Olen 7-ja 9-vuotiaiden lasten äiti. Vieläkö kolmas?

Itselläni isot ikäerot sisaruksiin, eikä ainakaan meillä toiminut ollenkaan.

ap

sama tilanne oli ja nyt sylissä ihana 3vkoa vanha tyttö. jos vauvakuume niin siitä vaan. isommista on jo apuakin.

Meillä samanikäiset lapset sekoaisivat innosta, jos tulisi vielä vauva taloon, tai kaksikin.

Varmasti niitä jossain vaiheessa ärsyttäisikin ja lujaa;-)



Ikävä kyllä meillä on molemmilla ikää jo 40v joten eipä tässä enää tuohon hommaan ruveta.

Riippuu paljon myös siitä millaisen suhteen vanhemmat lapsilleen tarjoaa: Meidän perheessä isoimmat on vahtineet pienempiään. Eikä leikeissä tuettu. Jos pienet häiritsi isompia niin isompia ei ohjattu leikkimään pienien kanssa.



Tässä saa vanhemmat syyttää myös itseään. Ei sitä ettei lapset osaa leikkiä keskenään.



Minusta lapsi kannattaa tehdä jos tahtoo vauvan ja näyttää hänelle maailmaa, ei olettaa että kasvattamisen tekee sisarrus.



Olen itse 32- vuotias ja raskaana parhaillaan. Meillä on jokunen pieni lapsi jo ennestään joten taukoa pidetään seuraavaksi. En näe miten rapistuisin 3 vuodessa niin ettei sen jälkeen enää lasta voisi tehdä. Taitaa olla melko nuoren ihmisen näkökulma, sellaisen joka ei ole elämää juuri kokenut.

ja edelleen tulee jatkuvasti täyslaidalta kyykytystä isosiskolta ja -veljeltä. Oikeastaan aina vain enemmän sitä mukaa kuin tössivät omassa elämässään - menestyvä pikkusisko on sitten kiva laskiämpäri kaikelle kuonalle.



Päätin kaksivuotiaana, että IKINÄ en hanki lapsia noin isolla ikäerolla. Mieluummin sitten vaikka vain yksi lapsi.

mulla kuopus nyt 4v ja ajatuksena saada vauva kun hän lähtee eskariin (jos vaan toive toteutuisi..)



Omalla äidilläni on lapset 38,34,29,28,24 ja 20 enkä usko että kuopus on tuosta kärsinyt. Päinvastoin, aika paljon huomiota sai pienenä

Kuopus syntyi, kun isommat olivat 7v ja 9v.Itse olin tuolloin 35, täytin pian 36v.

Isommista on ollut paljon apua ja seuraa pienimmälle ja edelleen välit ovat läheiset.Nykyisin katras jo 9-,16- ja 18- vuotiaat, enkä hetkeäkään katunut kuopuksen hankkimista.

Itselläni on 10v. Ikäeroa vanhempaan sisarukseen, olen iltatähti ja äiti oli 39 kun synnyin. En ole mikään orpo, onhan mulla vanhemmat!

Jos yritän ajatella objektiivisesti, mitä haittaa tästä on ollut, niin ehkä mulla oli vähän leikkikavereita pienenä. Kävin srk päiväkerhossa heti kolmevuotiaasta ja naapurin lasten kanssa kyllä leikittiin, lisäksi äidillä oli ystävä jolla oli samanikäinen tyttö, hän oli meillä usein yökylässä ja minä heillä. Kompensoin sisarusten puutetta varmaan eläimillä, puuhasin niiden kanssa. meillä oli kissoja, lehmiä ja kanoja...eläimet ovat mulle vieläkin tärkeitä. Ja metsässä sain kulkea jo melko pienestä vapaasti.

Sisarukset muuttivat kotoa kun olin pieni, joten oli melkein kuin ainut lapsi. Oli ihanaa kun he tulivat käymään, sitä odotti kuin joulupukkia. Ja kävin vähän isompana siskoni luona useinkin, lisäksi veljeni otti minut usein mukaan reissuilleen.

Ehkä mun on ollut hieman vaikeampi tulla toimeen, olla samalla aaltopituudella samanikäisteni kanssa, mutta esim. Vanhusten kanssa tulen juttuun erittäin hyvin. Sisarusten kanssa alkaa olla vasta nyt kolmikymppisenä samalla aaltopituudella, kun olen itsekin äiti. Parikymppisenä sisarukset ei niin kiinnostaneet, vaan ystävät oli mulle tärkeimpiä. Vanhempien kanssa välit on olleet aina hyvät, he ovat olleet turvallisia ja oikeudenmukaisia kasvattajia, ja antavat omaa tilaa, eli eivät puutu asioihini liikaa.

En mä osaa sanoa muuta, kuin että siitä vaan lasta yrittämään!

ja kutosellekin sanoisin, että se on lähinnä vaan sun omasta korvien välistä kiinni

Minulla on 18v, 15v, 11v ja 2v lapset:)

ja parhaillaan yritetän kolmatta :)