Voinko oikeasti olla näin persoonallisuushäiriöinen?
Luin tällaista listaa http://www.poliklinikka.fi/hyvan-mielen-kanava/artikkelit/persoonallisu… ja valehtelematta noista "oireista" päätellen voisin kärsiä useampaakin noista. Ainakin epäluuloista, eristäytyvää, tunne-elämältä epävakaata, huomionhakuista, vaativaa ja estynyttä persoonallisuutta/persoonallisuushäiriötä. :|
Varmaan kaikkien luonteessa on ripaus jokaista piirrettä, mutta tuntuu että minun elämässäni moni noista asioista on hallitsevia.
"tyypillistä ajatella asioiden yksityiskohtia, sääntöjä, listoja, järjestystä, organisaatiota ja aikatauluja niin paljon, että toiminnan päätarkoitus kärsii"
"luonteenomaista epäluuloisuus, perusteeton epäily petetyksi tulemisesta, kyvyttömyys antaa anteeksi ja taipumus tulkita toisten ystävällisetkin teot vihamielisiksi tai halveksiviksi"
"teatraalinen, provosoiva esiintyminen ja tunteiden liioitteleva ilmaiseminen"
jne. jne.
Kommentit (7)
mutta tuntuu että jo se on joku häiriön muoto että tarkkailen ja pyrin hallitsemaan käytöstäni koko ajan, että mies kestäisi minua. Eli aika usein nuo kääntyvät sisäänpäin koska häpeän ajatuksiani. Tiedä sitten miten hyvää sekään tekee mielenterveydelle.
Iso kysymys on, oletko omalla kohdallasi kärsinyt näistä löytämistäsi piirteistä mm. ihmissuhteissa, työelämässä. Kuten sanoit, jokainen löytää piirteitä diagnoosikriteetistöstä, mutta se, aiheuttaako ominaisuudet vaikeuksia itselle tai ympäristölle voi kertoa että persoonallisuudessa on lommoja häiriöksi asti.
osa vaan ei tunnista niitä itsessään.
Iso kysymys on, oletko omalla kohdallasi kärsinyt näistä löytämistäsi piirteistä mm. ihmissuhteissa, työelämässä. Kuten sanoit, jokainen löytää piirteitä diagnoosikriteetistöstä, mutta se, aiheuttaako ominaisuudet vaikeuksia itselle tai ympäristölle voi kertoa että persoonallisuudessa on lommoja häiriöksi asti.
Miksi nykyään kaikille pitää antaa diagnoosi? Ennenkin oli erakoita, vittumaisia ihmisiä, kevytkenkäisiä huorahtavia naisia ja teatraalisia homoja, eikä niillä mitään diagnoosia ollut, ne vaan oli mitä oli.
Miksi nykyään kaikille pitää antaa diagnoosi? Ennenkin oli erakoita, vittumaisia ihmisiä, kevytkenkäisiä huorahtavia naisia ja teatraalisia homoja, eikä niillä mitään diagnoosia ollut, ne vaan oli mitä oli.
että vaikka jollekin kylähullulle voi olla hauskaa nauraa, saattaa se itse kuitenkin kärsiä tilanteestaan, jolle voi tehdä mahd. jotakin, jos tiedetään, mistä on kyse ja miten sen kaltaisia häiröitä on muilla ihmisillä hoidettu. Jos ei itselle eikä muille ole omasta käytöksestä mitään haittaa (ei tunteidenkaan tasolla) niin ei silloin ole pers.häiriöinen vaan vaikkapa juuri erakko.
Iso kysymys on, oletko omalla kohdallasi kärsinyt näistä löytämistäsi piirteistä mm. ihmissuhteissa, työelämässä. Kuten sanoit, jokainen löytää piirteitä diagnoosikriteetistöstä, mutta se, aiheuttaako ominaisuudet vaikeuksia itselle tai ympäristölle voi kertoa että persoonallisuudessa on lommoja häiriöksi asti.
Kaikki ystävyyssuhteeni ovat kariutuneet, enkä oikeastaan edes tahdo uusia. Ihmisten kanssa toimiminen ja sosiaalisten sääntöjen noudattaminen on aidosti vaikeaa. Saatan töksäytellä loukkaavia ajatuksia, vaikka tarkoitusperäni olisivat ihan neutraalit enkä haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä. Usein vain tajuan vasta jälkeenpäin miten sanomiseni ymmärretään ja selittely vain pahentaa asiaa. Muut pitävät minua varmaan pahansuopana ja ilkeänä enkä silti itse osaa asettua muiden asemaan että tajuaisin mitä pitäisi sanoa.
Töitä en ole juuri koskaan saanut, en osaa jutustella niitä näitä ihmisten kanssa ja minusta on kuoriutunut aika epävarma ihminen. Ylipäänsä uudenlaiset tilanteet aiheuttavat paniikinomaista stressiä, joten olen alkanut vältellä niitä. Ei auta kun muut sanovat että ajan myötä tottuu ja itseluottamus kasvaa kun niin ei ole itsellä käynyt.
Varmaan olen häiriöinen, joo, mutten edes tiedä mistä apua saisi ja miten sitä uskaltaisi hakea. Kun sitä on papereissa terveen kirjoissa, miten uskaltaisin hakeakaan mitään diagnoosia. Pelkään sen vaikutuksia elämääni.
vaimoltani...