että sopii tulla kyllä kyläilemään, mutta kukaan ei tullut, kun halusivat että saan olla rauhassa vauvan kanssa ensimmäiset viikot. Oli muuten pitkiä viikkoja, kun mies oli töissä ja ulkona paikkui pakkanen, eikä kukaan uskaltanut tulla häiritsemään juuri synnyttänyttä äitiä. Vauva vaan nukkui päivät ja mä homehduin sisällä.



Ja sama se oli oikeastaan, kun toinen lapsi syntyi. Silloinkin olisi kaivannut seuraa ja varsinkin sitä, että joku olisi hetken leikittänyt isompaa, kun pikkuinen roikkui tissillä.



Ja edelleen kaikki vieraat ovat tervetulleita meille. Minusta vieraista ei ole juurikaan vaivaa. Nämä päivät täällä kotosalla on niin helvetin pitkiä, että kyllä on ihana kun joku joskus uskaltautuu kyläilemään.

Toviottavasti viikon sisällä synnytän. kiva olis jos kävis vieraita, mut ei meillä käy muutenkaan. Ja ei tää viiden enää ees kiinnosta ketään. Ei tulvi edes onnittelukortteja postilaatikkoon.

ettei saa tulla, koska olin niin huonossa kunnossa. Ja siis olinkin, en myöskään jaksanut puhua puhelimessa, ja pidinkin sitä äänettömällä.

Joo en siis kiellä ollenkaan tulemasta mutta mulla ei ollut kauheen helppo synnytys ja olisin pari päivää ainakin halunnut olla ihan rauhassa...Vierashanat kun sai avattua,en muista ekasta kahesta viikosta yhtään mitään koska meillä oli koko ajan joku..pidän vieraista mutta rajansa kaikella.Ja se että luulisi appivanhempien kunnioittavan sitä mutta ei...

oli tosiaan tuo kun väkeä lappasi jatkuvasti ensimmäisten kolmen viikon aikana kylässä. Meillä sattui vielä sillä tavalla että miehen isommat lapset olivat meillä nuo kaksi ensimmäistä viikkoa joten myös miehen exän sukulaisia kävi meillä tosi paljon ensimmäisinä kahtena viikkona. Kieltääkään ei oikein voinut sillä isot lapset käyvät meillä vain harvoin ja kaikki molemman puolen sukulaiset haluavat aina nähdä isoja lapsia silloin.



Omat sukulaiseni tulivat suurin osa vasta ristiäisten aikaan sillä heille pystyin sanomaan, että jos tulisivat vasta vähän myöhemmin.

Ensimmäistä lasta tultiin katsomaan oikein sairaalaanki saakka sankoin joukoin mutta toinen ei ollut enää niin ihmeellinen että siitä kovinkaan moni olisi jaksanut innostua. Ensimmäisen kohdalla tuli kukkapuskaa ja vaatepaketteja mutta toinen sai tyytyä muutamaan korttiin ja pariin sukulaisten kukkalähetykseen. Eli ei huolta, luultavimmin saat olla aika rauhassa :)

eikä oikein niiden jälkeenkään. Todella rauhassa ja yksin sain olla. Jos soittelin ja pyysin käymään, niin sanoivat niin sukulaiset kuin tututkin, että tullaan sitten ristiäisiin / ristiäisten jälkeen, että saat rauhassa tutustua vauvaan, ei haluta olla vaivoiksi.



Olin todella kade, kun vauvakerhossa äidit kertoivat, miten heillä kävi vieraita melkein joka päivä, toivat tarjoilut tullessaan, riitti, että kahvit keitti. Minä olin en muita edes nähnyt lukuunottamatta kaupassakäyntiä miehen kanssa illalla, vauva mukana tietty silloinkin.

oli anoppi valmistanut koko perheelle pizzaa ja tuonut sitä meille ison pellillisen.

ja kukkia oli pöydällä, muutkin vieraat olivat tuoneet niitä.

Ja joitain vaatteitakin oli jo tuotu.



Oli ihana tulla kotiin, kun oli niin ihanasti huomioitu!



Molempien lasten syntymän jälkeen oli näin!



Vieraita olisi saanut käydä vaikka enemmänkin, monet arastelivat alussa tulla...

Olin 2 viikkoa laitoksella ja valvoin siitä suurimman osan. Sitten oli koko suku änkiämässä heti. VAIKKA tein selväksi, ettei haluta vieraita ainakaan viikkoon.



Nyt odotan toista ja olen sanonut sukulaisille, että ensimmäisen kuukauden haluan olla rauhassa vauvan kanssa, naureskelivat kun sanoin niin, niin kerroin, että VIDUTTI niin maan perkuleesti viimeksi ku ei saatu olla rauhassa, vaikka puhelimet oli kiinni, ovikello pois päältä ja ovi lukossa. TULIVAT IKKUNAAN KOPUTTELEEN! Sairasta.

Olin 2 viikkoa laitoksella ja valvoin siitä suurimman osan. Sitten oli koko suku änkiämässä heti. VAIKKA tein selväksi, ettei haluta vieraita ainakaan viikkoon. Nyt odotan toista ja olen sanonut sukulaisille, että ensimmäisen kuukauden haluan olla rauhassa vauvan kanssa, naureskelivat kun sanoin niin, niin kerroin, että VIDUTTI niin maan perkuleesti viimeksi ku ei saatu olla rauhassa, vaikka puhelimet oli kiinni, ovikello pois päältä ja ovi lukossa. TULIVAT IKKUNAAN KOPUTTELEEN! Sairasta.

No huhhu,siinä oli kyllä törkeyden huiput...Mutta samaa teki mun appivanhemmat,ovi lukossa yms. niin sitten tultiin sillä vara-avaimella joka on annettu heille hätää varten..Huusivat vaan ovelta että MEI TULTIIN TAAS...eikä heitä hirveesti se haitannut vaikka mulla oli mun omia kavereita kylässä :( -ap-

Molemmilla kerroilla anoppi majoittanut itsensä appiukon kanssa tiiviisti ihan yökylään pariksi päivää. Apua ei heistä juuri ollut, anoppi tunki naamansa vauvan naamaan kiinni "kylläpä se ape maittaa!" imetyksen ollessa käynnissä jne.



Ja toisen lapsen kohdalla miehelle painotin, että YKSI ASIA MITÄ VAADIN ON SE, ETTÄ ANOPPI EI OLE SIELLÄ. Ei mennyt perille. Anoppi istui meidän ajoväylällä naama hapankorppuna, kun joutui kuumassa säässä odottelemaan.