Mikä kohde alle kouluikäisille?
Olimme viime kesänä kahden pienen lapsen kanssa Rodoksella Kolymbian Atlantica Aegean Parkissa ja menisimme sinne ensi kesänä uudestaan, mutta Kreikan epävarma tilanne on saanut harkitsemaan muitakin vaihtoehtoja. En nääs halua olla vaikkapa tilanteessa, jossa ruokaketjuun tai kuljetukseen liittyvät työntekijät ovat lakossa...
Haussa olisi kesäkuun alkupuolelle mieluusti ei paljoa yli kolmen tonnin AI-matka 4- ja 7-vuotiaiden penskojen kanssa, joille siis lähinnä sopivaa altaistoa (ja rantaa) haetaan. Panostaisimme myös ennemmin laadukkaaseen ruokaan kuin hotellihuoneeseen, eli gastronomia ennen sviitteilyä. Diskometelille yöaikaan vielä ei kiitos, niin matka tulee varatuksi.
Toivon Finnmatkojen henkilökunnan lomaehdotuksen lisäksi myös suositteluja tahi välttelykehoituksia palstan lukijoilta.
Kiitos!
Kommentit (5)
Bascha Baystä; erittäin hyvä AI ja allas (altaassaon on muuten puhdistettu merivesi, vaikka netissä sen mainitaan olevan makeaa vettä). Iltaohjelma on ok, vaikka onkin ruotsiksi, viihdyttävä, vaikkei ruotsinope onnistunutkaan missiossaan opettaa minulle ruotsia. Banse-kerho ja super-kids kerho löytyy. Kriittisenä rantaihmisenä löysin yhden ison miinuksen, meressä on isoja kiviä, joka hankaloittaa minun vedessä telmimistä. Vedenrajassa ja lasten polvisyvyydessä ei kuitenkaan kiviä ollut. Mutta AI oli upea, kuten hamamkin (jos Turkkiin menet, niin ensimmäisenä aamuna hamamiin vaahtopesuun ja kuorintaan!)Allasalue oli minusta isoksi alueeksi yllättävän helppo vahdittava, tenavien suhteen. Olimme Bascha Bayssä 2009 kaveriperheen kanssa (eli lapset 4, 5 ja 6v mukana).Alanyassa olen ollut ennen lasten syntymää useamman kerran.Konaklin keskusta on hotellia lähempänä ja kivempi lasten kanssa shoppailtaessa kuin Alanyan.
V. 2010 kävimme kaveripariskunnan kanssa Sidessä. Ihana paikka, matalaa hiekkarantaa tenaville telmimiseen. Varattiin kuuitenkin nuukuttamme kolmen tähden hotelli (Cinar Garden, Nazarin valikoimista), AI:llä kyllä nälkä lähti, mutta kulinaristiset nautinnot jäivät kokematta. Hinta/laatu-suhde olivat siis ihan kohdallaan. Sitä saa mitä maksaa jne.. Sideen menemme ehdottomasti kyllä toistekkin, mutta vähintään neljän tähden hotelliin!
Jos nyt kokin täytyy mustamaalata niin Kreikassa olimme taannoin lomalla, tarkemmin sanottuna Kossilla. Rannat ihan hirveässä kunnossa! Yöks! Tupakantumppia rannat niin täynnä että haisivatkin ihan tuhkakupille, vietettiin se loma sitten pääasiassa altailla..
Nyt buukkasimme loman jälleen Bascha Bayhin. Menoon mukaan lähtevät muksut 4v, 6v, 8v, 8v ja 10v (siinä mukana siis kaveripariskunnankin mukulat). Bamse-kerhot ja Super-kids kerhot tietenkin buukattuna. Minusta hinta-laatu suhde on hotellisssa hyvä ja AI on loistava, pakko sitä vieläkin on hehkuttaa! ;o)
Meillä hotellivalikoimaa rajaa tehokkaasti se että tykkäämme makunystyröitä stimuloivasta AI:stä ja silti huoneesta on allergigolle löydyttävä keittomahdollisuus (ihan ei kengurua yms. kuitenkaan hotellissa tarjota..) Lisäksi pidän siitä että lapset pääsee suomenkieliseen kerhoon eli Finnmatkojen Blue Villaget on minun perheelle hyviä vaihtoehtoja. Jos ei tätä rajausta olisi niin löytäisin Nazarin Sidestä monta ihanaa hotellia (Pegasos World olisi yksi suosikeistani ja hinta jää useimmiten alle 3t); http://www.nazar.fi/sipeg
Kerrothan tiedonhaluiselle minkä kohteen lopulta buukkasit!
