Soini on totaaliluuseri
ei osaa olla edes oppositiossa niin että siitä olisi jotain hyötyä. Onneksi ei lähtenyt hallitukseen, ei saisi aikaiseksi yhtään mitään, kun koko ajan pitää olla napit vastakkain milloin mistäkin epäolennaisuudesta.
Kommentit (18)
voihan Soini jyristä siitä miten EU on s**tanasta, mutta entäs sitten? Ero maksaisi Suomelle Kreikka-tuet moninkertaisesti. Tätähän ei tietenkään Soinin äänestäjät ymmärrä, koska he ovat sivuraiteella jo nyt. Jos Soini saisi tahtonsa läpi, koko Suomi olisi siellä samalla raiteella itkemässä sossun tukien pienuutta.
että sinä ymmärrät. Varsinainen asintuntija. Ihanko itse olet laskenu mitä ero EU:sta maksaisi Suomelle.
Suomi on säälittävän pieni maa. EU helpottaa niin paljon ulkomaankauppaa sekä ihmisten liikkumista työn ja koulutuksen vuoksi tuolla muualla että olisi todellista jalkaan ampumista erota EU:sta. Me ei pärjättäisi maana mitenkään, siis ei mitenkään, jos oltaisiin ulkona EU:sta, vaikka se nykyisellään toimiikin paskasti. Soini on tyhmä kuin saapas kun jaksaa laulaa tuota virttä.
itsekään en voi sietää Rehniä, mutta en nimittelisi ketään salamurhatuksi ihmiseksi ihan siksi, että se osoittaa todella huonoa makua.
asia on niinkuin soini sanoi eu määrää eli puuttuu kreikan sisäisiin asioihin samaa toimintaa mitä bobrikov teki suomessa jua sen takia kait hänet ammuttiinki
voihan Soini jyristä siitä miten EU on s**tanasta, mutta entäs sitten? Ero maksaisi Suomelle Kreikka-tuet moninkertaisesti. Tätähän ei tietenkään Soinin äänestäjät ymmärrä, koska he ovat sivuraiteella jo nyt. Jos Soini saisi tahtonsa läpi, koko Suomi olisi siellä samalla raiteella itkemässä sossun tukien pienuutta.
että sinä ymmärrät. Varsinainen asintuntija. Ihanko itse olet laskenu mitä ero EU:sta maksaisi Suomelle.
Varmaan aika raskas kotielämä. Tulee sit purkaan itseään näihin Suomen kansan julkisiin ja valtiollisiin ympyröihin.
Varmaan ne keskustelee kaikista tämän maan hulluistakin ja niistä, jotka on tosi fiksuja, mutta joille pitäisi järjestää vaimon toimesta jotkut hullun paperit.
Siis varmaan aikamoinen sotku. Ja asuvat kait tuolla Iivisniemessä. Onkohan niillä koti aina järjestyksessä vai joutuuko Timo itse pesemään ja silittämään paidat, että vaimo jaksaa hoitaa niitä dorkia. Ja voihan se tietysti olla, että niillä on joku ongelmainen pilkkapalkkalla aupairin töissä ja piikana. Siinä sitten syntyy kinaa onko Timo vaimon vain fiksun, muka ongelmaisen aupairin kanssa.
Siellä Iivisniemessä on sellaiset omituiset isot roskiksetkin - pitkä rivi harmaita roskiksia. Yhtenä päivänä ne oli avattu ja jostain syystä ulkopuolelle oli alkanut ilmestyä omituisia patjoja. Mutta eihän sellaisia kukaan läheltä halua nähdä, ihan busan ikkunasta vaan, sillä ties mitä kaikkea niissä voisikaan nähdä.
Kyllä sillä Timolla varmaan elämä on aika sekaisin eikä ihme, jos sitten työpaikalla vähän kinaa muiden kanssa - jaksaa sitten paremmin olla kiltti ja rauhallinen ja ehkä jopa hyväntuulinen mies kotirintamalla. Niin ja varmaan niiltä aupaireilta on sitten abortit ihan kielletty...
