Lue keskustelun säännöt.
Kun parisuhde on pelkkää kaveruutta
21.03.2012 |
Kuinka moni elää parisuhteessa jossa tunteet ovat muuttuneet pelkäksi ystävyydeksi, ainakin toisen osapuolen mielestä? Oletteko vain kasvaneet arjen mukana erilleen? Vai onko taustalla jotain esim. selvittämättömiä riitoja? Oletteko koittaneet saada apua ulkopuolista tietä ja onko apu auttanut?
Oletteko jatkaneet yhdessä oloa lasten takia? Tavanmukaan (siis muodostunut tavaksi)? Oletteko taas löytäneet toisenne?
Miten ero muutti asioista: Kärsittekö riitaisan eron? Millä tavalla toinen joka tuli "jätetyksi" koki eron?
Poden kamalaa omantunnon tuskia ajatuksistani. Syyllistän itseäni kaikista olemattomista ja kuihtuneista tunteista, kaikesta. Koen olevani itsekäs. Milloin on lupa olla itsekäs?
Kommentit (2)
Reilu neljä vuotta suhdetta takana, emme asu yhdessä, emmekä ole edes kihloissa, mutta silti olemme luvanneet toisillemme yhteisen tulevaisuuden.
Tunteeni ovat lähes täysin kuolleet, mies vannoo rakkauttaan joka päivä - mutta tästä huolimatta ei ole halunnut kihlautua, toisin kuin minä, vaan on halunnut odottaa.
"Sitten kun..."
"Sitten jos..."
Näitä lauseita olen kuullut mieheltä aina kun olen maininnut, että kihlautuminen olisi minulle tärkeä asia.
Sillä seurauksella, että olen luopunut toivosta, olen pettynyt ja tunteeni ovat kuolleet.
Syyllisyys kalvaa, kun en enää pysty vastaamaan miehen rakkauteen.
Mitä tehdä?
En tiedä.
Sen tiedän, että jossain on raja, jonka jälkeen on parempi olla itsekäs ja erota.
Mutta missä se tulee vastaan? Kuinka kauan pitää yrittää? Sillä aina välillä pitää todella yrittää, mikäli haluaa pitkän ja kestävän suhteen.
Vaikeita kysymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies rakastaa kai minua. Elellään tässä enkä näe syytä muutokselle, kun tämä sopii minulle näinkin. En kaipaa parisuhdejuttuja. Mies ei halunnut lähteä terapiaan, joten meillä mennään nyt näin.