Me olimme syksyllä Blue Star Estrella de mar&spassa. Aivan ihana hotelli loistosijainnilla. Paljon paremmalla mitä tuo Viva blue, mitä edellä suositeltiin. Rannalle, joka on mieletön juuri pieniä lapsia ajatellen, ei ole pitkäkään matka ja satama-alue on ihan naapurissa.
Meillä oli All inclusive ja voin suositella sitäkin tässä hotellissa, ruoat olivat todella hyviä ja vaihtelevia.
Voisimme hyvin lähteä uudelleen samaan paikkaan, mutta nyt on matka Menorcalle jo varattuna :)
Olen tuon ensimmäisen viestin kirjoittaja ja lopulta päädyimme Viva Menorcaan. Viva-ketjun hotellit vaikuttavat hyviltä meidän tarpeisiimme.
Täytyy kyllä sanoa, että lähellä oli valinta Norwegianin lentolippuihin Mallorcalle ja hotellin varaaminen erikseen. Huomattavasti edukkaampi vaihtoehto sellainen olisi ollut, mutta aikataulut eivät aivan parhautta. Lisäksi seikkailumatkat sitten erikseen, pienten lasten ja pakaasien kera kaikki helppous tervetullutta.
Kokemuksia Menorcalta Viva-hotellista:
- Hotelli on paremminkin kolmen kuin neljän tähden hotelli. Huoneet ovat nähneet aikaa.
- All inclusive on ihan hyvä. Viikossa oli tarpeeksi vaihtelua.
- Otsikon ikäisille lapsille tämä on aivan superkohde. Varmasti parasta mitä Menorcalta löytyy, kun vaihdoin kokemuksia muissa hotelleissa olleiden kanssa.
- Katsokaa hotelliketjun sivulta suoran varauksen hinnat. Me säästimme liki 600 euroa, kun otimme vain lennot ja hotellin suoraan ketjulta!
- Kaikesta huolimatta olisin ehkä mennyt oppaan mainitsemaan Viva Blue -hotelliin Mallorcalle. Muiden kokemusten perusteella siihen on panostettu tätä hotellia enemmän.
Hei!
Teidän perheelle sopivia kohteita kyllä varmasti valikoimastamme löytyy ja ihan ensimmäisenä tuli mieleen Kypros, Turkki sekä Mallorca.
Kyproksen saari olisi varmasti eniten samantyyppinen kuin jo entuudestaan tuttu Kreikan kohde. Kyproksella perheellenne soveltuva hotelli voisi olla Blue Village Callisto joka sijaitsee Agia Napan loma-alueella rauhallisemmassa osassa. http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/kypros/agia-napa/blue-village-callis…
Toinen hyvä vaihtoehto voisi olla Mallorcan saaren pohjoisosassa, Alcudian lomakylässä sijaitseva hotelli Blue Star Viva Blue. Hotelli on ollut oikein pidetty asiakkaidemme kesken ja allasalueelta löytyy myös lapsille mieleinen seikkailuallas. http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/espanja/mallorca/alcudia/blue-star-v…
Mikäli paikalliselta kulttuuriltaan hieman erilainen Turkki kiehtoo, niin Alanyan laidalla sijaitsee perhehotellimme Blue Village Pacha Bay joka sopisi myös teidän perheellenne.
http://www.finnmatkat.fi/lomakohde/turkki/alanya/blue-village-pascha-ba…
Mainitsemani hotellit sijaitsevat rauhallisemmilla alueilla. Pientä ääntä hotellin omasta viihdetarjonnasta saattaa joihinkin huoneistoihin toki kantautua mutta diskoalueilla hotellit eivät sijaitse. Kaikilla hotelleilla on suurehkot allasalueet sekä mahdollisuus lapsiperheen lomaa helpottavaan All Inclusive-palveluun joka etukäteen varattaessa on lapsille erittäin edullinen.
Kannattaa käydä tutustumassa hotelleihin internetsivuillamme, myös asiakaspalvelumme auttaa mielellään 0303 60 500.
Mukavaa loman suunnittelua!
Terhi/Finnmatkat