Heh, heh...
sen pilailu Antonion kustannuksella presidentinvaalien alla oli myös oman luokkansa rimanalitus.
kansanedustajia joista olisi voinut tehdä ministereitä. Koko Suomi olisi vielä enemmän sekaisin jos noi hullut persut olis nyt hallituksessa!
luuserius on selvä pelkästään ulkonäönkin perusteella. Puheita kuunnellessa luuseri ei enää riitä kuvaukseksi.
osaaminen loppuu. Soini osaa olla asioissa vastahangassa, mutta rakentavia ehdotuksia, muutosjohtamiskykyä ja pinnaa ei ole.
Hävettää että se edustaa Suomea. Hyi saatana.
itsekään en voi sietää Rehniä, mutta en nimittelisi ketään salamurhatuksi ihmiseksi ihan siksi, että se osoittaa todella huonoa makua.
puolueohjelmansa lupauksia ja ovat nyt turhautuneita Soini etunenässä. Soinin ongelma just nyt on, ettei ole mitään asiaa jonka se voisi ottaa silmätikukseen niin tökkii sinne sun tänne jotta saisi jotain reaktioita aikaiseksi ja pysyisi otsikoissa.
Kun hallitus hajoaa, Soinilla ei enää ole vaihtoehtoja ja sen on mentävä hallitukseen. Sitten vasta "lystiä" tulee. Keskusta nimittäin tulee kuntauudistuksen tiimoilta kaatamaan hallituksen yhdessä demareiden kanssa.
No Kokoomus jykän ja SDP:n Jutan johdolla ANNETTU rahaa KReikkaan "me tienataan tällä". Vasureiden liikenneministeri on maaseudun ihmisen ja pienituloisen asialla kun hieman nosti dieselin hintaa. Vihreät ja RKP nyt on hallituksessa, ja takki senkun viuhuu.
EIpä sillä väliä ketä äänestää. Siirtynyt päätäntävalta niin kauas Suomesta johonkin EU:hun. MIelestäni voisi eduskunnon lopettaa kokonaan, säästyisi silläkin rahaa. Kyllä ne brysselissä tietää mikä on Suomalaisen Kalajoen Tiinan hyväksi.
Soini on ainoa joka ollut johdonmukainen politiikassa. Media on lyönyt niin paljon vastaan ja oikein haukkunut että hävettää. Se on kyllä fakta että persuilla ei ole tarpeeksi kouluttautuineita ehdokkaita, no esim. peruspalveluministerinä on sossulainen ylioppilas niin eipä koulutustakaan tarvitse varmaan vaatia. Kukahan todellisuudessa mistäkin päättää.
itsekään en voi sietää Rehniä, mutta en nimittelisi ketään salamurhatuksi ihmiseksi ihan siksi, että se osoittaa todella huonoa makua.
osaaminen loppuu. Soini osaa olla asioissa vastahangassa, mutta rakentavia ehdotuksia, muutosjohtamiskykyä ja pinnaa ei ole.
mutta olisi hauska tietää mitä Herra Katainen itse on saanut aikaan.
voihan Soini jyristä siitä miten EU on s**tanasta, mutta entäs sitten? Ero maksaisi Suomelle Kreikka-tuet moninkertaisesti. Tätähän ei tietenkään Soinin äänestäjät ymmärrä, koska he ovat sivuraiteella jo nyt. Jos Soini saisi tahtonsa läpi, koko Suomi olisi siellä samalla raiteella itkemässä sossun tukien pienuutta.
Hän moittii muita puolueita, jos ne ovat eri mieltä kuin hän. Jos toiset puolueet vaihtaa mielipidettään (esim. Keskusta) samanlaiseksi kuin persuilla, niin sekään ei ole hyvä. Mikään ei siis kelpaa.
Mitä ihmettä tehdä sellaisella politiikalla, jossa ei ole varaa sopeutua yhteiskunnan muutoksiin? Siitähän mielipiteen vaihtamisessa on kyse.
Miten nimitetään vielä elossa olevaa ihmistä, joka alkaa nimittelemään? No ainakin muistan omasta lapsuudestani tätä läl läl lierua...käytetyn. Voisiko tällä olla jotain tekemistä lapsenomaisuuden kanssa?