Onko kellään koululaista mukautettu tiettyjen oppiaineiden kanssa tms ?
erityisoppilas siis jolla esim matikka tms mukautettuna ?
Kommentit (10)
saa nähdä. nyt kertaa lukihäiriön vuoksi. matikka sujuu loistavasti.
Lievästi erityinen lapsemme on nyt toisella luokalla ja on tähän asti pärjännyt tavallisessa luokassa minimaalisilla tukitoimilla
(tarv. 1 tukiopetustunti/vko, 1 tunti/vko erityisopettajan kanssa). Mutta nyt varsinkin englanti näyttäisi olevan hankalaa; lapsella on työmuistin kapeutta sekä haasteita varsinkin matematiikassa. Nyt harkitaan pitäisikö osa aineista mukauttaa. Itse en oikein tiedä mitä mieltä asiasta olisin - lapsi toistaiseksi selviytyy kohtalaisesti koulussa ja tekee läksyt pääasiassa itsenäisesti. Emme kuitenkaan halua, että oppiminen käy liian raskaaksi (muistirajoitteet) ja siinä tapauksessa mukauttaminen olisi lapsen kannalta helpotus. Meillä on piakoin palaveri koululla ja odotan mielenkiinnolla mitä opettaja on asiasta mieltä.
koulu saa erityisoppilaista enemmän rahaa kuin "tavallisista" ja jotkut koulut tehtailevat tämän takia noita yksilöllistettyjä oppimääriä oppilailleen. Yksilöllistämisen purkaminen jatkossa ei välttämättä ole helppoa, ja leima kulkee lapsen mukana koko kouluajan. Jos siis olette epävarmoja yksilöllistämisen tarpeellisuudesta, sopikaa että asiaan palataan vaikkapa vuoden kuluttua.
(Erityisopetuspäätös ja yksilöllistetty oppimäärä eli vanha mukautus ovat kaksi eri asiaa.)
koulu saa erityisoppilaista enemmän rahaa kuin "tavallisista" ja jotkut koulut tehtailevat tämän takia noita yksilöllistettyjä oppimääriä oppilailleen. Yksilöllistämisen purkaminen jatkossa ei välttämättä ole helppoa, ja leima kulkee lapsen mukana koko kouluajan.
Rahaa ei enää tule erityisoppilaan mukana kuten ennen. Erityisen tuen päätökset ovat nykyään määräaikaisia. Ne pitää uudistaa 2. lk jälkeen ja ennen 7. luokkaa. Tsekkaa vaikka netistä. Lakimuutos tapahtui vuosi sitten.
koulu saa erityisoppilaista enemmän rahaa kuin "tavallisista" ja jotkut koulut tehtailevat tämän takia noita yksilöllistettyjä oppimääriä oppilailleen. Yksilöllistämisen purkaminen jatkossa ei välttämättä ole helppoa, ja leima kulkee lapsen mukana koko kouluajan.
Rahaa ei enää tule erityisoppilaan mukana kuten ennen. Erityisen tuen päätökset ovat nykyään määräaikaisia. Ne pitää uudistaa 2. lk jälkeen ja ennen 7. luokkaa. Tsekkaa vaikka netistä. Lakimuutos tapahtui vuosi sitten.
Vaikka k´päätökset kuinka "pitää tarkistaa määräajoin", on päivänselvää, että jos jollekulle ensin opetetaan useamman vuoden ajan merkittävästi vähemmän kuin muille, hän myös tulee noiden vuosien jälkeen olemaan niin paljon muita jäljellä, ettei häntä enää voi siirtää takaisin yleistä opetussuunnitelmaa seuraamaan. Ne tapaukset, missä näin on voitu tehdä, ovat sekä harvinaisia poikkeustapauksia että yleensä tulosta sekä oppilaan itsensä että vanhempien uhomattavasti koulun ulkopuolella tehdystä panostuksesta. Käsky arvioida tarve uudelleen on siis puhtaasti teoreettinen: käytännössä kukaan ei opi enemmän sinä aikana kun hänelle opetetaan vähemmän.
Tavallinen erityisen tuen päätös voidaan toki purkaa, sellainen, johon ei ole liittynyt oppimäärien yksilöllistämistä.
samat asiathan niille mukautetuille on opetettava mutta esim. kirja saattaa olla erilainen kuin yleisopetuksen mukana menevillä...
samat asiathan niille mukautetuille on opetettava mutta esim. kirja saattaa olla erilainen kuin yleisopetuksen mukana menevillä...
Mukautus, eli oppimäärän yksilöllistäminen tarkoittaa juuri sitä että samoja asioita EI opeteta. Kirja kyllä saattaa olla sama kuin yleisopetuksen mukaan menevillä.
ei ole samat vaatimukset... Periaatteessa mukautus voisi tarkoittaa myös sitä, että vaatimustaso on korkeampi eli HOJKS voisi ajatustasolla olla myös erittäin fiksulla lapsella. Todellisuudessa niitä on vain kuitenkin niillä, joilla on ongelmia oppia asioita ja laitetaan rima alemmaksi.
samat asiathan niille mukautetuille on opetettava mutta esim. kirja saattaa olla erilainen kuin yleisopetuksen mukana menevillä...
"erityisopetukseen otetulle oppilaalle", opetetaan samat asiat kuin kaikille muillekin, mutta vähän eri menetelmin ja joskus eri kirjoin. Oma lapseni on ollut tässä joukossa. KÄytännössä ongelma on se, että vaikka paperilla puhutaan normaalista opetussunnitelmasta ja normaaleista vaatimuksista, käytännössä opetuksesta tingitään lähes aina. Tämä tarkoitti oman lapseni kohdalla vaikeuksia siinä vaiheessa kun hän palasi takaisin normaaliryhmään.
Erityisopetukseen otetulle oppilaalle, jolla on yksilöllistetty yhden tai useamman aineen oppimäärä, opetetaan näistä aineista vähemmän kuin muille, koska oppilas ei kykene normaalia oppimäärää saavuttamaan. Yksilöllistämistä ei saa tehdä, jos oppilas kykenee saamaan hyväksytyn arvosanan normaalin oppimääränm mukaan (siis vähintään viitosen). Yksilölllistämistä ei siis määritelmällisesti voi tehdä "poikkeuksellisen lahjakkaille", koska yksilöllistämisestä kertovat tähtimerkit todistuksessa tarkoittavat aina että "numero ei ole ihan viitonen".
Erityisen tuen eli erityisoppilaiden lisäksi kouluissa on tehostettua tukea. Nämä oppilaat eivät ole saaneet erityisopetuspäätöstä, mtuta oivat viettää enemmän tai vähemmän aikaa erityisopettajan luona, pienryhmissä, resurssiopettajien luona tai samanaikaisopetuksessa. Heillä on aina normaali oppimäärä, mutta syystä tai toisesta he tarvitsevat tavallista enemmän tukea sen suorittamiseeen. Heidän joukossaan voi olla näitä kyseisessä aineessa erityislahjakkaitakin, jotka käyvät saamassa itselleen sopivaa opetusta erityisopettajalla. Oma poikani on matematiikassa käynyt välillä näin: tosin pääosin syy on se, että kun turhautuu matikantunnilla, alkaa siellä puuhailla omiaan niin tavallinen matikanope hermostuu. Erityislahjakkaiden ylimääräinen harratuneisuus onkin aivan samoin kuin muukin harrastetoiminta, pääasiassa perheiden ja vanhempien vastuula - ei koulun.
toinen lapsi erityisoppilas, toinen ei